Puoli Tiessä

Kipinää

Oli kulunut viikko siitä kun olin tullut tänne. Tiesin sen siitä, että olin käynyt lääkärissä seitsemän kertaa. Joka päivä kello kaksi päivällä.
Olin juuri tullut lääkärin tarkastuksesta, ja kävelin tällä hetkellä kohti itse puolustus tuntia. Vihasin sitä! Vihasin tätä...

Kävelin pitkin loputtomia harmaita käytäviä, kuuntelin hiljaisuutta joka vallitsi käytävillä.
Tulin pian oven eteen,jossa on numero 1.
Se oli liikunta sali, jossa harjoittelimme itse puolustusta. Syy miksi vihasin itsepuolustustuntia, oli se että olin menettänyt voimani. Lääkäri oli ollut oikeassa. Menetin perintöni,voimani..Menetin kaiken,jonka takia olen täällä. Se tekee minusta heikon ja puolustus kyvyttömän.
Kaikilla täällä (paitsi minulla ja työntekijöillä) on yli inhimilliset voimat. He nauravat ja rakastavat sitä kun voivat heitellä minua ympäri salia.
Kyllä, he heittelevät minua on juures pussia. Voit vain kuvitella miltä tuntuu mäsähtää betoni seinään, kun toinen heittää sinut sitä kohti 50 km/h vauhtia.
Sen jälkeen mäsähdät lattialla, ja viimeisetkin ilmat lähtevät pihalle. Kun olet valmis menettämään tajusi..

Huokaisin syvään ja astuin sisälle saliin. Kuului huutoja ja tappelun ääniä, kuulin myös kuinka salilla olevat nostelevat painoja. Liikunnan opettaja huusi nimeni, ja tunsin kuinka katseet kohtasivat minut. He supisivat ja nauroivat kun olisin hyväkin vitsi. Kävelin ripeästi meidän opettajamme luokse.
"Sinun parisi on Muhammed" hän sanoi ja käski mennä aloitus paikalle.
Muhammed ei ole pahin vastustaja, mutta vain siksi että hän ei pilkkaa. Myöskään hänelle vienosti ja hän tekee saman perässä, jonka jälkeen otamme aloitus asennon. Opettaja kertoo mitä tehdään, jonka jälkeen alkaa lento tunti.
Pian olemme taas työn touhussa. Muhammedin nyrkit tuntuvat betonilta, kun yritän torjua hänen iskujaan. Potkun seurauksena lennän kolme metriä taakse päin, mutta onneksi onnistuin laskeutumaan jalat tukevasti.
Muhammed hyökkää silmän räpäyksessä, mutten ollut valmis ja lensin selälteni. Yritän pitää Muhammedin hyökkäyksiä loitolla, mutta molemmat tiedämme että olen jo hävinnyt. Pettymyksen aallot puskevat vahvasti pintaan ja häpeä näkyy kasvoiltani kun lopuksi nousen lattialta.

"Why is she here? She is powerless weak and she is stupid. No one needs her, so it would be nice if someone could do a favor for all of us and send her far away from here" Ääni kuului selkäni takaa, kovana ja ikään kuin tarkoitetusti pilkaksi. Tuon äänen kyllä tunnistin, ikävä kyllä... Malia, hän on Britanniasta kotoisin oleva malli, ja kyllä hän on malli kirjaimellisesti. Hän on kuin posliini nukke ja todella vahva sellainen. Hän on ehkä ilkeä ja kaunis ,mutta tiedän ettei hän loppujen lopuksi ole kauhean viisas. Hän on myös aika narsistinen.

"Yeah! Look at her! Ugly, fat and weak as shit, she doesn't belong here! Get fuck off here Claudia! We don't need you here!" Ja tämän mielipiteen kanssamme jakaa Mikael. Minä kyllä lähtisin mielelläni, jos vain voisin.

"Enough! Because you stopped doing practise, you get punishment!" Opettaja ilmoittaa ärtyisästi. Sekunnin ajan jo luulin, että hän aikoisi puolustaa minua mutta..
"Your punishment is that you have to Be here with her!" Ja hän osoitti minua sormella.
Viha ja pettymys haluaisivat ottaa vallan, mutta,jos nyt murtuisin tilanne vain pahenisi. Nauru kaikui betoni seinien sisällä, ja minä pidin nöyryyntyneenä katseeni maassa.
Muutan sekunnin (jotka tuntui tunneilta) päästä saliin tuli täydellinen hiljaisuus. Mietin,että aikovatko he tappaa minut, ja päätin että jos aikovat en aio luovuttaa.
Kukaan ei kuitenkaan edes huomannut minua, kaikki katsovat vain ihmeissään ovelle. Käännyn itsekin ovelle,joku seisoo ovella kuka... Veronica.

