Kuolema On Sairaus

Osa 5.

Kipua..kipua...kuolemaa..kipua..kärsimystä...itkua..huutoa...Muistoni palasivat elävinä mieleeni. Olinko menneisyydessä? Olin valkeassa sairaala huoneessa. Tuijotin sängyllä heittelehtivää ja kouristelevaa nuorta tyttöä. Kipukohtaus...tuolta se siis jonkun toisen silmistä näytti. Palovammoja..eli viiltoja ilmestyi tytön kehoon. Kasvoihin..joka puolelle. Hän oli kai nukutettu, mutta silti hän heittelehti ja rääkyi. Kärsi..suoraan sanottuna. " Hakekaa vettä! Nopeasti!!" Lääkärit tytön ympärillä panikoivat.  Kävelin sängyn viereen. Kosketin tyttöä. Yhtäkkiä hän vain lopetti. Silmistä ja suusta valui verta. Niin tummaa, etten koskaan ollut nähnyt sellaista. Oliko se vanhentunutta verta. Se oli melkein mustaa. Tyttö mätäni silmieni edessä. Yhtäkkiä lääkärit olivat kadonneet. Olimme metsässä. Tyttö makasi lumella. Mätäni pois.. Vierellään..joku..? Mikä? Veri lätäkkö heidän molempien alla kasvoi. Lopulta esiin tulivat luut. Valkean hohtavat. Jäljellä oli lopulta vain luuranko. Tai luurangot...huomasin tytön luurangon vieressä toisen luurangon. Kenen tuo on? Äh..tämähän on vain unta..sairasta unta. Niin se on. Kävelin luurankojen ympärillä. Yhtäkkiä lumi suli. Ruohikko astui esiin. Kukat kasvoivat luiden välistä. Silmäkuoppiin kasvoi päivän kakkarat. Nenään punainen ruusu. Kylkiluiden ympärille kiertyi hiirenvirna. Kaunista..kyyneleet pursusivat silmistäni. Uskomattoman kaunista. Olin aina tottunut ajattelemaan kuoleman rumaksi, mustaksi, pelottavaksi. Tai siis eihän itse kuolema kaunis ollut, mutta sen jälkeen. Itkin. Kaaduin polvilleni kukkien sekaan. Katsoin sinistä taivasta. Kuolisin..ei sen väliä. Minusta voi tulla vielä jotain kaunista! Sitten nukahdin kukkapedille. Ehkei tämä ollut unta..