Step Brother || Book 2

10 // Ajattele

"Me saadaan pienen pähkinä."

Kun kaikki ihmiset kuulivat sen syntyi huoneeseen syvä hiljaisuus. Huomasin Lucaksen hermostuneen ilmeen kun hän huomasi kuinka kukaan ei tehnyt elettäkään onnitellakseen heitä suuresta vauva uutisesta.

Itsekkin kuuluin heihin. Vaikka olin osannut aavistaa tämän olevan se heidän uutisensa niin tajusin sen vasta kunnolla kun kuulin sen itse Lucaksen suusta.

"Lucas voisitko tulla tänne hetkeksi?" kuului Andrean ääni jostain huoneen nurkasta. Itse en ollut edes tajunnut, että Andreakin oli täällä.

Lucas nyökkäsi isälleen ja lähti kohti ulko-ovea Andrean vetämänä. Andrea ei tainnut oikein ilahtua vauva uutisesta. Niinkuin ei varmaan kukaan täällä, paitsi Lisan ystävät taisivat jo tietää sillä heti kun Lucas ja Andrea olivat poistuneet talosta he hyökkäsivät Lisan kimppuun ja alkoivat taas puhumaan kaikesta turhasta niinkuin kaikki muutkin ihmiset.

"Minä en vain tajua, miksi Lucas on tuollaisen bimbon kanssa kuin Lisan?" kuulin Juuson huokaisun vierestäni.

"Minä kun luulin, että tuollaisista tytöitä te pojat unelmoitte", vastasin naurahtaen.

"Hah hah Sandra. Tiedätkös tuollaiset huorat ovat sellaisia 15-17 vuotiaiden unelmia, mutta sitten kun ajattelet tulevaisuutta niin, kuka oikeasti haluaisi mennä sellaisen tyhmän blondin kanssa naimisiin? Tai saada lapsia? Sen voisi hyvin arvata, että siinä pian jäisit yksin kymmenen lapsen kanssa kun tuollainen tyytymätön bimbo saisi tarpeekseen perhe elämästä", Juuso vastasi ja katsoi tarkastelevasti Lisaa.

Tiesin tuon olevan oikeassa. Ja se minua eniten huolettaakin. En haluaisi Lucaksen joutuvan siihen tilanteeseen, sillä silloin Lucas ei olisi ainoa joka kärsisi. Heillä olisi lapsi, joka kärsisi vähintäänin yhtä paljon siitä kuin Lucaskin. Tiedän sen, sillä olen kokenut sen. Tai no melkein, sillä äitini ei jättänyt minua vaan isäni jätti minut ja äitini. Isäni joutui vankilaan, koska yritti tappaa minut.

Kun olin 10-vuotias minun oli todella vaikea elää sen tosi asian kanssa, että isäni ei halunnut minua. Hän vihasi minua niin paljon, että yritti tappaa minut..

"Huhuu, Sandra?" kuulin Juuson äänen, joka palautti minut takaisin nykyhetkeen. "Ootko sä ihan kunnossa?"

"Juuh.. Mietin vaan millasta ton lapsen elämä tulee olemaan, kun sillä on tollanen äiti.." sanoin hiljaan.

"Mm.. mutta mun pitäis varmaan kohta lähtee pois, koska mulla alkaa työt", Juuso kertoi.

"Aa.. Mä tuun sun kanssa samaa matkaa", sanoin ja hivuttauduin pois olohuoneesta Juuson kanssa.

Kun avasimme ulko-oven näimme Lucaksen ja Andrean huutamassa toisilleen.

"Helvetti Lucas! Teidän pitää antaa se lapsi pois, sä oot liian nuori saamaan lapsen tai vaikka oisitkin tarpeeks vanha niin ajattele haluutko sä oikeesti Lisan olevan sun lapsen äiti!" Andrea huusi Lucakselle, joka katsoi ilmeettömästi isäänsä.

"Me ei anneta meijän lasta pois! Ja mä tiän, että me pystytään pitää meijän lapsesta paljon parempaa huolta kun sä ikinä pystyit pitämään musta!" Lucas huusi takaisin.

Andrea meni aivan hiljaiseksi. Hän näytti sille mille kuvittelisin ihmisen jonka sydän olisi revitty irti hänen rinnastaan näyttävän. Andrea kääntyi kohti ovea ja näytti vasta silloin huomaavan minut ja Juuson seisomassa oven raossa vaivaantuneet ilmeet kasvoillamme. Andrea ei kuitenkaan jaksanut välittää meistä liiemmin vaan marssi kuistille, mutta pysähtyi kuitenkin eteeni.

"On oikein mukavaa saada sinut takaisin Sandra", hän sanoi ja vilautti minulle pienen hymyn, jonka jälkeen käveli sisälle.

Kun ovi sulkeutui minä ja Juuso suunnistimme katseemme Lucakseen, joka myöskin katsoi meitä.

"Mitä te siinä toljotatte?" Lucas tiuskaisi ja käveli ohitsemme.

~~~~~~~

Hellou ihanaiset tarinani lukijat! :) Tässä teille vähän 'draamaa' xD

Mutta laittakaa alas kommentteja mitä pidätte :)