Butterfly Effects // BC Oneshots ( Olli x Aleksi )

Darling I'm Calling

Olli

"Aleksi! Aleksi oota!" - mä karjuin Aleksin perään sen kiirehtiessä jo autolleen. Me oltiin sanottu jo heipat taas vähäksi aikaa ja erkaannuttu eri suuntiin niinkuin tavallista. Mä pohjoiseen ja se etelään. Mutta silloin mun mieleen oli välähtänyt eräs tärkeä asia.

"No mitä?" - se hymähti mun juostessa sen luo. "No eka tää" - mä sanoin ja katsoin äkkiä ympärilleni oliko ketään näkyvissä. Ei ollut, joten mä painoin suudelman sen huulille.

"Sulle ei ekat hyvästit sit riittäneet?" - se kysyi kulmiaan nostaen, mutta hymyili kuitenkin. Me oltiin jo suoritettu tavanomaiset kahdenkeskiset haikeat hyvästit meidän hotellihuoneessa.

"Ei ne ikinä oo tarpeeks, mut nyt: Riisu!" - mä komensin ja katsoin sitä vaativasti.

"Mitä?" - se katsoi mua ällistyneenä. En mä yhtään ihmetellyt miksi. Me oltiin ulkona, oli kylmä ja mä pyysin sitä riisumaan vaatteensa, samalla kun revin jo hupparia päältäni.

"Se huppari vaan hölmö. Vaihda se tähän, sä saat tän" - mä kerroin, ojentaen oman hupparini sille.

"En mä tarvi kun.." - Aleksi aloitti vastaanvänkäämisen, mutta mä keskeytin sen heti alkuunsa. Sehän ottaisi mun hupparin. Vaikka väkisin. Juuri nimenomaan tänään.

'Tänään on 3.12. Siis 3.rd of December. Sä otat sen" - mä julistin, kunnes päivämäärä upposi sen tajuntaan ja siinä me sitten vaihdeltiin hupparit -12c pakkasessa, viime öisen majapaikan parkkiksella.

"Noni, ootko tyytyväinen?" - Aleksi kysyi multa vedettyään hupparin päällensä. Mä nyökkäsin. Kyllä mä nyt olin. Turha kenenkään väittää, etten mä osannut söpöillä. Mä olin ehkä maailman romanttisin mies.

"Soitellaan muru!" - se toivotti vielä ennenkuin hyppäsi autoonsa. Mä jäin hetkeksi tuijottamaan sen auton takavaloja. Kohta meitä erottaisi taas yli 700 pitkää kilometriä.

"Olli ala tulla tai mä lähen ilman sua saatana!" - Tommi rääkyi mulle uhkailuja kyllästyttyään odottelemaan. Kyllä mä Tomminkin seuraa toki arvostin, mutta ei se Alea korvannut.

Tavallaan mä vähän säälinkin Tommia. Se joutuisi kuuntelemaan mun haikeita huokailuja koko pitkän matkan Tampereelta Ouluun. Mutta mieluummin mäkin olisin huokaillut ihan jossakin toisissa tunnelmissa Aleksin kanssa.. Mutta sitä nannaa ei ollut mulle nyt luvassa. Ei ihan hetkeen. Elämä saattoi olla joskus aika julmaa.

"I'm Mister Loverman and I miss my littlemaaaan" - mä hoilasin matkalla niin surkeasti radiosta tulevan biisin tahdissa, että Tommi vaihtoi äkkiä kanavaa ja uhkasi jättää mut tienposkeen ruikuttamaan. Oli siinäkin frendi perkele.

Kotiin päästyäni mä olin yksi jääkalikka, vaikka kävelin vain vähän matkaa parkkikselta rappukäytävään, Tommin pudotettua mut kyydistä. Etelän pikkupakkaset olivat kuin lempeä luminen häivähdys tähän verrattuna. Mä vilkaisin lämpömittaria. Se näytti rapsakkaa -26c. Hyi.

Seuraavana aamuna mä heräsin myöhään. Ja muinakin sitä seuraavina päivinä. Aina se reissaaminen väsytti ja vaati veronsa. Pienempikin. Ei siitä mihinkään päässyt. Eikä näköjään jostain muustakaan. Kuten tietynlaisesta olotilasta.

Mua panetti. Himotti. Halutti niin, että mun kulli menisi varmaan kohta kuolioon ja pallit surkastuisivat pois. Pieniksi ryppyisiksi rusinoiksi. Siis jollen mä tekisi asialle mitään.

Se pieni ongelma siinä vain oli, että mun mies oli tosiaan miljoonan kilometrin päässä musta. No, ei nyt miljoonan, mutta ainakin sen 700 kilsan. Ei mun varustus ihan pienimmästä päästä varmaan ollut, muttei se silti nyt ihan sinne saakka yltänyt.