Puoli Tiessä

Aamiainen

tupaten täynnä oleva ruokala päästä päätyyn. Ei ollut ikkunoita, vaan sadoittain pöytiä ja nuoria jotka juttelivat äänekkäästi. Seisoin ruoka jonossa Olgan ja Anastasian takana.

"Are you okay? You seem..Scared?" Olga kysyy huolestuneena.

"I'm confused. I have no idea what is happening" sanon rehellisesti. Olga halaa minua hymyillen.

"Don't worry, We have all gone through it. It's not nice, but you have us and we will help you" Olga sanoo, ja Olga nyökyttelee päätään.

"First you have to eat breakfast!" Anastasia painottaa. Minä hymähdän pikkuisen ja Olga nauraa. En ymmärrä miksi he olivat niin ystävällisiä, tai no he ottivat minut mukaansa niin helposti. Kun olimme saaneet puuroa ja leivän menimme paikalemme istumaan. Me emme menneet istumaan samassa huoneessa nukkuvien kanssa, vaan suuntasimme pöytään jossa oli jo joitakin. Hidastin vähän ennen pöytää, koska epäröin muita ihmisiä.

Olga huomasi katseeni ja hymyili "They don't bite, they are our prison mates!" Olga sanoi iloisesti ja istuutui. Jäin hetkeksi seisomaan pöydän päähän, ennen kuin he tekivät minulle tilaa istuutua.  Pöytä oli täynnä eri näköisiä ihmisiä. Poikia ja tyttöjä, ja joka ikinen heistä tuijottaa tällä hetkellä minua. Kun olen istuutunut ja vetänyt henkeä, katson Olgaan ja kysyn "Prison?"

Poika jolla oli platinan blondit hiukset, vastasi :" Yeah, this place is like prison. Clothes, food..Rules are like super tight and there is guardians everywhere! And worst of all, no free time" poika selittää.

"No free time?" Kysyn epäluuloisesti.

"No, not at all" Olga sanoo ja muut pyörittelevät päätä tuskatuneen näköisinä. Jippii, kannatti jäädä poliisille kiinni.

"Claudia, are you okay?" Anastasia kysyy silmät ammolla.

"yeah" sanon hivenen paniikissa, sillä hänen katseensa näyttää huolestuttavalta.

"Your nose, it's bleeding" Olga sanoo huolestunesti. Paniikki valtaa mieleni ja kokeilen hätääntynesti nenääni. Nostan käteni niin että nään sen, ja huomaan kuinka veri on värjännyt käteni. Yhtäkkiä käteni näyttää harha kuvalta ja huone alkaa pöyriä silmissäni. Kuulen kuinka Olga sanoo nimeäni ja kuinka joku nousee pöydästä. Pian tunnen kuinka pääni osuu johonkin kovaan ja...

Herään valkoisessa huoneessa, valo on todella kirkas ja siristelen epäuskoisesti silmiäni. "She is wake" sanoo tutun oloinen ääni viereltäni. Käännyn katsomaan platina hiuksista poikaa oikealla puolellani. "Hi" sanon unisesti.

"Well, hello you too. Can you get up?" Poika kysyy lempeästi. Hän auttaa minut istualteni sairaala sängylle. Katson ympärilläni olevaa huonetta ja ihmisiä jotka ovat vierelläni. Kaikki ,jotka söivät aamiaista kanssani olivat tässä huoneessa. "Why I am in hospital?" Kysyn tokkuraisesti.

"Well..We don't know excatly yet. You have been sleeping two days." Olga selittää arasti.

"TWO DAYS?" Kysyn paniikin vallassa. Mikä minun on?  Katson ympärilleni paniikin vallassa, ja Olga tulee halaamaan minua.

"It's okay, everything is fine. You will be okay." Olga rauhoittelee minua. En ole kylläkään varma selviänkö, sillä olen nähnyt kun kaltaiseni kuolee.

"Thanks, all of you. Thank you for supporting me. " kiitän heitä. He eivät tunne minua, enkä minä heitä mutta he ovat siinä kun mitä heitä tarvitsen.

