Arvet

2.

"Hei, Unna. Tapaamme jälleen." Ennustaja sanoo. Makaan valkoisella pilvellä ja Ennustaja seisoo vieressäni.

"Näenkin että arvaukseni osui oikeaan. Sinä olet kuolematon. Erikoinen. Ja rakastunut." Ennustaja naurahtaa.

"Oletkin kuullut, että sinusta tulee suojelusenkeli. Tulevaisuudelle. Se kasaa varmaan paineita?" nyökkään.

"Minulla on uusi ennustus sinulle. Haluatko kuulla sen?" Ennustaja kaivaa taskustaan paperinpalan.

"No, tässä tulee:

Enkeli uusi, hän ennustuksen kuuli
Voitti hän pahan, ja loi uuden nahan
Hänestä tulkoon suojelija
Tulevaisuuden muovaaja
Kun entinen maailma hajoaa
On hänen aikaan kajottava
Tuoda historiasta palasia uuteen
Jottei se jäisi unohdukseen." Ennustaja lausuu. Nielaisen.

"Muista tämä, Unna. Hyvästi, jälleen hetkeksi." Ennustaja sanoo kadoten. Sitten pilveni rikkoutuu ja tipahdan.

Herään kietoutuneena omiin lakanoihini. Raastan ne pois päältäni ja nousen. Ramppaan edes takaisin huonetta. Suuresta ikkunasta paistaa keväinen aurinko. Onko nyt maalis-vai huhtikuu? Eilinen harmaus on poissa. Nappaan kruununi pöydältä ja painan sen päähäni. Työnnän tennarit jalkaani ja lähden uudelle kierrokselle talossa. Juoksen pitkillä käytävillä ja kurkistelen huoneisiin. Liu'un alas portaiden kaidetta. Sitten pysähdyn kuin seinään. Keittiössä on joku. Kuuluu astioiden kilinää. Nappaan hiilihangon takan edestä ja hiivin keittiön ovelle. Kurkkaan sisään.

"Joona, saakeli älä säikyttele!" parkaisen ja tiputan hangon lattialle. Hän kääntyy ympäri.

"Ai sori. Mut hei, mä tein aamupalaa?" hän sanoo ja tarttuu käteeni. Nielaisen kun kipinät sytyttävät käteni tuleen.

"Okei. Menäänkö syömään sit?" kysyn. Joona nyökkää ja vetää minut ruokasalia kohti. Pöydällä odottaa keko pannukakkuja, hilloa ja leipää, ja hedelmiä ja marjoja.

"Mistä sä nää vetäsit?" kysyn istuen tuolille.

"Pöllin haltijoilta. Tää kämppä on muuten aika valtava." Joona kohauttaa olkiaan.

"Mmm. Miten sä pääsit tänne? Eikö sulla oo mitään johtajatekemistä?" kysyn ahtaen suuni täyteen. En tajunnut kuinka nälkäinen olen.

"Mä vähän niinku livistin liekillä... kai mulla ois jotain ollu, mut ihan sama. Se voi oottaa." hän sanoo.
.
.
.

Ruoan jälkeen etsimme kaikki talon kynttilät ja tulitikut. Siivoamme myös pölyt pois ja tutkimme kaikkia laitteita. Joona saa ne käynnistettyä, ja pian niitä täyttävät joka ikisen ihmisen tiedot. Mitä minä niillä teem, em tiedä. En ylipäätän tiedä, mitä minun kuuluisi tehdä. Yhdellä ruudulla on Yhteyslinkki Aléraan. Yksi ruuduista alkaa hohtaa.

"Mitä-" kysyn. Kaiuttimista alkaa kuulua huminaa. Sen keskeltä erottuu muutamia sanoja.

Joona... Helvettiin...Paholainen...

"Unna. Mun täytyy lähteä." Joona sanoo vakavasti. Nyökkään ja yritän erottaa lisää sanoja. Pian yhteys katkeaa ja huone hiljenee. Joona ryntää ulos ja minä seuraan pian perässä. Hyppään portaat kolme kerralla alas.

"Nähään pian." Joona sanoo ja puristaa kättäni ovella ennen kuin hän juoksee ulos ja luo liekin. Hän on poissa sekunneissa. Nojaan olkapääni ovenkarmiin ja huokaisen. Taivaalta alkaa tippua märkiä lumihiutaleita. Katselen hautausmaata. Se on hiljainen ja pysähtynyt. Pyörähdän ympäri ja menen takaisin sisälle. Juoksen takaisin tähän 'konehuoneeseen' ja alan naputella. Lista ihmisten nimistä ilmestyy eteeni. Ne on ryhmitetty syntymävuoden mukaan. Huomaan, ettei yli kaksikymmentäviisivuotiaita ole listalla. Ei tässä olekaan kaikkia... Ja uusia ilmestyy. Vastasyntyneet.
Niiden kohdalla on vain päivä ja aika. Miten minun on tarkoitus suojella heitä kaikkia? Sitten Yhteyslinkki alkaa väreillä ja pian kuva tarkentuu Eleanorin kasvoihin.

