Kuolema On Sairaus

Alfred Osa 4

Seuraavana aamuna lähdimme. Jätimme joen taaksemme. Edessämme siinsi vuoristo. Kävelimme sitä kohti. " Onhan kaikki nyt mukana?" Kysyin Annabelilta. Hän nyökkäsi. " Juu, jos tarkoitat tulitikkuja, onkia, matoja ja köyttä. Ja muutamia muita asioita joita en jaksa luetella." Naurahdin. " Kunhan ne muutamat muut ovat mukana niin on hyvä." Sanoin. Saavuimme lähelle autotietä. Kuulimme autojen äänet, alhaalta. Tie oli ylhäällä. Meidän olisi kiivettävä pitkin kalliota. Minä aloin kiivetä ensin. Tarrasin käsilläni kiinni kallioon ja aloin hilata itseäni ylös päin. Välillä pysähdyin ja vilkaisin että Annabel pysyy mukana. Onneksi kallio oli aika helppoa kiivetä. Tasaisin välimatkoin oli pieniä tasanteita.

Olimme jo pitkällä, tosin ylös oli vielä matkaa. Mutta alas oli matkaa vielä enemmän kuin ylös. Aloin tuntea outoa kipua. Pysähdyin tasanteelle. " Onko kaikki hyvin?" Kuulin Annabelin kysyvän. Aivoissani raksutti. Huomasin puristavani käsiäni nyrkkiin. Mutta en kyennyt lopettamaan. " Alfred!" Pystyin kuulemaan Annabelin huudon kun se kaikui kalliossa. Kipu yltyi ja lopulta menetin tasapainoni. Silmissäni heitti monta kertaa. Tunsin kaatuvani. Yhtäkkiä tuijotin Annabelia. Aloin sätkiä. Kaikki tuntui hyvin epätodelliselta. Näin heikosti Annabelin kasvot vähän matkan päässä alempana. Sitten tunsin putoavani. Aika kuin hidastui. Tuijotin Annabelia kun tämä vilahti ohitseni. Tuijotin puiden latvoja...ne katosivat yhä vain kauemmas. Lopulta, tunsin iskun. Kuin joku olisi iskenyt puukolla selkääni. Voihkaisin..

En nähnyt aluksi mitään. Yhtäkkiä kaikki alkoi selvetä. Olin kotona. Tuijotin äitiäni. Hän istui olohuoneessa. Sisareni istuivat lattialla kuusen luona. Joulu...? Kuusen alla oli vielä paketteja. Niissä luki " Alfred". Äiti itki. Kyyneleet putoilivat painavina olohuoneen nukkamatolle. Sisareni yrittivät hymyillä, mutta alkoivat lopulta parkua. " Voi Alfred...minne menit?" Äiti kysyi hiljaa. " Äiti..olen täällä." Sanoin ja kävelin kohti äitiä. Äiti nosti päänsä ja vilkuili ympärilleen. Kävelin hänen vierelleen ja kosketin. Käteni meni hänen lävitseen. " Äiti!" Huudahdan. Yhtäkkiä kaikki katoaa ympäriltäni. Äiti, sisareni, lahjat, kuusi, surullinen koti. Olen metsässä. Makaan lumella. Katson kättäni. Näen avaruuden. Yhtäkkiä lumi katoaa altani. Olen avaruudessa. Tuijotan yhä kättäni. Sitten, yhtäkkiä se vain katoaa. Se sulautuu taivaaseen. Katoan...