Puoli Tiessä

iknupuak umus

Molemmat katsoimme hetken aikaa kättäni ihan hiljaa, sen jälkeen kiljuimme täyttä kurkkua. Kymmenen minuutin kuluttua emme jaksaneet huutaa päällekäin, ja purkaa paniikkiamme näin äänekkäästi.
"Missäköhän me oikeasti ollaan?" Veronica kysyi minulta nyyhkien."Oon pahoillani, mut mulla ei oo haavainta aavistustakaan missä me ollaan..Oikeasti. Mä luulen että meidän kannattaa vai yrittää ..herätä." Nousin ylös ja menin vaate kaappilleni, ajattelematta enempää. Otin käteeni punaisen röyhelö paidan ja lyhyen mustan nahka hameen. "Ollaaks me lähös niiku baarii juomaan meidän stressiä vai muuten vaan strippaamaan? Vaikka me ollaankin jossain uni maailmassa ,ei toi ajatus ainakaan mua houkuta." Veronica kysyi hämmentyneenä. En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, mutta kun katsoin valitsemiani vaatteita ,ymmärsin. "Öh, tota mä en.." Sopersin vaivalloisesti.
"Ehkä tää on joku piilo tajunnan jippo, tai kenties viesti?" Veronica mietti, hän nousi myös ja alkoi valita itselleen vaatteita.

Jonkun ajan päästä ,havahdumme keskeltä Helsingin keskustaa. Veronica käveli edeltä, ja näytti hyvin..Erilaiselta. Hänen tummat hiuksensa ovat crapatut ja hänellä oli päällään tummat, vartaloa myötäilevät vaatteet. "Veronica" sanoin varovasti. Hän kääntyi minuun ärtyneen ja pelon sekoiteisella katseella. "No mitä?" Hän sanoi kovaan ääneen ja katsoi minua suoraan silmiin. "Miten..Me päästiin tänne?" Kysyin varovasti, peläten vastausta. Hän katsoin ympärilleen, ja oli hiljaa. Kun käänsin katseeni muualle, huomasin että kaikkialla oli tyhjää. En ollut tullut äskön edes ajatelleeksi sitä.
Näky oli kun elokuvista joita olin katsonut. Sanomalehti lensi katseidemme edestä, ja pieni tuulen vire kosketti hiuksiamme. Ympärillämme oli kuuma auringon paiste ja syvä, tuntematon hiljaisuus. Meillä oli päällämme gootti vaatteet, eikä hajuakaan siitä, miten olimme tänne tulleet. Tai tietoa edes oikeastaan siitä, missä tarkalleen olimme. "Jukranpujut!" Veronica älähti vierelläni. "Veit sanat suustani" , sanoin täysin rehellisesti. Kävelimme hetken aikaa hiljaa, katsoen katuja ja kauppoja. Menin erään S marketin ikkunan luo ja kosketin lasia. Tunsin sen selvästi. Veronica tuli vierelleni ja katsoi minua. Hän laittoi kätensä lasille ja hetken päästä teki luunapin sille. En keskittynyt kunnolla, mutta Veronican huolestunut ilme pysäytti harhaantuneet ajatukseni."Mitä nyt?" Kysyin hämmästyneenä. Veronica kosketti lasia, soitti sitä ja teki sille luu nappeja. "Kuuntele", hän sanoi ja käänsin katseeni hänen käsilleen. Hän teki luu napin. Katsoin häntä kummaksuen " Niin mitä tästä?" Kysyin hermostuneesti. Hän huokaisi syvään ja teki sen uudelleen "Siitä ei kuulu ääntä. Sen tuntee, sen näkee mutta kosketusta ei kuule."

Tein nopeasti lasille luu napin. Odotin minuutteja ja toistin liikettä. Kuului vain hiljaisuutta ja tuulta. Kuulin jonkun puhuvan tuulen mukana, ja pysähdyin. Käänsin katseeni puheen suunnalle ja näin mettalli tangon. Äänet olivat hiljenneet ja kävelin metalli tangon luokse. Otin sen käteen ja kävelin ikkunan luo, heilautin metalli tankoa hiljaisuudessa ja pelkäsin hirveää rikkoutumisen ääntä, mutta mitään ei kuulunut. "Helskatti vieköön!" Huusin ja raivosin hetken. "Tää on karmivaa Claudia. Entä jos ne tekee meille kokeita? Miks me ollaan täällä?" Veronica kysyi. "Kumpa mä tietäisin Veronica", sanoin hauraasti. Pian kuului taas puhetta, kovempana ja lähempää. Se kaikui käytävillä, ja kiinnitti meidän molempien huomion. Juoksimme kohti ääntä, joka meni aina vain kauemmaksi tultuamme lähemmäksi. Tunsin voivani juosta vaikka kuinka kauas, ja vaikka aurinko poltti ja meillä oli mustat vaatteet, en tuntunut hikoilevan. Sitä mitä enemmän juoksin,sitä enemmän tunsin irtautuvan kehostani. Saavuimme aukealla ja äänet katosivat. Kun katsoin eteenpäin, näin ensimmäisen varjon koko päivänä. Kävelimme sinne, ja kun olimme menneet varjoon, koko kaupunki muuttui yöksi. Aloin täristä kylmästä ja pelosta. Kävelimme hetken aikaa pimeitä katuja, kunnes näimme edessämme himmeittä valoja. Veronica lähti juoksemaan kohti valoa ja pysähtyi heti rakennuksen edessä. " Ei,EI! Eijeijei!" Kuului hänen epätoivoinen valituksensa.
Kun saavuin hänen vierelleen ainoa asia mikä tuli mieleeni oli : ARE YOU SERIUSLY FUCKING KIDDING ME? Rakennus oli lämmin, neutraali, pieni, ja valoisa. Paikan..Liike toiminta taas tuhosi kaiken hyvän vaikutelman, rakennus oli Strippi Clubi Star.
"Mitä...Helkattia?" Kysyin hämmentyneesti. "Tää on piilo tajunnan viesti meille! MEIL ON NÄÄ VAATTEET TÄN PAIKAN TAKIA! ME SAADAAN VASTAUKSIA AINOSTAAN...TUOLTA!" Veronica huusi hysteerisesti ja osoitti strippi clubia. "Hei, sul on selvästi pahoja muistoja täältä..Mut meidän on mentävä." Sanoin hänelle tiukasti ja lähdin kohti ovea. Oven suulla minua ei enää paleltanut, oli lämmin, ja sitten avasin saaastaisen oven strippi clubin sisälle.

Mulla on tullut tässä lähi aikoina pari osaa, mut mulla oli siinä kans taukoa, joten pahoitteluni. Olen saanut insporaationi taas käyntiin, ja toivon teidän pitänä näistä käänteistä. Kommentoikaa jotain rakentavaa, tai jotain pikkusta niin tulee heti parempi fiilis:D