"Hi, I'm Max" Platina hiuksinen poika sanoo, ja kättelee minua. Seuraavaksi jokainen sanoi omalla vuorollaan nimensä.

"Hi I'm ...

Bella,Roxy, Jonh,Nathan, Nala,Muhamed,Andy, (Anastasia ja Olga) ,Nasha ja Mikael"

Katson heitä ja tervehdin heitä akwardisti sillä en tiedä mitä tehdä. He vaikutavat oikein mukavilta, ja on mukava että sain tietää heidän nimensä.
Juttelemme tunnin niitä näitä kunnes lääkäri tuli huoneeseen ja hääsi muut pois.

"Potilas numero 163 on herännyt ja valmis hoitotoimenpiteisiin" lääkäri puhui radio puhelimeen.

"Ootko sä Suomalainen?" Kysyn lääkäriltä.

"Kyllä kyllä" lääkäri vastaa ripeästi.

"Onko täällä paljonkin Suomalaisia töissä?" Kysyn häneltä.

"Kyllä, sillä suomalaiset ovat erityisen alttiita F.P.P-virukselle ja sen takia suomalaiset halutaan erityisesti valmistella hoitamaan F.P.P-virus epidemioita." Lääkäri vastaa.

"Aha..Okei" vastaan säikähtäneenä.

"No niin, kysyn sinulta nyt kysymyksiä joihin vastaat mahdollisimman tarkasti. Kysymysten avulla voimme pelastaa henkesi." Lääkäri sanoo tiukasti. Nyökkään ymmärtämisen merkiksi.

"Mitä niin sanottuja voimia sinulla on?" Nainen kysyy.

"Mielenluku, fyysisten voimien kasvua ja kielten ymmärtämisestä on tullut helpompaa." Vastaan ripeästi. Lääkäri katsoo minua hetken silmiin, jonka jälkeen hän kirjoittaa jotain muistioon.

"Miten sairastuit F.P.P-virukseen ja miten F.P.P-virus näkyi sinussa tartunnan alkamisen jälkeen?"

"Minä kosketin F.P.P-viruksen saanutaa poikaa...Hän oli saanut haavan ja minä autoin häntä. Olen varmas että se alkoi tästä. Tiesin, että olin saaut F.P.P-viruksen siitä kun en pystyn kävelemään. Kun olin saanut kävely kykyni takaisin, aloin kuulemaan ajatuksia." Kerroin hänelle. Hän kuunteli tarkasti joka sanan.

"Pystytkö lukemaan tällä hetkellä ajatukseni?" Nainen kysyi. Hämmästyin kysymystä, mutta tein työtä käskettyä.

....tyhjyys..

"Ei, en pysty" sanoin hiukan säikähtäneesti.

"Milloin viimeksi olet VARMASTI lukenut jonkun henkilön ajatuksia?" Lääkäri nainen kysyy ilmettömästi.

Olin poliisi kuulusteluissa, enkä muista lukeneeni ajatuksia tai tunteita. Milloin viimeksi olin lukenut ajatuksia? Oikohan se ollut harhaa? Vai..Olenko menettänyt kykyni? Ajatukset hiipivät mieleeni.

"Luin ajatuksia viimeksi viikko sitten..Eli noin kolme viikkoa siitä kun oli sairastunut ja saanut kykyni."

Seuraavaksi lääkäri haki kymmenen kilon painot ja antoi ne minulle. Minun piti nostella puntteja kohti kattoa. Hymähdin, sillä fyysiset voimanihan olivat kasvaneet ja treeni oli helpompaa.

Tai ainakin luulin niin.. Sillä painot painoivat kun sylvi. En pystynyt nostamaan kahta kertaa enempään. Lääkärin ilme oli huolestuttava ja paniikki oli taas ottamassa vallan.

"Mitä nyt? Mitä tämä on?" Kysyin hädissäni häneltä.

"Claudia..Näyttää siltä, että olet menettämässä voimasi"