The Beauty Of Dying (in finnish) TAUOLLA

16

Rose vetää huppua paremmin hiusten suojaksi, mutta lumihiutaleet ovat jo kastelleet ne, saaden vapaana lepattavat hiukset kihartumaan. Koulun käytävällä haisee hiki ja tunkkainen sisäilma, vaikka ulkoilma on niin kylmää ja raikasta, että sen pitäisi tuulettaa käytäviä. Ilma sisällä on kylmä, kun ulko-ovet käyvät koko ajan. Rose kuuntelee narskuvia askeleitaan. Että kun tuo lumi ottaisi ja sulaisi pois. Tyttö vetää hihoja paremmin sinertävien sormien päälle ja puristaa kädet nyrkkiin. Ehkä pitäisi oikeasti pitää hanskoja kädessä, kun lämpömittarin elohopea tuntui jähmettyneen pysyvästi pakkasen puolelle.

Viikonloppu oli mennyt aivan sumussa ja se alkaa selkeytymään vasta nyt, muutamia kymmeniä tunteja myöhemmin. Kaikista kauhein pelko on jälleen kerran toteutunut - täydellinen pimennys. Rose ei kunnolla muista mitä tuli tehtyä. Hän oli hiipparoinut yöllä ulos Ilarin talosta ja löytänyt tiensä kotiin. Hänellä oli jollain ihmeen kaupalla ollut kaikki tavarat ja hieman ylimääräistäkin mukana. Että häntä oli nolottanut, kun hän oli seuraavana aamuna herännyt pääkipuun omasta sängystään.

Ilari ei ollut ottanut mitään yhteyttä. Hän ei ole selvittänyt Rosen numeroa tai osoitetta mistään kysyäkseen oliko hän kunnossa. Poika ei ole lähestynyt häntä koulussakaan, ehkä tuo ei ajatellut hänen olevan koulussa. On maanantai, joten mitä hän oikeastaan edes tekee täällä? Rose pyyhkäisee poskeaan, tuntuu kuin meikit valuisivat sulavan lumen mukana kasvoja pitkin.

Jalkoja polttelee jokaisen askeleen myötä. Ihoa kiristää edelleen ja housut hiertävät haavoja. Ne eivät auenneet viikonloppuna enää kertaakaan, mutta silti on hämmentävää olla muistamatta jotain sellaista. Selvästi hän satuttaa itseään jopa humalassa, vaikka silloin olo on yleensä parempi kuin normaalisti. Kotona Rose oli hangannut käsiään valuvan veden alla vaikka kuinka kauan, mutta tuntuu edelleen siltä, kuin hänellä olisi kuivunutta verta kynsien alla. Yh.

Hän oli saanut joitain välähdyksiä tapahtumista. Suudelma Ilarin kanssa. Turpaan lyönti - siitä oli jopa komea turvotus poskessa, joka oli muuttunut parin päivän aikana mustelmaksi. Halailua jonkun kanssa. Lumienkelin tekeminen matkalla Ilarille. Kaikkea pientä ja mitätöntä. Kaikista eniten Rosea kuitenkin kiinnostaa, milloin hän oli raapinut jalkojaan, missä hän oli ollut sillä hetkellä, oliko joku kenties nähnyt sen.

Astuessaan ulos vessasta, Rosen mielessä kääntyy jälleen yksi akseli lähemmäs tapahtumien todellista kulkua, kun hän muistaa uuden yksityiskohdan nähdessään tutun hahmon muutaman metrin päässä. Lukas. Kova tiiliseinä. Pakkasen höyrystämä hengitys. Kielisuudelma. Useita sellaisia. Hengästynyt huohotus kasvoilla. Rose kääntää katseensa tutusta pipopäästä käytävän seinään, jota täplittää ällöttävät pilkut. Miksi seinät ovat tahallaan tehty likaisen näköisiksi?

"Hei, Rose", sydän alkaa pampattaa järjettömästä syystä kovempaa tytön rinnassa, kun sanat uppoutuvat kunnolla aivoihin. Rosea ei todellakaan huvita alkaa rupattelemaan kännisen muhinointikumppaninsa kanssa. Sitä paitsi, se oli ääliö Lukas. Hänellä ei ole mitään sanottavaa tuolle.

