Ikisudet - Ikiaika

Luku 2 Osa 2

          Nykses herää monen tunnin jälkeen ja huomaa kalat, jotka on jätetty hänen uuden kotinsa vierustalle. Nykses tunnistaa kalat ahveniksi. Nykses syö ahvenet ja tutustuu lähiympäristöönsä. Ympäristössä on vanhan näköisiä puita. Pensaita riittää silmän kantamattomiin. Pieni tasainen alue kolon edessä on Nyksessin mielestä ihana. Hän palaa koloonsa ja lepää.

Nykses herää seuraavana aamuna.

"Miksi olen vielä elossa?" Nykses huokaisee.

"Huomenta! Mikä on olosi? Olit eilen väsynyt ja nuutunut", pieni ikisusi sanoo kolon suulta.

Nykses on hämillään ja alkaa painautua syvemmälle täristen ja samalla yrittäen hävitä kolon pimeyteen. Nykses katsahtaa arasti ylös ja lumoutuu pennun silmistä.

"Ei hätää. Olen Erika. Kuka sinä olet?" ikisusi kysyy kolon suulta.

Nykses uskaltautuu kömpimään kolon suulle. Erika väistyy kauemmaksi, ettei ole edessä.

"Mikä olikaan nimesi pentu? Anteeksi töykeyteni. Minun nimeni on Nykses", hän sanoo rauhallisesti.

"Erika, se on nimeni. Sinulla on kaunis nimi!" Erika huudahtaa.

"Oletko yksin vai mitä teet täällä?" Nykses kysyy.

"Tulin tarkastamaan olosi. Veljeni ja muut armeijassa ovat yllättyneitä niiden kahden ikisuden taidoista, jotka ilmoitettiin kanssasi armeijalle. Toivon, että voisit kertoa keitä he ovat", Erika selittää.

"Zaco on harmaa ja se valkoinen on Syrbiella. He ovat serkkujani. He haluavat tuhota ihmiskunnan, mutta minä en halua. He jättivät minut yksin neljä päivää sitten, kun tulimme tänne saarelle", Nykses selittelee.

"Veljeni ja muut varmaan alkavat jo huolestua", Erika keskeyttää lauseensa, kun kuulee nimensä.

"ERIKA! Oletko kunnossa?" vaalean keltainen ikisusi kysyy.