Arvet

7.

Minut on sidottu tuoliin. Suuhuni on laitettu ilmastointiteippiä. Unna seisoo edessäni Veeksi kutsutun kanssa. Hänen kätensä ovat edelleen sidottu selän taakse. Hänellä on päällään vain valkoinen ohut lyhythihainen ja alusvaatteet. Minun tekee mieli sulkea silmäni. Mutta näen kaiken silti mielessäni. Olemme huoneessa joka näyttää vankityrmältä. Ilma on kylmää ja kosteaa. Unna värisee kylmästä. Hänen katseensa on tiukasti lattiassa. Riuhdon käsiäni mutta ne pysyvät tiukasti kiinni. Vee nostaa kätensä Unnan olkapäille, ja Unna värähtää. Vee nostaa Unnan vaaleat hiukset hänen vasemmalle olalleen paljastaen vaalean kaulan. Vee katsoo minua virnistäen. Hän painaa kielensä Unnan olkapäälle Unnan vetäessä päätään kauemmas. Vee suutelee Unnan kaulaa ja puree siihen violetin mustelman. Unna vääntelehtii Veen tiukassa otteessa. Huudan ja kiskon tiukkoja naruja ranteitteni ympärillä. Sitten käytävästä alkaa kuulua puhetta. Joku kiroilee ja huutaa. Tunnistan äänet helposti.

"Vittu älä koske siihen saatana!" Santtu huutaa. Ovi takanani aukeaa ja joukkoni työnnetään sisään. Vee on päästänyt irti Unnasta ja osoittaa nyt pistoolilla tulijoita. Unna juoksee kauemmas hänestä. Luka ryntää luokseni.

"Homma hallussa vai mitä?" hän sanoo sarkasmia tihkuvalla äänellään. Gabriel on tullut sisään myös toisen pistoolin kanssa. Ovella seisoo kaksi muuta vartiossa. Meillä on ylivoima, mutta meidät yllätettiin ja minut on sidottu. Unna on selvästi shokissa ja meitä osoitetaan kahdella pistoolilla. 

Homma on todellakin hallussa.

Unnan p.o.v

Kaulaani pistelee ja se on aivan märkä Veen kuolasta. Pyyhin sitä hihallani ja hengittelen täristen. Veen ase osoittaa Joonaa ja Gabrielin Samuelia. Minä seison huoneen nurkassa kaukana ovesta.

"Kuten varmasti huomaatte, Joonan tarkoitus ei ollut liittyä meihin. Hän on edelleen erittäin kiintynyt suojelusenkeliin, ja he todennäköisesti yrittivät vangita meidät." Gabriel toteaa. 

 Huomaan Lukan hivuttavan kättään kohti Joonan sidottuja ranteita. Hänen sormistaan nousee pieni liekki joka alkaa huomaamattomasti polttaa narua poikki. Kukaan muu ei nähtävästi ole huomannut elettä. Naru katkeaa ja Luka nappaa sen nopeasti nyrkkiinsä. 

"Nyt!" Joona huutaa ja kaikki heräävät. Luka nappaa aseensa ja ampuu Veetä reiteen. Hän kaatuu ähkäisten lattialle. Gabriel hämääntyy juuri sopivaksi hetkeksi, ja Santtu kiskaisee häntä naamaan. Gabriel kaatuu myös ja Samuel potkaisee häntä vatsaan. Kaksi ovella seisonutta etsii kuumeisesti asetta, mutta PT ampuu kumpaakin jalkaan. Minä seison jäykkänä nurkassa katsoen tätä taistelua. Se tuntuu väärältä, mutta minä tavallaan pidän siitä. Adrenaliini pumppaa suonissani vaikka en tee mitään. Mutta hyvä puoleni haluaa oksentaa verestä, joka vuodatetaan minun takiani. Sitten kädet tarttuvat vyötärööni kiskoen minut todellisuuteen. 

"Unna maa kutsuu! Meidän täytyy juosta." Joona sanoo ja me juoksemme. Käytävä on tyhjä kun kaahaamme sinne suuren porukkamme kanssa. Juoksemme ulos niin kovaa kuin vain pääsemme. Luka heittää ilmasta kipinän ja se laskeutuu maahan luoden liekin. Hyppäämme sinne ajattelematta mitään ja katoamme tuosta kylmästä metsästä ja tipumme Helvetin kuumaan ilmaan. Ilman katsomista tiedän pitsien muuttuvan kirkuvan punaisia. Joona liikahtaa kauemmas minusta. Se sattuu. Enemmän kuin pistävä poltto kaikkialla. Tajun, että Paholainen kehitti musteen pitääkseen minut poissa Helvetistä. Oireet ovat vain tulleet hieman eri aikoihin. Ensin Joona, sitten huimaus Helvetissä ja nyt polte Helvetissä. Ehkä myrkky ei ollut vielä loppuun sunniteltu.

"Seesam aukene!" Luka huutaa nauraen. Näkymätön verho liukuu sivuun ja näen Marian sen takana. Hän katsoo Lukaa nyrpistäen nenäänsä vitsille. Hänen katseensa kääntyy minuun ja hän huudahtaa:

"Lapsi rakas sinun ihosihan palaa! Tule pian, minä voin ehkä auttaa sinua." Toivo herää sisälläni. Voisin ehkä koskea Joonaan ilman tätä poltetta! Joukkomme astuvat sisään ja kaikki hajaantuvat omiin tehtäviinsä. Minä lähden Marian perään, joka on alkanut kävellä pientä polkua kohti kukkulaa vähän matkan päässä. Sen huipulla on pieni mökki, jonka ympärillä juoksee lapsia. Riemunkiljahdukset kuuluvat tänne asti. 

