Arvet

6.

Tarraan tiukempaan kiinni Veehen. Vauhtimme tuntuu kasvavan koko ajan. Kelkka pomppii allamme ja lunta tuiskuaa naamalleni. Olemme ajaneet jo melko kauan, ainakin 20 minuuttia. Metsä on loppunut ja ajamme nyt pitkin autiota, lakeaa maata. Olen yrittänyt lentää, mutta tuntuu kuin lapaluilleni olisi asennettu lukko. Voisin hypätä kyydistä, mutta luultavasti kuolisin. Ainoa mahdollisuuteni on kai mennä heidän sääntöjensä mukaan. Veen partavesi pistää nenääni inhottavasti. Se on liian makea ja voimakas. En voi kuitenkaan välttyä siltä. Vee alkaa hiljentää vauhtia. Olemme tulleet jonkinlaisen kouluntapaisen rakennuksen eteen. Miksi kukaan rakentaisi koulun keskelle peltoa? Vee sammuttaa moottorin ja nappaa kiinni ranteestani. Hän sitoo ne jälleenselkäni taakse kiinni taskusta kaivamallaan narulla. Mumisen itsekseni suussani olevan kankaan takaa. Vee kolautaa minua kyynärpäällään kylkeen. Älähdän ja astun taaemmas.

"Tuu. Me näytetään sut meidän johtajalle, Gabrielille. Joten nyt pidät vaan turpas kiinni ja teet niinku sanotaan." Vee sanoo kiskoen minua kohti koulurakkenuksen ovea. Rafael ja Anton seuraavat meitä hiljaa jutellen. Vee avaa oven ja työntää minut edelleen.

Miksi minulle käy aina näin?

Sisällä haisee homeelta ja tunkkaiselta. Kiviseinistä hohkaa kylmää. Kuljemme pimeällä käytävällä kohti ovea, jonka alta hohtaa valoa. Kuulen käheää naurua.

"Hänellä on vieraita. No, luulenpa että sinut hän haluaa nähdä." Vee sanoo. Pysähdymme vanhan harmahtavan puuoven eteen. Vee koputtaa ja vetää oven hiljaa auki. Keskustelu taukoaa. Näen noin kolmekymppisen miehen, jolla on kulunut puku päällään istuvan mustalla nahkasohvalla katse ovelle päin. Hänen hiuksensa ovat tummat, ja ne harottavat joka suuntaan. Miehen suupielestä roikkuu tupakka. Kun hän tunnistaa minut, hänen suunsa kaartuu vinoon hymyyn. Ja suoraan edessäni on toinen selkä. Kapeampi, mutta silti lihaksikas. Vaaleat hiukset ja...

Ymmärrys iskee minua nyrkkeilyhanskoilla vatsaan.

*Puoli tuntia aiemmin*

Joonan point of view

Puhallan ilmaa ulos. Se nousee kiehkuroina ylöspäin. Istun kyykyssä pensaan takana. Siitä ei tosin ole paljoa suojaa. Katselen koulurakennusta edessäni. Se näyttää autiolta, mutta tänne minut neuvottiin. Eleanor käski minun tulla ja etsiä Gabriel. Meidän täytyy vangita hänet, sillä hän johtaa Hakijoita. Hakijat toimivat Unnaa vastaan, ja yrittävät muuttaa tulevaisuutta. Tämän verran minulle on kerrottu.

"Ei muulla ole väliä, kuin sillä että hänet saadaan telkien taakse." Eleanor sanoi ennen lähtöämme. Joskus on vaikea uskoa hänen olevan haltija. Katson ensin vasemmalle puolelleni, missä makaavat Samuel ja Santtu toisen pensaan takana. Santtu vilkaisee minua ja kohottaa kulmiaan kysyäkseen:

'Menemmekö jo?' Pudistan päätäni. Vilkaisen oikealle puolelleni missä maakavat Luka ja PT. He katselevat rakennusta hiljaa. Suunitelmamme on, että minä menen sisään rakennukseen ja pyydän lupaa puhua Gabrielille. Muut jäävät ulos mutta seuraavat minua kymmenen minuutin kuluttua aukinaisen ikkunan kautta. Se on jumissa, eikä se mene kiinni enää. Eleanor kertoi sen meille, sillä hän on käynyt täällä joskus. Jos tai kun pääsen hänen puheilleen, yritän vakuuttaa hänet siitä, että Helvetti on hänen puolellaan. Ongelmia matkaan tuo Unna. Epäilen Gabrielin tietävän hänestä ja minusta. Sillä Unna ei todellakaan ole heidän puolellaan. Minun täytyy saada hänet uskomaan minuun. Ase painaa vyöni alla vatsaani. Toivon etten joudu käyttämään sitä. Odottelemme vielä kymmenisen minuuttia. Sitten tarkistan ettei ketään näy, ja viiton muitakin nousemaan. Luka tarkistaa aseensa lippaan että siellä on varmasti tarpeeksi luoteja. He juoksevat kulman taakse ja minä menen ovelle. Minua hermostuttaa, sillä en tiedä kuinka paljon sisällä on Hakijoita. He voisivat vain ampua minut ovella. Tiedän kuitenkin että minun täytyy tehdä tämä. Jos saamme Hakijoiden johtajan, autamme tulevaisuutta. En tiedä mktä Eleanor tarkoitti sanoessaan noin. Sillä johtajan jälkeenkin on vielä luultavasti satoja muita, jotka voivat ottaa hänen paikkansa. Luotan kuitenkin, että Eleanor tietää mitä hän tekee. Koputan nyrkilläni oveen. Ääni kaikuu muuten hiljaisella alueella. Oven yläosasta avautuu pieni luukku. Sielä minua tuijottavat ärtyneet, harmaat silmät. Ruskeat hiukset valuvat miehen otsalle.