"Hei, lapsi. Miten sujuu?" hän sanoo. Huomaan hänen hermostuneisuutensa täältä asti.

"Miksi Joonan piti lähteä? Onko Paholainen päässyt irti?" tiukkaan.

"Voi, olen pahoillani. Joonan täytyi tulla suorittamaan Paholaisen oikeudenkäynti. Ei mitään huolta." hän naurahtaa.

"No hyvä. Entä miksei tällä listalla ole vanhuksia? Miksi vain nuoret lasketaan?" kysyn sitten. Eleanor yskäisee.

"No, sinun on tarkoitus suojella tulevaisuutta. Nämä nuoret ovat tulevaisuus. En voi valitettavasti kertoa vielä lisää. Jos näet jotain epäilyttävää, puutu siihen." Eleanor sanoo. Linkki katkeaa ja ruutuu pimenee. Huokaisen ja työnnän sormeni hiuksiini. Pyöräytän tuolianii ympäri ja ympäri. Sitten alkaa kuulua hälytysääni. Pysähdyn ja nojaudun ruudun ääreen. Näen nuoren, ehkä Mayan ikäisen tytön. Hän kävelee yksin pimeällä kujalla, kuulokkeet päässä. Huomaan myös kolme vanhempaa, ehkä kolmekymppistä miestä, jotkä kävelevät häntä kohti. Yhdellä heistä on pussi ja köyttä käsissään. Voi ei, hän ei huomaa heitä. Mitä minä teen? Painan ruudun oikeassa kulmassa olevaa nappia, jossa lukee Lähetä kohteeseen. Kone alkaa suhista ja minut imaistaan mustaan pyörteeseen. Pian huomaan seisovani tytön vieressä. Hän ei kuitenkaan huomaa minua. Entäs sitten? Miehet tulevat lähemmäs. Nappaan tytön hihasta kiinni. Hän säpsähtää ja kääntää katseensa minun suuntaani. Hänen silmänsä eivät kohtaa minun omiani. Sitten hän huomaa miehet. He seisovat parin metrin päässä virnistellen. Se, jolla on köysi astuu eteenpäin. Astun tytön ja heidän väliinsä. Mies pysähtyy.

"Suojelusenkeli on nimitetty." hän sanoo pelästyneenä kääntyen muiden puoleen.

"Minä tunnen hänen läsnäolonsa. Hän on tyttö, noin 16 vuotta. Hetkinen... entinen kuolemanenkeli." mies sanoo katsellen ympääriinsä. Hekään eivät näe minua. Mutta tuntevat minut. Tyttö takanani seisoo halvaantuneena.

"Emme saa tytön koodia millään. Unohdetaan koko juttu." joku heistä sanoo ja miehet perääntyvät metsän varjoihin. Käännyn katsomaan tyttöä.

"Kuka sä oot?" hän kysyy.

"Unna. Mä oon suojelusenkeli. Sä oot nyt turvassa ainakin hetken." sanon. Tyttö säpsähtää. Ehkä hän kuulikin minut.

"Kiitos. Mutta... tiedätkö sä mikä tää on? Tää koodi?" tyttö näyttää rannettaan, jossa on ikään kuin syntymämerkki. Siitä erottaa kuitenkin sarjan numeroita.

089

"Se liittyy tulevaisuuteen. Kaikki entinen tulee tuhoutumaan. Mä en tiedä vielä muuta. Mutta mun pitää mennä." sanon ja tunnen pyörteen imaisevan minut takaisin. Tipahdan tuolille. Henkäisen syvään. Okei. Tämä on siis työtehtäväni. Päätän käydä syömässä jotain. Päätäni puistellen kävelen pimenevässä käytävässä keittiöön. Avaan jonkun kaapin oven ja kurkistan sisään. Siellä on paketti suklaakeksejä, suolaa, sokeria, kanamunia ja tonnikalaa.

"Eivätkö ne tienneet että olen ihminen ja mulla saattaa olla nälkä!?" huudahdan vihaisena. Kaapaan suklaakeksit ja avaan minijääkaapin. Yksi tölkki kokista. Puuskahdan ja nappaan senkin mukaani. Lähden etsimään jotain rauhallista paikkaa. No, mikä tahansa paikka olisi rauhallinen täällä... päädyn suurien kaksoisovien eteen. Työnnän ne auki lantiollani. Se on kirjasto. Yskin pölystä joka leijuu ilmassa. Heitän evääni pöydälle ja nappaan tulitikut taskustani. Sytytän kynttilän joka on telineessä. Kannan sen pöydälle. Alan mussuttaa suklaakeksejä samalla kokista hörppien. Vilkuilen kirjojen selkämyksiä. Siellä on aika paljon perus kirjoja, mitä ihmisetkin lukee. Ja on siellä myös historiankirjoja haltijoista ja Paholaisista. Jään sinne loppu illaksi, ja nukahdan kirjan ääreen.
.
.
.
Oijoi. Anteeksi kun luvussa taas kesti :( mulla on ollu vähän kiireitä, mutta sainpahan tämän ainakin tehtyä. Kiitos kun luitte :)

Pysykää ihanina!

Aino xoxo ♡