"Mmh?" tyttö kuitenkin kääntyy ympäri kohtaamaan katseen, jota ei osaa tulkita. Oliko se huvittunut vai iloinen? Enemmänkin hieman kettumaisen viekas. Ehkä punainen pipo saa pojan näyttämään ketulta. Hassua, mikäköhän eläin hän itse olisi?

"Hauska viikonloppu?" poika nojaa kaappiin ja hymyilee. Rose vilkaisee pojan vieressä seisovaa poika kaksikkoa, jotka selvästi kuuntelevat vieressä korvat höröllä, vaikka yrittävät epätoivoisesti näyttää siltä, kuin selaisivat puhelintaan.

"Nah", Rose toteaa ja jatkaa matkaansa. Hänhän ei soisi ajatustakaan tuolle enää. Tunnille, kotiin, kylpyhuoneeseen. Kädet syyhyävät jo terälle tämän keskustelun takia. Keskustelun, jota hän ei ollut enää halukas jatkamaan. Lukas yrittää jatkaa keskustelua, mutta Rose kävelee karkuun. Suoraan kohti luokkaa. Suuteleminen Lukaksen kanssa ei ollut merkinnyt mitään - ainakaan hänelle - joten siitä ei ollut mitään tarvetta keskustella sen enempää.

Luokan ovella matkan pysäyttää Ilari. Ai niin, heillähän on sama kuvaamataidon kurssi. Tummatukkainen nyökäyttää päällään Lukakselle tervehdyksen. Miten Rose oli unohtanut noidenkin ystävyyden? Selvästi viikonloppuna on unohtunut yksi jos toinenkin asia. Rose kohottaa toista kulmaansa tuolle ja vilkaisee pojan oven karmiin nojaavan käden ali luokkaan, jossa osa oppilaista hakee jo töitään esille.

"Mmh?" Rose hymähtää kysyvästi ja toivoo Lukaksen katoavan viereltä ennen, kun Ilari avaa sanaisen arkkunsa. Hän ei tiedä, mitä tuolla on sanottavanaan, muttei tahdo toisen pojan kuulevan sitä. Ehkä he olivat puhuneet keskenään ja tiesivät kumpikin, että Rose oli kyseisenä iltana vaihtanut suudelmia kummankin kanssa. Tai sitten he eivät tienneet ja asia voisi Rosen puolesta pysyä sellaisena.

"Lähit vähän kiireellä.. Olisit voinu ees herättää.." Ilari kohottaa toista suupieltään arasti, aivan kuin ei osaisi päättää millaisen ilmeen tekisi sanojensa jälkeen. Rose kohauttaa olkiaan ja vilkaisee viereen jäänyttä Lukasta. Mitä tuo vielä halusi?

"Odotin enintään pahoitteluu siitä turpaan vedosta kun syyllistystä etten sanonu moikka", Rose tuhahtaa ja huomaa Lukaksen kulmien kohoavan. Selvästi tuo siis tahtoo kuulla lisää, sillä poika ei näyttänyt siltä, että olisi osannut loksauttaa kaikki palaset kohdalleen tapahtumien kulussa. Ei sillä että Rosekaan olisi osannut, mutta hänen elämänsä käänteet eivät todellakaan kuuluneet Lukakselle.

"Niin mut mähän sanoin jo et-" Ilari aloittaa hätäisen selityksen, mutta Rose ei jaksa kuunnella sitä. Tuo oli ehkä pyytänyt sitä anteeksi, mutta hän ei ollut ollut tarpeeksi selvänä, että muistaisi sen myöhemmin. Eikä Rose tahtonut anteeksipyyntöä silloin, kun joutui itse muistuttamaan siitä. Tyttö kävelee tuon ohi luokkaan ja hakeutuu paikalle, johon Ilari ei voisi tulla viereen, eteen tai taakse istumaan. Hän vilkaisee ovelle jääneitä poikia ja vajoaa sitten makaamaan pulpetille laukkunsa päälle silmät kiinni.

//Mitäs mieltä ootte tästä juonikäänteestä? Mitä odotatte tapahtuvan? Edellisestä osasta on vierähtänyt taas luvattoman paljon aikaa...ja minä kun ajattelin kirjottavani enemmän kesällä.. Lukukerrat on kasvanu ihan sikana, suuri kiitos kaikille lukijoille ja äänestäjille! Oon saanu myös ihania kommentteja, kiitusta :3 ~demonipinja