Arvet

11.

Santun p.o.v

"Santtu! Me saatiin eka keikka!" Samuel juoksee minua kohti huutaen. Isken nyrkkeilysäkkiä viimeisen kerran ja nappaan paitani maasta. Samuel pysähtyy eteeni ja tuikkaa suukon poskelleni.

"Ens yönä me haetaan uus kuolemanenkeli! Ja tietty pari sielua, niinku yleensäkin." Kuolemanekelien hommat ovat hieman muuttuneet nykyään. Kaikki tapahtuu yöllä, uudet kuolemanenkelit eivät menetä perheitään, ja he saavat jopa nähdä perheensä Lomaviikon aikana. Kun kuolemanenkeli selviää koulutuksestaan, hän jatkaa töitä hakemalla sieluja Maasta Helvettiin. Välitila on suljettu osasto, ja jäljellä ovat vain Paratiisi ja Kärsimyksen kentät. Kentillä työskentelee suurimmaksi osaksi murhaajia ja vaarallisia rikollisia. Kaikki muut on heivattu Paratiisiin. Jokainen kuolemanenkeli hakee 1-5 sielua yössä. Ruumiit jäävät sänkyihin, maahan, autoon. Missä ikinä ne ovatkaan kuolleet. Ja keikoiksi kutsutaan uusien alokkaiden hakemista. 

"Vihdoin! Ne ei ihan totta luottaneet meihin tarpeeks ennen tätä." hymyilen ja nostan käteni Samuelin olalle. Vielä tunti kunnes työtunnit alkavat. Lähdemme kävelemään ruokaa kohti.

"Milloin sulla on Lomaviikko?" kysyn kun pääsemme kahvilaan. Nostan tarjottimen linjastolle ja laitan sille omat ja Samuelin astiat. Ei tuhlata keittäjien aikaa liikoihin tiskeihin. 

"Ööö... vissiin kolmen viikon päästä. Miks?" Samuel lappaa lautaselleen perunamuussia ja lihapullia. Itse valitsen pari pitsasiivua ja tortillasipsejä.

"Mietin vaan." Minun lomani on samaan aikaan. Onneksi. Kaadan itselleni lasin omenamehua ja Samuel nappaa cokistölkin. Menemme ikkunapöyttän josta on tullut vakiopaikkamme. Kaiversimme nimemme sen pintaan haarukoilla aikaisempina vuosinamme. 

"Kuka se kuolemanenkeli on?" kysyn tunkien pitsaa suuhuni.

"Joku ranskalainen. Nathan. Amerikasta alkuperin, muutti Ranskaan 5-vuotiaana. Asuu siskonsa luona. Orpo. 17-vee tällä hetkellä." Samuel vastaa löydettyään raportin taskustaan. Nyökkään. Vielä kaksikymmentä minuuttia. Lähdemme valmistautumaan.

.

.

.

Haemme varastosta meidän nimetyt laukkumme, joka sisältävät oman parhaan aseen, tulipuuteria (jolla pääsee Helvettiin ilman tulienkeliä) proteiinipatukoita, vettä ja muistikirjan. Meidän pitää kirjoittaa keikat ylös, varsinkin jos jotain erikoista tapahtuu. Kiirehdimme ulos jotta pääsemme ensimmäisinä jonoon. Meidät lähetetään ulkoa liekillä. Luka on liekkivartija, eli hänet on ylennetty johtamaan tätä tapahtumaa. Hän vartioi että kaikki pääsevät oikeaan kohteeseen ajallaan. Hän istuu pienessä kopissaan lukien lehteä kun saavumme. 

"Onks kiinnostavaki lehti?" kysyn nojaten kopin seinään. Luka murahtaa ja alkaa etsiä meidän keikkamme tietoja. 

"Lähtö kello 20.00. Kohde: Pariisi, Ranska. Kartta 064. Koordinaatit..." Luka höpöttää ääneen ja alkaa merkitä paikkoja karttaan. Niiden mukaan meidän pitää löytää tämä Nathan. Paikkoja on jo ainakin kuusi. 

"Tässä on kuva hänestä." Luka sanoo ja ojentaa meille kuvan tehden edelleen merkkejä karttaan.  Tartun siihen ja käännän kuvan esiin. Minua katsovat harmaat, väsyneet silmät. Pojan kasvot ovat laihat ja surulliset. Hänen hiuksensa ovat mustat ja ne on pyyhkäisty sivulle. Kuva taitaa olla passikuva.

"Hän näyttää... kärsineeltä." Samuel sanoo pudistellen päätään. Nyökkään ja taitan kuvan. Tungen sen laukkuuni. Luka ojentaa kartan meille. Siihen on merkitty 12 paikkaa. Lisäksi Luka on kirjoitellut  meille neuvoja. Kuten reittejä paikasta toiseen.

"Haluutteks lähtee jo? Saatte vartin ylimäärästä aikaa kun noita paikkoja on noin paljon", Luka kysyy naputellen koneelleen jotain. Murahdan myöntävästi. Luka tulee ulos ja osoittaa kämmenellään maahan. Kuuluu pehmeä humahdus ja liekki kohoaa ylös. Ajattelen tiukasti siipieni kasvamista selästäni ja hoen mielessäni noité, noité, noité.  Paino kasvaa ja harmaat siipeni levähtävät taakseni. Tartun Samuelia kädestä ja vedän hänet liekkiin. Laskeudumme pienelle, varjoisalle kujalle. Maassa näkyy tumma palanut kohta. Tästä on kuljettu ennenkin. Kukaan ei näytä edes huomaavan meitä. Samuel tutkii palanutta kohtaa. Otan askeleen häntä kohti, hän nousee ja katsoo minua. Kävelen lähemmäs, hymyillen hieman. Samuel pakittaa kiviseinään ja minä nojaan käteni hänen päänsä molemmin puolin. Nyt hänkin hymyilee. Nojaan lähelle hänen kasvojaan ja kuiskaan hänen huuliaan vasten: