Arvet

10.

Mäsähdin valkoiselle, kliiniselle lattialle. Kaikki on puhdasta ja steriiliä, kuin sairaalassa. Käytävä on tyhjä, ainakin vielä. Onko pelastettavani sairas? Vai lääkäri? Nousen ylös ja häntäluutani vihlaisee. Lähden hitaasti etenemään käytävällä. Huomaan harmaan oven ja vetäisen kahvasta. Se liukuu auki.

No sepäs oli iloinen yllätys.

Oven takana on jonkinlainen lääkärinhuone. keskellä huonetta on rullilla kulkeva sänky, johon on sidottu noin 13-vuotias poika. Hän tuijottaa kattoon lasittunein silmin. Hänen vieressäään seisoo kaksi miestä ja nainen. Naisella on valkoinen lääkärintakki ja hengityssuoja. Miehet ovat ilmiselviä Hakijoita kokomustissa vaatteissaan. Huoneessa on myös iso metallinen pöytä jolla makaa ruiskuja ja veitsiä. 

"Lapsella on koodi, joka voi avata kapselin." toinen mies sanoo. 

Mikä hemmetin kapseli?

Nainen nyökkää ja tarttuu yhteen ruiskuista. Sen sisällä on haaleansinistä nestettä.

"Mitä tuo on?" Mies kysyy. Valmistaudun hyppäämään esiin. 

"Tämä vie pojan uneen. Ennustajan luokse. Se on Paholaisen uusi kehitelmä." Veri pakenee kasvoiltani. Paholaisen?  

"Ja hän puhua pulputtaa koko ennustuksensa meille. Jos sellaista edes löytyy." nainen jatkaa puristaen ruiskusta hieman nestettä ilmaan. Hän nostaa pojan hihaa. Ja siinä vaiheessa tapahtuu monta asiaa kerralla.

1. Minä paiskaudun toisen miehen selkään ja kaadan hänet toisen päälle.

2. Mies kolauttaa päänsä pöydänjalkaan ja alkaa huutaa.

3. Toinen mies äkkää minut ja alkaa nousta ylös lattialta.

4. Syöksyn kohti hoitajan ruiskukättä jotta saisin sen kauas pojasta.

5. Ruisku jää törröttämään olkavarteeni.

Sitten maailma hiljenee ja hidastuu, kun lattia kohoaa ja iskee minua päähän.

Makoilen pehmeässä pilvessä. Näen uneni horisontissa valkoisen ruudun, jonka takaa näen edellisen sairaalahuoneen. Naislääkäri katselee minua ruudun toisella puolen hämmästyneenä. Ennustaja ilmestyy viereeni.

"Hei taas Unna. Mitä tällä kertaa?" hän kysyy haukotellen.

"Älä sano mitään. Nuo kuulevat meidät eivätkä he saisi tietää mistään mitään!" huudan mielessäni, mutta suustani tulee ulos:

"Kerro minulle koodien tarkoituksesta." ääni on minun ääneni, suu joka liikkuu on minun suuni, mutta sanat tuntuvat tulevan jostain ulkopuolelta. Ennustaja näyttää miettivän ankarasti. Minä yritän pudistella päätäni mutta tuntuu kuin joku pitelisi sitä paikoillaan.

"Kuten sanoin aikaisemmin, ennustukseni on varastettu. En muista niitä kunnolla, mutta..."  Ne ovat minulla! Kartanossa, hautausmaan vieressä! Salalokerossa! Ennustaja keskeyttää ja hänen silmänsä suurenevat. Hän näyttää valaistuneelta. Voi ei, hän ennustaa uuden ennustuksen!

"Lapsien koodi paljastettu

hakijoiden tehtävä suoritettu.

Valitut lapset kuolemaa kohtaa

tehtävässä joka mustaa hohtaa.

Kymmenen koodia ratkaisuun tarvitaan

kun salat menneen maasta kaivetaan." 

hän sanoo silmät tyhjinä. Nyt se on sitten tehty. Ennustus on kylläkin sekalaisempi kuin ennen, mutta...  Sitten pamahdan hereille henkeäni haukkoen. Toinen mies valittaa edelleen päätään, mutta toinen on noussut ja hän tuijottaa jotain ruutua naisen kanssa. He hymyilevät. Sinne epäilemättä tallentuu jokainen sana jonka äsken kuulin. Poika istuu edelleen sängyllä jalat köytettyinä nahkahihnoilla. Nousen ylös nopeasti ja potkaisen miestä polveen, jolloin hän kaatuu yllätettynä. Kun hän makaa maassa potkaisen häntä uudelleen kasvoihin. Nainen katsoo minua kauhuissaan kun lähden häntä kohti. Nostan jalkani ja potkaisen naista vatsaan. Hän lentää taaksepäin ja lyö päänsä pöydän kulmaan. Kuolemanenkelin treenist on hyötyä tälläisissa tilanteissa. Alan kiskoa nahkahihnoja pojan jalkojen ympäriltä ja hän katsoo minua silmät suurina. Vedän hänet mukaani ja lähden juoksemaan ulospäin. Ovella tajuan ettei minulla ole hajuakaan missä olen.