Step Brother || Book 2

5 // Askeleet

"Voisinko mä saada sun puhelinnumeron?" Kysyin kun Thomaksen auto pysähtyi muutaman kadun päähän kodistani.

"Juu", Thomas sanoi ja näpytteli numeronsa juuri hänelle ojentamaani puhelimeen. Pian hän ojensi sen takaisin minulle ja minä lähdin autosta pihalle ja vilkutin vielä Thomakselle kun hän suuntasi autonsa kohti poikaystävänsä talolle.

Olimme sopineet Thomaksen kanssa, että hän ei kerro mitään minusta Kallelle, jotta voin mennä käymään joku päivä Kallen ja Thomaksen luona selittämässä kaiken Kallelle.

Lähdin kävelemään tietä pitkin kohti kotiani. Tai ainakin entistä sellaista. En voi olla varma siitä ottavatko he edes minua enää takaisin kotiin temppuni jälkeen.

Lähestyn kokoajan uhkaavasti sitä isoa valkoista taloa, jossa asuin elämästäni puoli vuotta.

Pian jo näinkin sen. Täysin samannäköinen kuin viimeksi kun näin sen. Iso, valkea ja pihalla oli hyvin hoidettu puutarha. Huokaisin syvään ja kävelin pihalaatoituksia pitkin kohti etuovea.

Edessäni kohosi iso valkoinen ovi. Olin jännityksestä jäykkänä, mutta sain kuitenkin soitettua ovikelloa. Tuntui kuin aika olisi madellut. Kun kuulin ovea lähenevät askeleet mieleni teki juosta karkuun, mutta en saanut edes jalkojani nostettua kun oven avasi maailman tutuin henkilö. Äitini.

Me molemmat seisoimme vain siinä paikoillamme, katsoen toisiamme veitisiin silmiimme.

"Äiti..", sanoin ääni murtuen. Olin niin kaivannut häntä, paljon enemmän mitä luulin kaivanneeni.

"Sandra..", äitini sanoi ja syöksyi halaamaan minua. Vastasin heti halaukseen. Me molemmat itkimme, itkimme onnesta.

"Sinä todella olet siinä", äitini sanoi kun vetäytyi halauksestamme. Minä nyökkäsin vastaukseksi. Meidän molempien silmät punoittivat itkemisetä ja molempien kasvoja koristi suuret hymyt.

"Tule toki sisään", äitini sanoi ja päästi minut sisälle suurine matkatavaroitteni.

"Andrea on töissä ja tulee vasta viikon päästä ja Lucas on kaverillaan, joten.. keitänkö kahvit? Voisit kertoa minulle kaiken mitä sinulle on tapahtunut näiden kahden vuoden aikana", äiti sanoi innostuneena.

"Mieluusti", vastasin ja kävelin äitini perässä keittiöön.

~~~~

"..sitten Thomas jätti minut muutaman kadun päähän täältä ja nyt olen täällä", kerroin äidilleni. Olin juuri käyttänyt 1,5 tuntia kaiken kokemani kertomiseen äidilleni. Eihän minulle oikein mitään ollu tapahtunut, mutta kerroin kaiken äitini mieliksi. Olin sen ja paljon enemmänkin hänelle velkaa.

"No.. hyvä ettei sinun käynyt mitenkään siellä Englannissa", äitini sanoi hymyillen.

"Niin, mutta mitä täällä on tapahtunut?" Kysyin innostuneena.

"No..", äitini aloitti, mutta tuli keskeytetyksi kun joku ihminen läimäisi ulko-oven kiinni hyvin kuuluvasti.

"Onko täällä ketään?" Kuului pojan huuto talossa.

"Lucas..", minä kuiskasin hiljaa. Ennen lähtöäni minulla ja Lucaksella oli riitaa enkä voinut koko 'matkani' aikana saada siitä tullutta huonoa oloa pois sisimmästäni.

"Tule tänne keittiöön Lucas! Meillä on vieras", äitini huusi takaisin ja pian jo kuulin kuinka pojan askeleet tulivat kokoajan lähemmäs keittiötä.

Mitä tykkäätte? Kommentoikaa jotain kivaa :)