Butterfly Effects // BC Oneshots ( Olli x Aleksi )

Autumn Crush 2/5

APUMIES

Aleksi

Mä nojailin haravaani ja katselin ympärilleni. No tein mä oikeasti niitä pihatöitäkin, mutta pidin vain pientä taukoa muutaman tunnin ahkeran haravoinnin jäljiltä.

Harava oli tosiaan viuhunut ja joka paikka oli nyt täynnä lehtikasoja. Yhä silti niitä haravoitavia lehtiäkin riitti. Pieniä, suuria, keltaisen, ruskean ja oranssin värejä ja sävyjä. Mummun pihassa kasvoi monta suurikokoista vanhaa vaahteraa, jotka joka syksy täyttivät pihan lehdillään. Ja vähän muutakin. Lehtiä putoili katolle ja räystäille ja niitä sai keräillä milloin mistäkin. Mutta mummu rakasti vaahteroitaan ja niinpä ne saivat pysyä paikoillaan, vaikka pudonneet lehdet aiheuttivatkin työtä aina näin syksyisin.

Mä muistin miten mä olin lapsena sininen muovinen leluharava kädessäni touhottanut pitkin pihaa ja kulkenut mummun vierellä tärkeän näköisenä, työntäessäni pieniä keltaisia kottikärryjä. Musta oli epäilemättä ollut silloin enemmän haittaa kun hyötyä siinä touhussa, mutta mummu oli aina kehunut miten hyvä pieni apumies mä olin ollut.

Mä olin saanut palkkioksi aina kettukarkkeja, niitä pihlajanmarjamarmeladeja, joita mummulta löytyi aina kaapista ja mä olin mussuttanut niitä tyytyväisenä antamastani suuresta panoksesta, joka siis oli lähinnä vain lehtikasoissa hyppelemistä ja kottikärryissä istumista.

Sitten pihatöiden jälkeen oli aina syöty sitä vispipuuroa ja pullaa, juotu kuumaa herukkamehua mummun poimimista marjoista ja mun ilta oli lopulta päättynyt saunan kautta niihin supersankarilakanoihin unten maille.

Ne olivat mukavia muistoja, mutta olin mä silti ihan tyytyväinen, että ne kettukarkit olivat vaihtuneet ihan rahalliseen palkkioon jossakin vaiheessa.

Mummolan sauna oli vanha puulämmitteinen pihasauna, johon vesi tuli kaivosta, eikä sinne ollut koskaan vedetty edes sähköjä. Mummu ei ollut halunnut. Sille kuulemma riitti kun talossa oli mukavuudet. Saunassa sitten saunottiin tunnelmallisesti kiukaan tulipesässä palavien puiden ja kynttilän valossa.

Mä jatkoin taas haravointia kuulokkeet korvillani, musaa kuunnellen, kun mun selkään yhtäkkiä koski jokin. Tai joku. Se tapahtui niin yllättäen, että mä säikähdin ja kääntyessäni huitaisin koskijaa vahingossa haravalla suoraan päin pläsiä.

"Ai vittu!" - se parkaisi ja mä näin mun ikäisen jätkän pitelevän otsaansa.

"Mistä sä siihen ilmestyit? Anteeks! Ei kai sattunu?" - mä kyselin napatessani kuulokkeet korviltani ja käydessäni kundin kimppuun huolestuneena hössöttäen katsoakseni oliko käynyt pahastikin.

Mä siirsin kiharoita sen otsalta ja tutkin ruhjetta. Otsassa oli pieni nirhauma, joka vuosi vähän verta ja sinersi jo nyt siihen malliin, että siihen taitaisi nousta pieni kuhmu. Mua hävetti. Ihan rutosti.

"Enköhän mä jää just ja just henkiin. Sä oot varmaankin Aleksi. Mä oon Olli" - se tervehti mua. Hieman ystävällisemmin, kun mä sitä. Se ei ainakaan lyönyt mua ensitöikseen haravalla.

"Joo, mä en yhtään huomannu sua, anteeks!" - mä pyysin vielä toisenkin kerran, vähän hävetessäni myös sitä, että siinä säikähtäessäni mä olin varmaankin myös kiljaissut tosi nolosti.

"No nyt sain ainakin sun täyden huomion" - se virnisti ja silloin mä vasta tajusin, että mä seisoin yhä siinä melkein kiinni, käsi sen otsalla ja pitelin sitä sen takin hihasta. Hyvä etten syliin ollut änkeämässä.

"Öh, joo, oon. Siis Aleksi. Sä tulit pihahommiin?" - mä änkytin jotain ja päästin sen hihasta vihdoinkin irti.

Kundi oli komea. Komeakun mikä. Jos sen isoisä oli yhtään samaa sarjaa sen kanssa, mä en yhtään ihmetellyt miksi mummu oli iskenyt siihen silmänsä. Ja mä kumautin jätkää ekana haravanvarrella otsaan. Tyypillistä mua.