Puoli Tiessä

Kohti valoa 2

Tunsin saavani sydän kohtauksen. Tunsi henkeni salpaantuvan. Pää kipu hälveni tytön etäänyttyä meistä. Hän oli samankaltainen kun Severi! Hän oli elossa! Ilo ja paniikki kiipivät selkääni pitkin naamani. "Onks kaikki hyvin?" Junia kysyi matalalla äänellä. "Joooo" , vastasi pitkästi. Yritin hymyä ,joka kertoi minun olevan kunnossa, mutta feilasin sen kunnolla. "Sä valehtelet! Mikä nyt on?" Junia kysyi tiukasti. "E-emmä ny oikeesti, tai siis meinaan että.." Yritin sopertaa jotain, mutta muiden katseiden alla en voinut valehdella.

"Mulla on vaa pää ihan sika kipee ja tunnen olevani sairas", sanon vaisusti. Se oli totta! Minullahan oli vakava tartunta. " Miks sä et sanonu aikaisemmin!" Junia huudahti. "No kun mä..Mä halusin olla teidän kanssa. Mulla on ollu niin paljon kaikkee, etten ehdi ketään ees näkemään!" Selitin heiveröisesti. Hieroin päätäni ja toivoin tämän menevän kokonaan läpi. "Ääh, lähdetään saattamaan Claudia sen himaan", Lilja sanoo ymmärtäen. Huokaisen syvään ja tunnen kuinka oma tuntoni soivaa minua. Muut nyökkäävät vaisusti, ja lähdemme kävelemään yhdessä meille päin. Puhumme niitä näitä matkalla ja otan Oliviasta välillä tukea. Aaltoilu jonka tyttö aiheutti oli voimakas, hyvin voimakas. Sovin vanhempieni kanssa että jään huomenna kotiin. Sisareni Susan, tulee huomenna vasta myöhään kotiin, joten minulla on kuuten saakka aikaa löytää tyttö. Menen nukkumaan miettien mitä huomenna voin löytää. Minussa elää toivo, mutta pelkään pettymistä.

Aamu on kaunis. Herään auringon valoon, joka sarastaa ikkunoista. Katson kännykkääni ja aika näyttää olevan 7.35.
En pysty enää nukkumaan, joten otan rennot vaatteet ja menen keittiöön. Minulla ei ole enää sauvoja, mutta pelkään lamaannuksen yhä tulevan. Kävelen hitaasti ,mutta varmasti aamupala pöytään vanhempieni seuraan. He ovat tottuneet siihen
,että olen aamu virkku. Syömme ja puhumme ja odotan malttamattomana perheeni lähtöä. Kello 8.23 olen varma että kaikki ovat menneet. Menen huoneeseeni ja vaihdan urheilulliset vaatteet. Viime viikon aikana olen oppinut hurjasti. Otan kännykän sekä avaimet ja ryntään aurinkoiseen aamuun. Juoksen ensin puistolle ,jossa olin tyttöjen kanssa. Hitto! Lilja ja Olivia menevät tätä kautta kouluun. Mietin säikähtäen, ennen kun muistan heidän koulunsa jo alkaneen. Pysähdyn keinujen luokse ja alan tuntea aaltoilua. Säpsähdän ja etsin katseellani tyttöä. Häntä ei näy, mutta kun alan kävellä kohti hiekka tietä jossa tyttö oli ,tunsin yhä enemmän ja enemmän aaltoilua. Päähäni ei sattunut, mutta tiesin tarkkaan mihin hän oli mennyt. Hyvin kätevää ajattelin hymyillen. En tiennyt, että voin jäljittää heidät näin helposti! Kävelin aaltoilun mukana yhä pidemmälle ja pidemmälle. Saavuin ränsistyneen oma koti talon juurelle, ja pää kipuni alkoi. Miksi tyttö ei ole koulussa ja täälläkö hän asuu? Mietin kummaksuen. Piha oli täynnä rikkinäisiä tavaroita ja roska kasat pursuilivat. Talon ränsistyneet seinät ja likaiset ikkunat saivat minut surulliseksi. Tunsin tytön kehon aaltoilun hyvin vahvasti. Se tuntui katsovan minua. En yllätynyt siitä, mutta se sai iho-karvani pystyyn. Kiersin ympäri taloa. Talolla oli harmaat seinät ja musta katto. Muutama rikkinäinen ja ehjä ikkuna koristivat talon seiniä. Aurinko paistoi mitä kauniimmin,mutta tämä paikka oli kuollut. Jokin oli vialla, mutta en osannut sanoa mikä. Hyökkäisikö tyttö kimppuuni vai selvisikö tyttö viruksesta? Kuulin oven avautuvan oikealta puolelta. Pysähdyn ja kuuntelen askelia. Lähden kävelemään ovea kohti, mutta kun saavun rappusille siellä ei ole ketään.
"Kädet niskaan tai ammun", kuuluu itse varma ääni takaani. Kuulen myös aseen virityksen, joten tottelen ilman muttia. " Millä asioilla sä liikut?" Tyttö kysyy uhmaten. "Mä etsin sua", sanon normaalisti. Minua pelottaa, mutta yritän pitää ääneni vakaana. " Miks helvetis sä mua etsit? Eihän me ees tunneta toisiamme" tyttö ihmettelee. "Mä yritän vaa selvittää ooks sä samanlainen kun minä", vastaan. Tyttö miettii hetken vastaustaan. " Mitä sä meinaat?" Käännyn katsomaan tytön itsevarmoja kasvoja. Tunnen hänen hämmenyksensä ja pelkonsa. "Et ootko säkin saanut tartunnan. F.P.P-viruksen"

Tyttö katsoo minua ilmeettömästi. "Mitä se sulle kuuluu?" tyttö huutaa. "Hei, mä yritän vaan saada selville mitä meille tapahtuu! Ei oo hauskaa olla yksin hän kans!" vastaan tiukasti takaisin. Ase lepää tytön kädessä, mutta nyt hän osoittaa sillä taas minua. Tytön silmät taistelevat kyyneliä vastaan. "Mene sisälle!" Tyttö sanoo tuskissaan ja osoittaa aseellaan. Menemme sisälle taloon ja haistan maailman hirveimmän hajun. Olen oksentaa jokaisella vedon henkäisyllä, sillä haju on aivan kamala.
"Mitä täällä oikein..", en pysty jatkamaan sillä tyttö tuuppaa minut olo huoneeseen. Näky jonka näen, on näky josta en toivu koskaan. " Tapahtuko sullekin näin?" Tyttö kysyy viereltäni. Katson hiljaa henkeä haukkoen. Huone on hajalla. Verhot revitty, sohvat tuusan nuuskana. Verta seinillä ja lattialla. Keskellä olo huonetta ,makaa kaksi raadeltua henkilöä. Katson näkyä ja soperran. "Ei" ,se ei ollut vastaus vaan henkäys. Sen henkäyksen voima, sai vierellä olevan tyttöni itkemään.

Huhha hei! Anteeksi osan raakuus, mutta vähän draamaa ja kuolemaa tähän alkuun. Mitä luulette käyneen? Kommentoi "jatka" jos tarinani on hyvä(:
By:Fanfun