Butterfly Effects // BC Oneshots ( Olli x Aleksi )

It's a Match! 7/?

JUST OPEN YOUR MOUTH

Aleksi

"Hei" - mä henkäisin lopultakin, kun sain jotain tervehdystä muistuttavaa ulos suustani ja tuijotin Ollia hölmistyneenä ja hämmästyneenä, nolona käsi suun edessä peittämässä mun rikkonaista hammasrivistöä.

"No hei" - sekin sanoi uudelleen jokseenkin yllättävässä tilanteessa, mutta hymyili kuitenkin mulle. Luojan kiitos. Koko juttu oli nyt saanut ihan uudenlaisen käänteen, mitä mä en todellakaan ollut osannut odottaa. Eikä epäilemättä sekään. Olinhan mä toki sen tapaamista toivonut ja odottanut, mutten ihan tässä tilanteessa.

"Tunnetteko te toisenne jo ennestään?" - hammashoitaja kysyi iloisesti viittoessaan mua istumaan sille harmaalle nahkaiselle kidutustuolille, mutten mä enää siinä kohtaa ymmärtänyt edes vastustella taikka pelätäkään. Hyvä kun ymmärsin yhtään mitään. Mun aivotoiminta oli jokseenkin vähäistä. Ehkä jopa lähes olematonta.

"Tuota.. ollaan tavattu" - Olli totesi asetellessaan sanojaan ja katsoi merkitsevästi hoitajaa, joka samantien ymmärsi olla kyselemättä asiasta enempää.

"Ahaa.." - nainen vain hymähti ja jätti asian siihen, mutta hymyili mulle jotenkin tietäväisenä, opastaessaan mua asettumaan sille tuolille, joka olisi varmaan näyttänyt musta yhä yhdeltä ihmiselämän pahimmista piinapenkeistä, mikäli mä olisin tajunnut enää mistään mitään.

"Tiedoissasi lukee, että kyseessä on tapaturma ja kolhaisit hampaasi ovenkarmiin, miten siinä niin pääsi käymään?" - Olli kysyi sitten multa muina miehinä ja mua alkoi nolostuttamaan koko asia yhä enemmän. Ja sitten vielä sitäkin enemmän, mun tajutessa, että sehän näki nyt mun tiedot. Koko nimen, syntymäajan, osoitteen, aivan kaiken. Onneksi mä olin sentään silloin puhunut totta niistä, enkä tyyliin valehdellut ikääni tai jotain vielä pahempaa.

"Kämppiksen kanssa vähän.. leikkimielisesti kisailtiin" - mä takeltelin nolona ja toivoin, ettei hoitaja ollut kirjannut ylös aivan kaikkea mitä mä olin sille saattanut hädissäni selittää silloin puhelimessa aikaa varatessani. Mutta se taisi olla turha toivo.

"No sellaista sattuu, pannaanpa suu kuntoon sitten, niin pääset viettämään ystävänpäivää ja niille treffeillesi mistä aikaa varatessasi niin olit huolissasi!" - hoitaja totesikin siihen väliin, suojatessaan mun silmät joillakin aurinkolasin tapaisilla ja mä olisin melkein voinut vannoa, että se koitti olla nauramatta, ennenkun laittoi maskin suojaksi kasvoilleen ja asetti tuolin lähes makuuasentoon. Mä taas auoin vain suutani avuttomana, enkä osannut sanoa mitään. Nyökkäsin vaan. Ja olin mitä onnellisin silmät peittävistä laseistani.

Olli näytti katsovan hoitajaa hetken moittivasti, mutta nainen oli kun ei olisi huomannutkaan ja jatkoi vain touhujaan valmistellessaan välineitään. Ne olivat ihan selvästi toisilleen tuttuja. Niinkun oikeasti tuttuja, eivätkä vain pelkkiä työkavereita. Mä olin ihan varma siitä.

"Ei tarvitse pelätä, täällä saa hyvää hoitoa, kaupungin parasta" - hoitaja sanoi koittaessaan rauhoitella mua huomatessaan mun yhä hermoilevan, vaikka mun sydän kyllä hakkasi nyt ihan muusta syystä kun hammaslääkäripelosta Ollin lähestyessä mua. Mä en melkein enää edes muistanut, että mä pelkäsin hammaslääkärikäyntejä ihan kuollakseni.

Mä en nähnyt Ollin kasvoja enään kunnolla senkin laittaessa maskin kasvoilleen, mutta tilanne tuntui jokseenkin tutulta. Sen kasvot mun yläpuolella, mun maatessa odottavaisena rinta kohoillen kiihtyneenä sen alla, mun tuijottaessa sitä silmät suurena. Ja siinä samassa mä unohdin lopullisesti mun pelon, katsoin sitä luottavaisena ja tiesin, ettei se satuttaisi mua tai jos muhun vähän sattuisikin, kipu olisi ohimenevää ja lopputulos sen arvoista. Moninkertaisesti.