Step Brother || Book 2

16 // Juuso pelastaja

Lucaksen NK.

Istuin olohuoneessa katsomassa TopGearia, vaikkakin se jäikin yritykseksi, sillä Lisa ja hänen kaverinsa Daniela juorusivat viereisessä huoneessa ja nauroivat kimeällä äänellään jokaisen asian päätteeksi.

".. ja sitten Alissa vain löi sitä kasvoille ja haukku sen ihan pystyyn sen perheen edessä!" Lisa huudahti ja purskahti huutonauruun Danielan kanssa.

"Hei kultanuppu voisitteko te olla vähän hiljempaan?" Kysyin ja katsoin vieressäni sohvalla istuvaa Lisaa mahdollisimman hempeästi.

"Ainiin, Lucas haluaisitko sä kertoa Danielalle millo meidän lapsen laskettu syntymäpäivä on?" Lisa kysyi ignooraten kysymykseni.

"Oliko se 5.6?" Vastasin kysyvästi, sillä en ollut vielä tässä vaiheessa kamalan varma päivämäärästä.

"Ääliö!" Lisa sanoi ja yritti lyödä minua kädellään naamaani, mutta ehdin kuitenkin ottaa kiinni hänen kädestään ennen sitä.

"Miten sä et voi muistaa meidän vauvan syntymäpäivää?" Lisa huutoitki.

"Anteeksi kulta. Milloin se olikaan?" Kysyin varoivaisesti vauvani äidiltä halaten häntä varovasti.

"6.6", hän vastasi jo hiukan rauhoittuneenaja niiskuttaen olkaani vasten. Huokaisin itsekseni helpotuksesta kun päästin Lisasta irti ettei tämä dramatiikka tälläkertaa kestänyt kauempaa. Viimeaikoina Lisa oli suuttunut jokaisesta pienimmästäkin asiasta ja se alkoi jo tympimään. Tiedän kyllä ettei siitä voi täysin häntäkään syyttää, sillä hän oli raskaana.

Päädyimme loppujen lopuksi siihen mistä aloitimmekin eli katsoin televisiota ilman että kuulin mitään Lisan ja Danielan hölötyksen takia.

Pian ovessa kuului koputus ja yllätyksekseni Lisa meni avaamaan oven. En kuullut mitä ovella puhuttiin, mutta pian kuulin oven paiskattavan kiinni ja Lisan kävelevän tyytyväisen näköisenä takaisin.

"Kuka se oli?" Kysyin Lisalta.

"Aa, ööm, se oli vain postipoika, ei muuta", hän vastasi takellellen ja hymyillen nopeasti lopuksi ennenkuin syventyi takaisin hänen ja Danielan keskusteluun, mutta jostain syystä en kuitenkaan luottanut Lisaan.

Pian kuitenkin ovikello soi uudelleen ja tälläkertaa ampaisin Lisan perässä ovelle. Kun Lisa avasi oven niin sen takaa paljastui vanha ystäväni Juuso.

Lisa ei siinä vaiheessa ehtinyt tehdä mitään ennekuin ohitin hänet ja tervehdin jo Juusoa.

"Juuso" Huudahdin ja painelin Lisan ohi halaamaan Juusoa. Hänen brunet ananas muotoiset hiuksensa ja siniset silmänsä olivat edessäni hymyilevän suun kanssa, jonka huuleen oli tullut huulikoru sitten viime näkemän.

"Jätkä, ei olla nähty pitkää ikuisuuksii! "

"Mikä sut tänne tuo?" Kysyin pian Juusolta vetäydyttyäni halauksestamme.

"Meijän on pakko mennä tänää juhlii sun viimesii kersattomii aikoi baarii", Juuso sanoi ja katsahti sitten takani seisovaan Lisaan ja hänen vierelleen ilmestynyttä Danielaa.

"Totta hitossa mä tuun! " Sanoin ja käännyin hakeakseni lompakkoni, takkini ja kenkäni, mutta sen sijaan törmäsin Lisaan.

"Ja mihis sinä luulet meneväsi?" Daniela kimitti Lisan katsoen minua vihaisesti hänen takanaan.

"Kyllä te taisitte äsken kuulla", vastasin hiukan ärtyneenä ja painelin heidän ohitseen ottamaan kenkiäni ja takkiani sisältöineen.

"Sä et oo lähössä minnekkään Lucas Salo", Lisa komensi laittaen kätensä puuskaan.

"Kuule", puettuani sanoin ja kävelin lähemmäs Lisaa. "Sä liehuat tuolla kaupungilla kaiket yöt etkä sä ikinä kerro mulle missä sä oot tai mitä teet joten nyt on mun vuoro mennä ulos", sanoin Lisalle katsoen häntä tiukasti, en laskenut leikkiä.

Lisa menee sanattomaksi. Painelen hänen ohitseen Juuson luokse ja paiskaan oven kiinni takanani sanomatta mitään.

"Hetken jo luulin ettei se päästä sua lähtemää", Juuso totesi naurahtaen.

"Onneks tulit pelastaa mut tuolta juoruhelvetistä, en ois enää selvinny kauempaa."

"Millo vaa, mutta tänää ei mietitä mimmei vaa lähetää juomaa!" Juuso huudahti naurahtaen ja kaasutti kohti keskustaa.

Sandran NK.

Oli lauantai 12.11. Suomen ilmasto oli juuri sellainen kuin muistinkin. Kauniit syysillat olivat mielestäni puppua ja tähtitaivaan näkemisestä sai vain haaveilla, mutta juuri näitä asioita kaipasinkin Suomessa. Vaikka kaikki onkin masentavaa ja kaikki valittavat aina kaikesta, mutta tälläisessä säässä ja tällaisten ihmisten kanssa olin kasvanut ja se oli osa minua.

Katselin baaritiskin pintaa tylsistyneenä, kello oli kaksitoista ja kaikki baarin asiakkaat olivat hyvin humalassa. Näin täällä tänään taas sen saman tutunnäköisen miehen, joka kävin täällä melkein joka päivä ja joka kerta mietin miksi mies näyttää niin tutulle. Olen huomannut kuinka se mies on tuijottanut minua, tunteeko hänkin minut?

Pian mielenkiintoni kohdistui kahteen nuoreen mieheen, jotka rymisivät sisään baarin ovista. Pian tunnistinkin kaksikon, veljeni Lucas ja hänen kaverinsa Juuso. Naurahdin kaksikolle kun he tulivat baaritiskin luo tilaamaan juotavaa.

Tiijän tiijän paska osa ku en osannu tän kirjottamiseen keskittyä kunnolla :/ MUTTA SIIS TÄLLEEN HALUAISIN KEHOTTAA KAIKKIA JOITA KIINNOSTAA NIIN KÄYMÄÄN LUKEMAAN UUDEN TARINANI ENSIMMÄISEN OSAN JA MIELUUSTI MYÖS KOMMENTOIMAAN SINNE MIELIPITEITÄNNE SIITÄ :) TARINAN NIMI ON SIIS: SYNTIPUKKI :))) Olen puhunut🙏