Yön Pimeässä

1 - Ensivaikutelma

Mikä voisikaan olla parempaa kuin muuttaa viimeisen lukiovuoden puolessa välissä uuteen kylään? Ja vielä sen nimiseen kun Havulaakso, joka jo varmaankin kertoo aika hyvin että ollaan keskellä ei mitään.

On marraskuu joten luntakin on tullut ihan mukavasti ja ulkona on jo ihan himskatin kylmä.

Isä on päättänyt muuttaa Havulaaksoon uuden naisystävänsä takia ja minut raahattiin mukana. Olisin muuten jäänyt asumaan äidin kanssa ellei hän olisi niin kiireinen että minun elätykseni olisi toissijaista.

Ei siinä mitään, isäni Markon uusi naisystävä Suvi vaikuttaa ihan mukavalta, mutta minulla on jo entuudestaan kokemusta miten isäni suhteet ovat päättyneet muutaman viikon jälkeen. Suvi on kuraattorina lukiossa jonne minunkin täytyisi seuraavalla viikolla raahautua, mikä on syy miksi muutimme tähän tuppukylään alunperinkään.

"Tulehan Elias auttamaan näiden laatikoiden kantamisessa jo!" isä huutaa sopivasti ja herättää minut ajatuksistani.
"Suvilla on selkä kuulemma tosi kipeä joten meidän miesten pitää nyt vähän ryhdistäytyä!" hän vielä huutaa autolta ja hölkkään isäni luo ottamaan vastaan painavia pahvilaatikoita.

"Mihin tää pitää laittaa?" kysyn pidellessäni muuttolaatikkoa.
"Se taitaa mennä keittiöön. Kai sinä nyt itse osaat lukea mitä siinä lukee" isä sanoo ja lähden kantamaan laatikkoa sisälle.

Kun olemme saaneet kannettua kaiken sisälle, päätän lähteä tutkimaan sitä vähän paremmin.

Talo on vasta rakennettu ja siinä on kaksi kerrosta. Ensimmäisessä kerroksessa on isän ja Suvin makkari, keittiö, kylppäri ja olohuone, sekä isän työhuone. Yläkerrassa taas on minun makuuhuoneeni ja vastapäätä toinen makkari, josta tehdään luultavasti vierashuone.

Huoneeni on hieman liian valkoinen minun makuuni ja aion päällystää sen julisteillani ja muulla krääsällä heti kun pääsen sisustamaan. Se ei ole mikään isoin huone, mutta siihen kuuluukin oma kylppäri. Yhdellä seinällä on iso ikkuna josta näkee takapihalta alkavan havumetsän. Kahden nukuttava sänky ja leveä kirjahylly on jo kiikutettu huoneeseen valmiiksi.

Meidän talo varmaan erottuu tämän pikkukylän muista taloista kuin majakka ja tiedän jo nyt että minusta oletetaan asioita ihmisten keskuudessa. Toivon vain että se ei vaikuttaisi siihen, että saanko kavereita. Ei minulla edellisessäkään kaupungissa paljoa ystäviä ollut ja hekin kaikki yhtä kultalusikka perseessä syntyneitä kuin minäkin, mutta sentään minulla oli kavereita. Olen kuitenkin aika sosiaalinen, joten en usko että siinä tulee olemaan paljoa vaikeuksia.

Istun sängylle ja mietin äitiä. Olisin mieluummin jäänyt asumaan hänen kanssaan, mutta toisaalta ymmärrän miksi he halusivat että muutan isän kanssa.

Meidän välit isän kanssa ovatkin hieman omituiset. Yleensä meillä menee ihan hyvin, mutta välillä isä alkaa käyttäytyä kuin pikkulapsi. Hän tiuskii kauheasti ja luulee aina olevansa oikeassa. Pahinta on se, että isä olettaa, että hän voi aina vain pyytää anteeksi seuraavana päivänä, mutta jatkaa tiuskimista taas heti sen jälkeen. Anteeksipyytämisen pitäisi tarkoittaa että on oppinut virheestään eikä toista sitä enää uudelleen. Sana "anteeksi" alkaa pikkuhiljaa tuntua merkitsettömälle ja en tiedä tarkoittaako se oikeasti enää mitään.

Hetken päästä alan purkamaan tavaroitani laatikoista. Niitä ei ole mitenkään ihmeellisen paljon. Vaikka olenkin rikkaan perheen kakara, en tunne itseäni sellaiseksi. En tarvitse kamalasti tavaraa jolla en kuitenkaan tekisi mitään.

Puran ensiksi vaatteet kaappiini. Niitä on kuitenkin kerääntynyt jonkin verran, sillä tykkään laajasta vaate valikoimasta. Seuraavaksi avaan laatikon joka on täynnä julisteitani bändeistä joista tykkään. Alan ripustaa kuluneita julisteita seinälleni. Niiden joukossa esiintyvät usein esim. Queen, nirvana ja Gorillaz joita tulee kieltämättä tehokuunneltua aika päivittäin.