Arvet

1.

Toi kuva luo vähän tunnelmaa tohon Unnan uuteen kämppään.

Vihdoin silmäni aukeavat. Henkäisen syvään ja nousen ahtaasta sairaalasängystä. Päälläni on sama asu, jonka näkyni nainen antoi. Hopea raita hohtelee silmäkulmassani, ja kruunu painaa päätäni. Kukaan ei edes huomaa minua. Joona ja Paholainen tappelevat lattialla. Hoitaja kirkuu nurkassa ja yrittää soittaa apua, ja vanhempani katselevat lamaantuneina tappelua.

"Lopettakaa!" huudan ja ryntään heidän luokseen. Joona pysähtyy kesken iskun ja nostaa katseensa. Hänen silmissään loistaa hämmästys.

"Unna? Mitä... mitä sulle on tapahtunut?" Joona kysyy nousten ylös Paholaisen päältä. Joona pyyhkäisee veristä huultaan sormellaan.

"Musta tuli suojelusenkeli. Maailman tulevaisuuden suojelusenkeli." vastaan ääni täristen. Joona sipaisee hopean hiusraidan korvani taakse.

"Musta tuli Helvetin johtaja." Joona sanoo.

"Joona, mua pelottaa. Se nainen mun näyssä, Eleanor, sanoi että mä suojelen maailman tulevaisuutta. Teidän rinnalla. Ja luon uusia sieluja. Mä oon ainoa suojelusenkeli ikinä." sanon ja rutistan Joonan halaukseen. Pitsi alkaa kuumentua pikku hiljaa.

"Niin muakin, Unna." Joona vastaa silittäen uusia, vaaleita hiuksiani.

"Unna kulta, anna minä halaan sinua!" Äiti sanoo. Irrotaudun Joonasta ja äiti vetää minut uuteen tiukkaan rutistukseen. Isä liittyy mukaan. Käännän katseeni Paholaiseen. Hän vaikertaa lattialla.

"Noi moi, sinä." sanon kumartuen hänen eteensä.

"Haava on ihan ok. Toisin kuin sinä pian!" sanon ja potkaisen häntä vatsaan. Hän taittuu kaksinkertoin.

"Millä me sidotaan toi kusipää?" kysyn Joonalta.

"Hei, saataisko me köyttä?" Joona kysyy hoitajalta. Hän nyökkää peloissaan ja lähtee huoneesta.

"Hyvä potku." Joona kuiskaa. Hymyilen. Hoitaja palaa köyden kanssa. Joona sitoo Paholaisen kädet ja nostaa hänet ylös.

"No, lähetäänkös pikaiselle reissulle Helvettiin?" Joona kysyy.

"Totta kai! Nähään pian, äiti ja isä!" sanon ja ryntäämme ulos. Pääsemme sairaalan pihalle ja menemme suojaisan puskan taakse. Joona luo liekin ja hyppää sinne Paholaisen kanssa. Astun heidän peräänsä. Tuttu lämpö ympyröi kehoni. Mutta se tuntuu jotenkin väärältä. Kai se johtuu tästä suojelusenkelijutusta. Tipahdamme punaiselle kivelle. En ole tunnistaa paikkaa.

"Mihin me tulimme?" kysyn.

"Aléraan. Kapinalliset ovat täällä. Luurankovartijat ovat kuolleet." Joona vastaa. Hän pysähtyy keskelle tietä. Niin joo, se suoja. Joona miettii hetken.

"Öh, huhuu? Miten me päästään sisään?" Joona huutaa epävarmasti. Ikään kuin ovi aukeaa eteemme.

"No mutta sehän on Joona! Vangin kanssa, ja... suojelusenkeli. " Mies sanoo ja kumartaa. Pieni nauru pääsee suustani.

"Öh haluaisimme nähdä kapinalliset?" sanon kysyvästi. Mies nousee.

"Toki. Seuratkaa minua." hän sanoo. Astumme sisään ovesta. Vau. Maya kuvaili paikkaa oikein. Kaikkialla on vehreää. Seuraamme miestä suuren talon eteen.

"Olkaa hyvät, suojelusenkeli ja Johtaja." Joona ja minä karsomme toisiamme. Nauru kuplii sisälläni.

"Kiitoksia, herra." vastaan ja astumme taloon. Joona vetää Paholaista perässään. Puhe lakkaa ja päät kääntyvät meihin.

"Unna! Sä oot elossa!" Luka huutaa ja ryntää luoksemme. Auts. Luka on tulienkeli myös.

"Juu. Ja mä oon myös ensimmäinen suojelusenkeli jota maa päällään kantaa." sanon nauraen. Katseeni kiertää olohuoneessa istuvaa joukkoa. Santtu, Samuel... hetkonen. Virnistän.