Arvet

3.

Poskeeni on painunut kirjan tekstiä. Siitä voi erottaa joitain sanoja. Katson itseäni peilistä kauhistuneena. Hiukseni ovat aivan takussa, ja minulla on valkoinen kuolavana suuni reunalla. Huokaisten tartun hiusharjaan ja alan selvittämään takkuja. Kun saan hiukset kohtuulliseen kuntoon päätän mennä kylpyyn. Valutan kuumaa vettä ammeeseen ja lisään vaniljan tuoksuista kylpyvaahtoa. Nostan kruunun ja vaatteeni tasolle ja sulaudun kuumaan veteen.
.
.
.

Etsin vaatekaapista jotain puettavaa. Löydän vain valkoisia ja vaaleanharmaita vaatteita. Nappaan valkoiset revityt farkut ja vaaleanharmaan villpaidan, joka loppuu navan kohdalle. Ryntään sitten toimistohuoneeseeni ja huomaan uuden ilmoituksen. Se on samanlainen kuin viimeksi. Ruudulla näkyy ehkä yhdeksäntoista ikäinen poika. Hän kävelee ilmeisesti kouluun. Autotielle ajaa musta pakettiauto, joka seuraa häntä hetken. Painan nopeasti Lähetä kohteeseen-nappia. Pyörre imaisee minut ja huomaan seisovani samalla tiellä. Auto ajaa hitaasti pojan perässä. Herken kuluttua se pysäköi tien reunalle. Pojan katse on hämmentynyt ja hän on varuillaan. Hän nopeuttaa vauhtiaan, mutta autosta hyppää kaksi miestä ja nainen. Mies tarttuu häntä olkapäästä kääntäen hänet takaisin.

"Minnekäs sitä ollaan menossa, poju?" hän röhöttää. Juoksen nopeasti pojan vierelle.

"Me tarvitaan vain sun koodi. Se syntymämerkin numerosarja sun ranteesta." mies alkaa nostaa pojan hihaa. Tartun hänen käteensä ja hän irrotaa kuin se polttaisi.

"Suojelusenkeli... me emme saa koodia. Emme enää. Tulkaa, nopeasti!" nainen huutaa kun hän tunnistaa minut. Miten, en tiedä. He juoksevat takaisin autoon. Poika kääntyy ja etsii minua.

"Huhuu? Kuka sä oot?" hän huutaa.

"Mä oon suojelusenkeli." vastaan ja kerron hänelle saman jutun jonka kerroin aiemmalle tytöllekkin. Sitten pyörre imaisee minut takaisin huoneeseeni.
.
.
.
Päädyn jälleen kirjastoon. Etsin jonkun kirjan, joka kertoisi ennustuksista. Sivelen kirjojen selkiä ja kurkkaan muutamien kansia. Painan yhden kirjan syvemmälle hyllyyn paikalleen, mutta silloin kuuluu terävä napsahdus ja yläpuoleltani avautuu salalokero.

"Aha. Okei. Salalokero. Miten mä en arvannu?" mutisen itsekseni. Kurkotan kohti sitä, mutta en yllä. Vedän tuolin pöydän alta ja astun sen päälle. Nappaan lokerosta paksun, pölyisen kirjan. Kannan sen pöydälle ja avaan sen.

Ennustukset: vuosisata 1700

Komeilee ensimmäisellä sivulla kultaisella musteella koukeroisella käsialalla kirjoitettuna. Käännän sivua ja näen samankaltaisen ennustuksen kuin minun omanikin oli. Ikään kuin pieni runo. Käännän viimeiselle sivulle jossa on sisällysluettelo. Kuljetan sormeani jonoa pitkin. Pysähdyn kohdalle jossa lukee kuolemanenkelit, sivu 248. Selaa sille sivulle ja alan lukea. Nostan kirjan syliini ja sen välistä tipahtaa jokin lappu. Nostan sen lattialta.

"Tämä on kuin mistäkin elokuvasta..." mutisen avatessani taitoksia.

Hyvä lukija

Olet löytänyt tämän kirjani ennustuksista, jotka on kirjoitettu jo 1700-luvulla. Kukaan ei ole ennustanut milloin nämä tapahtumat tulevat toteen. Osa on voinut jo tapahtua. Kun luet, toivon että löydät etsimäsi. Kohtele tietoa varovaisesti.

