Yön Pimeässä

8 - Runopoika

Vaikka me kaikki tiesimme hänen menneen, ei hän päästänyt irti.
Hän putosi, putosi ikuisuuteen, ikuisesti.
Hän ei koskaan päästänyt irti, ei edes vaikka tähdet putosivat hänen niskaansa ja kuun sirppi riippui hänen kurkussaan ja aneli häntä päästämään irti.

-lukee runossa joka minun täytyy lukea ääneen luokassa äidinkielentunnilla. Maisa on päättänyt valita muutaman oppilaan lukemaan äidinkielentehtävän esimerkkirunoja äänen luokalle.

Jimi istuu vieressäni huvittuneen näköisenä virne kasvoillaan kun olen saanut tekstin luettua.

"Olipa koskettavaa" tämä virnistää ja pyöräytän silmiäni tälle.

"Älä nyt kun kohta karma iskee ja sä joudut lukemaan jonkun rakkausrunon vielä" vitsailen hänelle ja poika naurahtaa ajatukselle.

"Mut mähän oon tosi romanttinen! Ehkä mä alan itse kirjottamaan rakkausrunoja" Jimi suunnittelee.

"Joo senkus, toi sun rakkauselämä taitaa muutenkin mennä niin hyvin" sanon ja kuulostan ehkä töykeämmältä kun on tarkoitus.

"Hei puhu vaa omasta puolestas!" Jimi huudahtaa ja Maisa kääntää katseensa meihin. Opettaja näyttää meille hiljaisuuden merkkiä sormellaan ja me yritämme pidätellä nauruamme.

"Tosiaan nyt saatte itse pareittain kirjottaa runon ja apua löydätte sieltä digikirjan sivulta 38.." kuuntelemme Maisan selostavan luokan edessä. Katsahdan Jimiin.

"Suotko sä mulle luvan kirjottaa runon sun kanssa?" kysyn Jimiltä ja virnistän.

"En tiiä, katotaan ootko tarpeeks hyvä" tämä vastaa ja virnistää takaisin.

"Ai, että olenko mä tarpeeksi hyvä? Mähän olin meiän entisen koulun runomestari!" selittelen ja Jimi katsoo minua oudolla virneellä.

"No ehkä me sitten voidaan työskennellä yhdessä, runopoika" hän sanoo ja naurahtaa sitten omille sanavalinnoilleen.

Yritämme kirjoittaa minun tietokoneelleni jotain, mutta kaikki mitä saamme aikaiseksi kääntyy jotenkin vitsiksi ja emme loppujen lopuksi saa yhtään mitään aikaiseksi. Se ei kuitenkaan haittaa, koska en edes huomaa miten nopeasti aika kuluu Jimin seurassa.

Välillä katsahdan Jimin naamaan ja näen edelleen ilkeän näköisen naarmun hänen leuassaan ja muistan mitä hän kertoi minulle. Yritän kuitenkin unohtaa sen ja vaikuttaa kuin en huomaisikaan sitä joka kerta, kun katson hänen muuten kauniita kasvojaan. Ja hänen kylmän ruskeita silmiään, jotka jostain syystä muuttuvat lämpimiksi kun olen hänen seurassaan.

*

"Mitä sä teet koulun jälkeen?" Jimi kysyy ruokajonossa ja lappaa kinkkukiusausta lautaselleen.

"En varmaa mitään ihmeellistä. Kui?" kysyn ja seuraan perässä kun hän kävelee nurkkapöytään.

"Tuutko meille, tai siis mun isoveljen luo koulun jälkeen? Voiaan vaikka kirjotella sitä meiän runoa" tämä kysyy yllättäen ja hymähdän runo-osalle.

"Riippuu missä se asuu"

"Lohilahessa, ei sinne mee pitkään. Ja siis pääsen aina sinne sen mun veljen tyttöystävän Alman kyyissä"

"No mikäs ettei sitten. Mut en kyllä kirjota enää yhtäkää runoa sun kanssas"

"Hei miten niin? Mä luulin et meillä suju hyvin!" tämä sanoo esittäen loukkaantunutta.

"Sä yritit rimmata aurinkoa ja sammakkoa!" huudahdan pojalle joka äikäntunnilla yritti saada nuo kaksi sanaa rimmaamaan jotenkin melkein 15 minuutin ajan.