Puoli Tiessä

Kohti valoa 1

On kulunut viikko,
siitä kun sain F.P.P-virus tartunnan.
Pystyn lukemaan ajatuksia sekä kieli taitoni on parantunut. Olen myös nopeampi ja vahvempi kun aikaisemmin. Ei siinä mitään! Mutta salailu ja pelko ajaa minut kohti nurkkaa. Koko Suomi on hätä tilassa, levinneen viruksen takia.
Pelätään epidemiaa ja kuolemaa. En tiedä miten itse pystyn vastustamaan virusta, sillä kaikki muut sen saaneet ovat kuolleet.

Kehoni taistelee yhäkin virusta vastaan ja pelkään itsekkin kuolemaa. En tiedä mikä siinä niin kestää! Kaiken lisäksi F.P.P-virusta hoitava järjestö S.P.O.S ei ole saanut minua vieläkään kiinni. Teen kaikkeni etten paljastuisi heille, ja että selviäisin hengissä. Iltaisin mietin, selviänkö aamuun. Kerron rakkaileni nyt että rakastan heitä, he ovat kummisaan mutta en voi muuta!

Olen yhdeksännellä luokalla ja meillä on paljon kokeita. Myös projekteja ja paljon läksyjä. On ikävää koko ajan olla varpaillaan! Varsinkin jalkapallo treeneissä ja tanssissa. En nauti niistä treeneistä enää, kun pelkään paljastuvani. Harjoittelen voimiani,taistelu lajeja ja mielen lukemista lähes koko ajan vapaa-ajalla. Juoksen metsässä ja luen kieliä kirjastossa. Ystävät ovat unohtuneet takaojalle,mutta näen heidän yli huomenna tiistaina.

Nyt:
Kävelen kouluni käytävällä,kun Laura konkkaa sauvoilla vieressäni. Hänen jalkansa oli murtunut treeneissä. Katson ympärilleni ja mietin, että osaisinko puolustautua jos joku hyökkäisi. Törmään johonkin kovaan, ja nostan hätäisesti katseeni. Nicon vihreät silmät tapittavat minua ärtyneesti. "Katso vähän eteesi" hän ärähtää ja jatkaa matkaa. Tunnen Lauran katseen ja tunnen hänen hämmennyksensä. "Sori! Olin omissa ajatuksissa" vastaan hömelösti. Nico on söpö,pitkä ja lihaksikas. Ja voi luoja mikä takamus! Hänellä on tumman ruskeat hiukset ja hyvä vaate maku.Ja hän on samalla luokalla kanssani. Oletan siis että monet luulevat minun ihastuneen häneen, mutta en tunne mitään erityistä. Hän on komea! Kaikki sen näkee.

Kävelen kiireesti pois viimeiseltä oppi tunnilta, ja huudan pahoitteluni Lauralle. Kävelemme tavallisesti yhdessä, mutta tänään en ehtisi tanssin takia.
Kävelen ovista ulos, raikkaaseen kesä ilmaan. Linnut visertävät ja aurinko paistaa. Se saa minut väkisin hymyilemään, ja unohtamaan painavan laukkuni vasemmassa kädessä. Suojatien yli kävelessäni tunsin ympärilläni voimakasta aaltoilua. En osannut sanoa mistä se tulee tai kuka aaltoilua aiheuttaa. Katsoin ympärilleni ja silmäni osuivat ensimmäiseen kohteeseen:Nicoon.

Katson häntä kummaksuen kun hän kävelee bussi pysäkille. Mitä helvettiä! Onko Nico yksi myös tartunnan saaneista? Miksi hän ei ole jäänyt kiinni? Lähden kävelemään jotta en myöhästyisi, tai näyttäisi siltä ,että stalkkeroisin Nicoa.
Kävelen kohti kotia ja mietin iloisesti: En ole ehkä ainoa!

Yli huomenna:
Tänään iltapäivällä olen menossa tapaamaan ystäviäni. He ovat luultavasti tärkeintä mitä tiedän. Me luotamme toisiimme aukottomasti, ja tiedän heidän ymmärtävän monia asioita. En silti aijo kertoa heille tästä tartunnasta.
"Claaaudiaa",kuulen huudon edestä päin. Tietenkin, Olivia ja Lilja! He ovat äänekkäitä, mukavia ja mielikuvituksellisia molemmat! Olen tuntenut Olivian päivä kodista asti, mutta Lilja on tullut yhtä tärkeäksi viime vuosien aikana. Heidän vieressään kulkee naurava Junia. Luultavasti mitä omaperäisin tuntemani ihminen! Olemme menossa puistoon tapaamaan Helmeä. Helmi on taitava käsistään ja erityisen hyvä soittamaan pianoa ja piirtämään.
Helmi ja Lilja ovat molemmat aivan uskomattoman hyviä piirtäjiä! Olivialla on taas inspiraatiota kaikkiin piirroksiin. He ovat yhdessä mangaa/animea fanittava eliitti tiimi. Junia pitää mangasta myös, en itse ole kiinnostunut siitä kovin paljoa. Minä ja Junia olemme molemmat rehellisiä ja tykkäämme kirjoittaa runoja. Sekä tietenkin hulluutemme kirjoihin. Tykkäämme monista samoista tarinoista ,niin kirjoissa olevista ,kun wattpadin maailmoista löydetty saaga. Me yhdessä olemme sekalainen ystävä piiri, ja pidämme hauskaa omalla tavallamme. Uskokaa kun sanon, meidän ilommekin alla piilee varjo.

Ehdimme jutella ja toimitella hetken, ennen kun vietävä pää kipu iski. Se oli samanlaista tuskaa, kun se tietty kohta ruokalan lattialla. Katson ympärilleni ja luen toisten ajatuksia. Halusin etsiä kivun lähteen, sillä tähän pystyi vain joku tartunnan saanut. Ahdistusta,stressiä,Iloa.
"avioero on edessä"
"Hän pilaa kaiken!" "Olen niin Iloinen hänen puolestaan! *Onnea*
Katseeni kohdistuu saman ikäiseen tyttöön. Hänellä on tummat hiukset ja hän näyttää vihaiselta. Kun luen hänen ajatuksiaan, kuulen kuiskauksena:
Mikä minä olen?

Kommentoikaa " Jatka" jos tarina on mielestänne hyvä ja