Veronica seisoi viha kasvoillaan oven suussa, hänen takanaan oli joukko nuoria, jotka näyttivät myös vihaisilta. Mietin pakostakin, että olivatko Mikael ja Dan vihastuttaneet heidät tempuillaan..Tai ehkä he olivat löytäneet Mikaelin ja Malian jostakin hmm..No kröhöm juttuja tekemässä. No syystä viis, siinä he kaikki olivat koston himoisina ja valmiina repimään joka ikisen huoneessa olevan pään irti.

"Professor Danfaul" Veronica sanoi kun opettajamme olisi hänen alaisensa, joka oli rikkonut juuri sääntöjä.
"Yes, your grace" Danfaul vastasi ylpeästi.
Wait.. What? Sanoiko opettaja juuri 'your grace'
"I heard..That you have make fun of my about my friend. I wish thats not true..Because if it is I have to do.. something." Veronica sanoi määrä tietoisesti ja murhaavasti.
Opettaja katsoi minuun ja takaisin Veronicaan, ja kun katsoin takaisin Veronicaan hän huomasi minut.
Hänen vaalean vihreät, elävät ja kirkkaat silmänsä kohtasivat minun pelokkaat kasvoni. Hän katsoi minua ilmeettömästi, mutta niin paljon puhuvasti etten muistanut kuinka hengittää. Viimeksi olimme nähneet..Hän oli suudellut minua. Me olimme suudelleet, tiedän hänen..
Tiedän hänen tunteensa.
Pelko,viha,huoli..Uskomaton raivo.
Suljin silmäni, koska raivon tuottamat näyt olivat aivan kamalia. Hengitin raskaasti ja katsoin maahan, sillä tiedän että hän kävele kohti minua.

"Are you okay?" Hän kysyy tunteettomasti,mutta tiedän että hänen sydämensä lyö vähintään yhtä kovaa kuin minun.
"Veronica..." On ainoa sana mikä suustani pääsee. Nostan pääni ja katson häneen.
Hän näyttää tunteettomalta, mutta hän on täysin pihalla siitä mitä nyt pitäisi tehdä.
"I have lost my powers..I have lost everything why they fight for" kyyneleet valuivat pitkin poskiani.
"They treat me like a trash, and they treat me like a Queen." Sanon, yrittäen etsiä pointtia sanoilleni.
"I-i.." Yritän löytää sanoja joilla voisin kuvata sitä..Tätä kaikkea.

"They die because they knew you could do something..And perhaps losing powers were just part of it" Veronica sanoi kunniallisesti ja välittäen. Tunsin, kuinka kipinät kirvelivät sormeni päissä ja kuinka sanat ja tunteet valtasivat kehoni. Pieni hymy karkasi kasvoilleni, ja yritin peittää sen katsomalla muualle.
"What, why are you smiling?" Veronica kysyi.
"Because I think you are right, actually know it" sanoin ääneen.
"Wh-what did you get your powers back?" Veronica sanoi hämillään sekä järkyttyneesti.
Jos kerron että sain voimani takaisin, menetän etu-lyönti asemani. Toisaalta jos kerron, en enää paiskaudu betoniin.
"No, but I know I will get my powers back..There is just..Something what I need to do." Valehtelin hänelle päin naamaa, mutta nyt ei ollut aika nousta.. luusereista. Pelkäsin Veronican ja muiden läsnä olijoiden reaktiota, pelkäsin että mut alkaisivat jälleen pilkata. Sen sijaan että niin olisi tapahtunut, Veronica otti minut kainaloonsa ja lähti kuljettamaan minua kohti ovea. "Don't worry Claudia, you will get your powers back, but before that happend you will meet my pack, Dorios" Veronica sanoi selostavasti, mutta selvästi innoissaan.
"Dorios? Veronica, seriusly what the heck.."
Ja me purskahdimme jännityksen täyteiseen nauruun.