Yön Pimeässä

3 - Sosiaalisuus

Tiistain lukujärjestys ei ole kovin pitkä ja minulla on vain matikkaa aamusta. Olin valinnut lyhyen matikan koska näillä aivoille ei onnistunut laskemaan edes helpoimpia yhtälöitä ja kun siihen lisää muutaman tunnin yöunet, niin ei kannattanut odottaa liikoja.

Astuessani luokkaan huomaan Venlan ja Aarnin istumassa luokan sivussa. Kävelen heidän luokseen ja istun Venlan viereen.
"Tää paikka ei vissiin ollu varattu?" kysyn ja he kääntyvät katsomaan minua.
"Joo ei oo, istu vaan siinä! Me tässä just keskusteltiin, että kuuluuko suolakurkut hampurilaiseen. Mun mielestä ne on kamalan makuisia, mutta Aarni sanoo että voisi vetää niitä vaikka pelkilteen" Venla selittää ja huitoo käsillä ympäriinsä samalla.
"No siis aika kauheiltahan ne maistuu, pakko sanoa" sanon hieman irvistäen ajatukselle.
"Te ootte molemmat vaan tommosia kauheen nirsoja penskoja!" Aarni hymähtää ja Venla nauraa tämän sanoille.

"Missäs muut teidän karhukoplan jäsenistä on?" kysyn hetken päästä kun Vilhoa ja Santtua ei näy luokassa.
"Ihme hiket valitsi pitkän matikan ja siellä ne nyt opiskelee" Aarni vastaa.
"Aivan. Mun aivoille ei siellä kovin pitkälle pääsis" sanon samalla kun pitkä mies opettaja astelee luokkaan ja alkaa selittää jotain.

Annan katseeni vaellella pitkin luokkaa samalla kun Arnoksi selvinnyt matikan maikka selittää jotain funktioista ja sen sellaisesta. Katseeni osuu taas kerran samalla paikalla istuvaan huppupäiseen poikaan. Jimi istui taas samalla tavalla kädet ristissä takapenkissä ja tuijottaa eteenpäin. Hänen naamassaan oleva jälki on parantunut hieman sunnuntain tapaamisen jälkeen. Huomaan myös, että pojan alahuulessa molemmilla puolilla on lävistykset joihin en aiemmin ole kiinnittänyt huomiota.

Tunnin jälkeen poistuessani luokasta näen Jimin käytävällä. Hän on kävelemässä johonkin kun Suvi tulee sanomaan tälle jotain ja Jimi lähtee seuraamaan naista kädet taskussa.

Koska minulla ei ole tänään enää muita aineita, päätän lähteä bussilla kotiin. Koulun viereisellä pysäkillä katson aikatauluja pysäkin seinältä ja seuraava bussi näyttää kulkevan vasta kahdenkymmenen minuutin kuluttua. Hitsin pikkukylä. Istun alas aution pysäkin penkille ja kaivan puhelimen esille. Olisin voinut lähteä vielä käymään jossakin mutta en jaksa liikkua.

Kymmenen minuutin päästä säpsähdän ajatuksistani, kun joku kävelee pysäkille ja pysähtyy seisomaan katokseen. Se on Jimi. Tämä seisoo siinä kädet taskussa ja katsoo visusti eteenpäin. Katselen hetken vieressäni seisoskelevaa poikaa, ja jostain syystä päätän avata suuni.

"Sä oot Jimi vai mitä?" kysyn ilmiselvän kysymyksen. Poika miltei säikähtää ja katsahtaa minuun kuin varmistaen että puhun juuri hänelle. Hänen katseensa on miltei vihlaiseva.

"Joo?" tämä vastaa kummissaan edelleen katsoen minua.

"Mä oon Elias" sanon hieman typerän kuuloisesti.

"Joo tiiän" Jimi vain vastaa ja kääntyy katsomaan taas hiljaista katua.

"Sä se et oo kauheen sosiaalinen vissiin" sanon ja tajuan kuulostavani joltain isoäidiltä.

"Miks sä puhut mulle?" poika kysyy ja se on kyllä aika harvinaisen hyvä kysymys.

"En mä tiedä. Mulla on tylsää ja sä nyt vaan satut seisomaan siinä" sanon.

Okei nyt vois olla aika olla hiljaa Elias.

"Aivan" blondi vastaa.

"Onks se totta mitä susta puhutaan?" kysyn puolivahingossa.

Elias nyt pliis turpa kiinni ennen kun saat itse turpaan!

"Ja mitäköhän se mahtaa tarkoittaa?" Jimi kysyy edelleen tuijotellen tielle.