"Unna", Joona sanoo ja käännyn katsomaan häntä. 

"Mun täytyy mennä palatsiin. Eleanor odottaa mua siellä. Nähään parin tunnin päästä, jooko?" hän sanoo ja halaa minua sekunnin. Hän kääntyy kannoillaan ja lähtee kohti oviaukkoa. Tuijotan hänen peräänsä hetken ja pudistan päätäni. Käännyn ympäri ja juoksen Marian kiinni. Aléra näyttää erittäin kauniilta. Ilmassa kuuluu jopa linnun viserrystä, ja veden solinaa. Pienet mökit ovat kuin suoraan vanhasta elokuvasta. Saavumme kukkulan päällä olevan talon pihaan. Siellä juoksentelee sekaisin kanoja, lammas, kaksi koiraa ja puoli tusinaa lapsia. Kaikki alle kahdentoista, kuten Maya sanoikin. Pihassa kasvaa suuri vaahtera, jonka oksanhaaraan on rakennettu puumaja. Sieltä roikkuu myös puinen keinu. Jalkaani törmää pikkupoika, varmaan neljän ikäinen. Hän katsoo ylös hitaasti ja säikähtäneesti. Hymyilen ja hän juoksee siskonsa taakse turvaan. Maria seisoo ovensuussa ja pitää minulle ovea auki kun kävelen sisään. Asunto on isompi kuin miltä se näyttää. Menemme keittiöön jonka pöydän ääressä istuu mies lehteä lukien. Hän nostaa päänsä kun Maria alkaa kolistella etsiessään jotain.

"Hyvää päivää. Sinun täytyy olla Unna", mies hymyilee. 

"Kyllä olen", sanon hymyillen hieman. Maria nostaa alakaapista hellalle ison mustan padan. Hän alkaa tonkia kaappeja.

"Minä olen Mikael. Olen kuullut että tunsit tyttöni Mayan." Mikael kysyy laskostaen lehden pöydälle.

"Kyllä. Olimme samassa sellissä."

"Kärsikö hän?" Mikaelin silmät kostuvat.

"Ei paljoa. Luoti osui kylkeen ja hän... poistui miltei heti. Lupasin hänen pääsevän Paratiisiin." sanon ääni täristen. Maria on pysähtynyt. Hän puristaa pöydänkulmaa rystyset valkeina. Hän vetää syvään henkeä ja jatkaa hommiaan. Ilmaan kohoaa mintun ja eukalyptuksen (menikö oikein XD) tuoksu. Se viilentää huoneen ja pitsi alkaa muuttua jälleen mustaksi. Mieleni rauhoittuu myös. Ihan kuin aivoni täyttyisivät valkoisesta äänestä ja sumusta. Maria napsauttaa sormiaan silmieni edessä ja herään nykyhetkeen.

"Tämä neste valetaan kynttilöiksi, joita poltetaan. LIsäksi muunnan sen rasvaksi, jota voit laittaa ihollesi, jos sinulla ei ole mahdollisuutta polttaa kynttilää. Kun olet Joonan kanssa, laita kynttilä palamaan." hän sanoo hymyillen äidillisesti. Hän sekoittaa nestettä ja nostaa sen sitten ylös. Neste on kuin puhdasta kultaa. Hän kaataa sen kynttilämuottiin. Hän jättää padan pohjalle hieman ja lisää siihen käsirasvaa purkista. Hän pyörittää nesteeseen raidallisen kuvion ja kaataa sen sitten rasvaputkiloon, jonka hän ojentaa minulle. Se tuntuu jääkylmältä sormissani. Tungen sen hupparini taskuun. Maria asettaa kynttilän pakastimeen. 

"Joudut odottamaan täällä puolisen tuntia, että kynttilä jähmettyy. Haluatko mennä kaveriesi luokse?"

"Joo! Sopii mulle." vastaan ja lähden kohti ovea.

"Kiitos tästä, se tulee auttamaan paljon. Nähdään taas jossain, joskus." sanon ja vilkutan Marialle. Sitten käännyn ja lähden ulos. 

Minulla on ikävä Aidaa. Hän on kuollut. En haluaisi uskoa sitä, mutta se on vain tosiasia. Kukaan elävä ei tule enään näkemään hänen sähkönsinisiä silmiään. Ja Ben. Hän ei ehtinyt rakastua tai mennä naimisiin. 

SEN TAKIA ETTÄ MINÄ TULIN JA PILASIN KAIKEN.

Pysähdyn kuin kohtaisin näkymättömän seinän. Kuin jonkun käsi painaisi minua taaksepäin. Taka-alalla muhineet ajatukseni iskeytyvät jälleen kaikella voimalla minuun kuin horisontissa odotellut hyökyaalto. Aivoissani raivoaa hirmumyrsky, joka tuhoaa hyvät ajatukset. Mielessäni on aina ollut ongelmia. Siellä on aina satanut. Joskus se pieni tihutus kasvaa kaatosateeksi. Ja nyt se on riistäytynyt käsistä. Kaadun maahan hiljaa. En huuda. Huutoni on käytetty. Nyt voin vain kestää hiljaa kun padot murtuvat päästäen ajatusmassat valloilleen. 

.

.

.

TÄNÄÄN SAATTAA TULLA TOINENKIN KAPPALE JOTEN OLKAA VALMIITA JA JÄTTÄKÄÄ KIVA KOMMENTTI JOKA VOIS MOTIVOIDA MUA :'D

Aino äx oo äx oo sydän