Yön Pimeässä

11 - Loskaa

Jimi

Ryntään huoneeseeni ja viskon kamoja reppuuni. Aada tulee perässä itkien. En kestä kuullä hänen itkuaan. Hänen ei pitäisi joutua itkemään.

"Jimi!" hän huuta itkuisesti. En vastaa mitään vaan jatkan komojeni sullomista liian pieneen reppuun.

Nenästäni putoaa verta sängyn lakanalle ja pyyhkäisen naamaani rystysilläni. Päässä jomottaa ja huone tuntuu pyörivän ympärilläni.

"Jimi sä et voi jättää mua tänne!" Aada parkuu ovensuussa. Kävelen hänen luokseen reppu olallani ja tartun hänen kasvoihinsa hellästi.

"Kuuntele Aada. Mä tuun hakee sut täältä helvettiin myöhemmin, mä lupaan. Ei se koske suhun, mä lupaan" sanon ja tämä halaa minua nyyhkyttäen. Tunnen kuinka hänen kätensä tärisevät selkääni vasten. Sitten hän siirtyy pois oviaukosta jotta pääsen kävelemään siitä.

Kävelen eteiseen ja kiskon kengät jalkaani ja takin niskaani. Äiti seisoo käytävässä rööki savuten sormien välissä, muttei katso minuun.

Se vihdoin tapahtui. Se sai tarpeekseen ja sanoi että minun pitää painua vittuun. Se sanoi ettei halua nähdä minua tässä talossa enää ikinä. Sitten se heitti minua teenkeittimellä. Se oli ilmeisesti lähin esine mikä sattui käteen. Ja minua sattui naamaan.

"Sä et sit vittu koske Aadaan!" huudan hänelle eteisestä.

"Kato mua! Sä et koske siihen tai mä lupaan et mä ilmotan susta!" jatkan.

"Et sä nyt semmosta uskalla senkin paskiainen" tämä vastaa vetäen savua keuhkoihinsa. Tiedän kuitenkin ettei hän koske Aadaan sen jälkeen kun tulin kotiin joskus ja se oli lyönyt Aadaa kännissä. Aada on vasta 14 ja oli yrittänyt selittää miksi ei pysty hakemaan sille lisää viinaa.

Minä olin lyönyt sitä takaisin. En koskaan lyö sitä takaisin. En ikinä, edes kun se löi minua. Mutta Aadaan se ei koskenut. Ei vaikka minun elämäni riippuisi siitä.

Lähden talosta ja paiskaan oven perässäni. Seison hetken harmaalla pihalla ja ajatukset mylläävät, enkä tiedä mitä tehdä. Minun on tarkoitus mennä Juuli Ranniston bileisiin muutaman tunnin kuluttua, mutta se ei ole mielessäni juuri nyt.

Soitan Krisulle.

"Moi Jimi, mite menee?" Krisu vastaa häiritsevän lempeästi. En saa suustani sanottua mitään.

"Jimi? Onko kaikki ok?" hän jatkaa ja hänen äänensävynsä muuttuu hieman.

"Voitko- voitko sä tulla hakemaan mut täältä?" sanon ja alan melkein itkeä. Krisu kuulee sen myös äänestäni. Ei ole ensimmäinen kerta kun hän kuulee sen.

"Tapahtuks jotain? Ootko sä kunnossa?"

"Se heitti mut pihalle. Se sano et en saa tulla enää takas" sanon ja kävelen talomme vieressä olevalle bussipysäkille ja istun sen penkille.

"Ei saatana. Missä sä oot? Onks Aada kunnossa?" hän kyselee huolestuneesti.

"On se, ei se koske siihen. Mä oon tässä pihalla, tai siis tässä pysäkillä" selitän epäselvästi samalla kun yritän etsiä tupakka-askiani takin taskuista.

"Pystytkö sä menemään mihinkään hetkeks, mä en pysty lähtee ihan just nyt ja sinne menee muutenkin parikyt minaa ajaa?"

"Voin mä ehkä mennä Eliaksen luokse. Se asuu tossa ihan lähellä" sanon silti sekavasti.