-Ennustaja

Tungen paperin taskuuni ja nostan kirjan pöydältä jolle olin sen laskenut. Lähden tunkkaisesta kirjastosta omaan huoneeseeni. Avaan oven ja heitän kirjan sängylle. Kävelen peilin eteen ja revin kruunun pois päästäni. Yhtäkkiä minua alkaa suututtaa. Mitä minä tein joutuakseni tähän? Puoli vuotta sitten olin tavallinen tyttö... heitän kruunun nurkkaan. Suustani purkautuu vihaista ärinää. Puristan käteni nyrkkiin. Mieleeni välähtelee takaumia vankila-ajasta. Tunnen polttavat kyyneleet silmissäni. Olen itkenyt muutenkin aivan liikaa. Potkaisen ovea voimakkaasti. Se pamahtaa seinään jättäen siihen lommon.

"Ei vois vähempää kiinnostaa!" huudan ja pamautan käteni pöytään. Minusta tuntuu kuin sisälläni roihuaisi tulta. Tunnen mustien pitsien muuttuvan punaisiksi. Ihoani polttaa. Kyyneleet tuntuvat tulelta kun ne valuvat hitaasti poskillani. Pyyhin ne heti pois. Hiukseni valahtavat kasvoilleni kun tipun polvilleni. Työnnän sormeni niiden sekaan. Ilman täyttää parahdukset jotka tipahtelevat suustani. Ulkoa kuuluu jyrähdys. Ukkonen.

"Sopii mielentilaani." sanon nauraen. Nousen ja nostan vesilasin pöydältä. Paiskaan sen samantien seinään. Miljoonat sirpaleet lentelevät maahan. Muutama pureutuu myös ihooni. Istun vesilätäkköön hiljentyen. Ulkona räsähtää salama joka valaisee huoneen.

"Minä. Olen. Hullu." myönnän itselleni yhteenpuristettujen hampaiden takaa. Huomaan kädessäni vuotavan haavan lasinsirpaleesta.

"Miten tässä näin pääsi käymään?" mutisen käpertyen lattialle.
.
.
.

Hetken olen normaali.
Sitten minut valtaa hulluus.
Masennus. Itsetuhoisuus.
Miten minä voin pelastaa ihmiskunnan?
Turvata heidän tulevaisuutensa?
En tiedä.

Makaan lattialla. Edelleen. Vaatteeni ovat kastuneet. Alan miettiä kaikkia asioita. Ajatukseni keskeytyy kun yläkerrasta alkaa kuulua hälytys. Pyöräytän silmiäni ja nousen. Juoksen portaita ylös ja katson ruutua. Siellä on jälleen sama tilanne. Ehkä viisitoista vuotias tyttö. Huokaisten painan lähetä kohteeseen- nappia. Tilanne menee samalla lailla kuin aikaisemmin. Hetken kuluessa olekin jo huoneessani. Suoristan kruunuani.

Miksei Joona ole täällä?

Ajattelen. Hän on varmaan kiireinen siellä Helvetissä. Omissa asioissaan.

Milloin me näemme taas?

Voisinko minä mennä käymään?

Suoristan selkäni. Niinpä! Jos minä kävisin siellä. Sitten lysähdän takaisin. En osaa tehdä liekkiä. Eikä minulla ole mitään voimiakaan. Ainakaan en tiedä niistä. Päätän lähteä lukemaan ennustuksia. Kartano on aavemaisen hiljainen. Askeleeni kaikuvat tyhjällä käytävällä. Pääsen huoneeseen ja lukitsen oven perässäni. Nostan isoimmat lasinsirpaleet roskikseen ja heittäydym sängylle. Kirja pompahtaa vieressäni. Nappaan sen käsiini ja avaan sattumanvaraiselta sivulta. Sen ylälaidassa lukee sopivasti tulevaisuus. Alan lukea runoa sen alapuolella.

On enkeli löytänyt paikkansa
Ja suorittaa oman tehtävänsä
Lapsien täytyy elossa pysyä
Koodia ei saa Hakijat kysyä
Alkaa kaikki entinen hajota
Kun Hakijat haluavat tulevaa muokata
Ei riitä heille työt ja tekniikka
Vaan muuttaa pitää maailman perusta
Talot ja rakennukset kaikki sortuu
Uuden tilalta maahan kaatuu.
Tulevaa muuttaa enkeli ei voi
Mutta paremmaksi kääntää suuntaa voi.

.
.
.

Hei ihanaiset! Mulla kesti taas aikasta kauan :| Anteeks. Koulussa on vähän hoppua mutta laitan uusia kappaleita ainakin kerran viikossa jos voin. On mahtavaa nähdä oma tarina muiden ihmisten listoilla ja kaikkea, joten kiitos!

Pysykää ihanina!

Aino xoxo ♡