"Mitä asiaa sinulla on tänne?" mies kysyy töksähtäen ranskalaisella aksentilla.

"Minä etsin Gabrielia." sanon katsoen häntä silmiin haastavasti.

"Minä olen Gabriel. Kuka sinä sitten olet, pentu?" Gabriel vastaa ylimielisesti.

"Olen Joona. Uusi kuolemanenkelien johtaja. Olet varmaan kuullut minusta", vastaan yhtä ylimielisesti. "Tulin neuvottelemaan kanssasi. Haluaisimme kovasti liittyä tulevaisuudensuunnitelmiinne."

"Tule sisälle sitten", Gabrielin silmät katoavat luukusta ja se pamahtaa kiinni. Yllätyn siitä, että hän otti minut sisään näin helposti. Ovi aukeaa ja minä harppaan sisään. Gabriel kävelee isoin askelin erääseen huoneeseen. Seuraan häntä nopeasti. Hän istuu sohvalla kasvot ovea kohti, ja heilauttaa kättään toista, häntä vastapäätä olevaan sohvaan. Istun alas.

"Haluatte siis liittouttua Hakijoiden kanssa?" Gabriel kysyy ja nostaa pieneltä sivupöydältä lasin, jossa on luultavasti viskiä.

"Kyllä. Haluamme auttaa teitä muovaamaan tulevaisuudesta paremman." Gabriel kulauttaa lasin puolityhjäksi katsellen minua arvioivasti.

"Mites Unna sitten? Kuulin että hän on suojelusenkeli. " hän kohottaa tyytyväisenä kulmiaan.

"Miten hän liittyy tähän? Minulla ei ole enää mitään tekemistä hänen kanssaan." vastaan neutraalilla ilmeellä, joka toivottavasti uppoaa häneen. Gabriel tutkii ilmeitäni tarkkaan, mutta näyttää tyytyvän vastaukseen. Hän juo lasinsa tyhjäksi ja ottaa taskustaan pienen rasian. Tunnistan sen tupakka-askiksi.

"Otatko?" hän tarjoaa askia minulle mutta puistan päätäni. Hän sytyttää tupakan ja nostaa sen huuliensa väliin. Hän imaisee pitkään ja nautinnollisesti ja puhaltaa savua kasvoilleni asti. Yskäisen nyrkkiini.

"Voitko kertoa minulle enemmän suunnitelmastanne?" kysyn käheällä äänellä. Gabriel naurahtaa.

"Poika, mistä minä tiedän? Minä hoidan Hakijat lasten luokse hakemaan koodeja ja kirjoitan ne ylös. Meillä on tosin vasta yksi. Unna on vaikeuttanut asiaa." Gabriel nauraa raikuvasti. Nielaisen. MInusta tuntuu että tämä retki on ollut turha.

"Kuka sitten tietää?" kysyn varovasti.

"Ennustaja." Gabriel toteaa. Sitten kuulen narahduksen. Gabriel katsoo taakseni ja hymyilee jälleen. Päättelen että joku on tullut sisään. Käännyn katsomaan.

Kohtaan ensimmäisenä Unnan pyöristyneet silmät. Hänen takanaan seisoo mies, joka pitää hänen ranteistaan kiinni. Hän seisoo aivan liian lähellä. Ja virnistyksestään päätellen hän tietää sen. Puristan käteni aseen kahvan ympärille, ja odotan että muu porukka säntäisi huoneeseen. Mutta sitten mies alkaa kuiskutella Unnan korvaan pitäen katseensa minussa. Unna kiskoo päätään kauemmas, mutta se ei näytä onnistuvan. Hän katsoo minua ihmeissään. Minä tiedän hänen miettivän miksen auta häntä. Mutta kaikilla tässä huoneessa on luultavasti aseet. Minut varmaan ammuttaisiin. Käännyn väkisin Gabrieliin päin.

"No mutta Vee. Olet siis suorittanut Rafaelin ja Antonin tehtävän. Tulittekin juuri sopivasti." hän sanoo. Salamannopeasti hän on vieressäni ja kiskoo minut ylös. Aseenpiippu painautuu ohimooni. Gabriel ei kuitenkaan ota varmistinta pois päältä. Unna huutaa hänen suutaan vasten sidottuun kankaasen. Erotan joitain kirosanoja.

"Testatkaamme Joonan sanoja. Minusta tuntuu että sinä välität hänestä edelleen, kovastikin. Vastoin sitä mitä sanoit minulle." Unna hiljenee. Hän näyttää petetyltä.

"Vee, haluatko pistää päälle pienen esityksen? Tiedät varmaan, mitä tarkoitan."

Minua pelottaa että minäkin tiedän.

.

.

.

Hei.