Kuolema On Sairaus

Osa 8.

Seuraavana aamuna, jätimme joen. Kävelimme kohti vuoristoa joka siinsi edessämme. " Onhan kaikki nyt mukana?"Alfred kysyi. Nyökkäsin. " Juu, jos tarkoitat tulitikkuja, onkia, matoja ja köyttä. Ja muutamia muita asioita joita en jaksa luetella." Hän naurahti. " Kunhan ne muutamat muut ovat mukana niin on hyvä." Olimme lähellä autotietä. Kuulin kuinka rekat jylistelivät pitkin mutkittelevaa vuoristotietä. Alfred kiipesi edeltäni. Vuoren rinne oli jyrkkä, mutta siinä oli helppoja tasanteita ja niitä pitkin oli helppo kiivetä.

Yhtäkkiä Alfred pysähtyi. " Onko kaikki hyvin?" Hän puristi kättään niin kovaa nyrkkiin että rystyset naksuivat. " Alfred!" Yhtäkkiä näin kuinka palovammoja ilmestyi hänen ihoonsa. Hän kaatui ja lensi selälleen kallioon, ja alkoi sätkiä. Yhtäkkiä hän putosi. Hän vain putosi..ohitseni. Kohti kovaa kallioperää. Kuului rusahdus kun hänen selkänsä kohtasi kallion. " Alfred!!" Aloin huutaa. Revin repun nopeasti selästäni ja aloin hivuttautua alas. Päästyäni alas tutkin Alfredia. Hän hengitti, mutta hän ei tehnyt elettäkään herätäkseen. Hän kouristeli,ynisi..mutta ei herännyt. Otin köyttä, kiinnitin sen Alfrediin ja itseeni. Nostin pojan päälleni ja lähdin kiipeämään hitaasti ylös.

Pääsin tasanteelle missä reppuni oli. Oli alkanut hämärtää ja yllemme kerääntyi tummia pilviä. " Voi Alfred..koita kestää." Lähdin kiipeämään saatuani repun käsiini. Kipu..se alkoi nujertaa minua. Näin ylläni kaiteen. Olimme lähellä tietä. Kipu turrutti jäseniäni. En saa kaatua!! Yritä kestää!! Annabel, pystyt tähän!! Selätä kipu!! Jatkoin. Sade piiskasi yhä kovemmin, Alfred oli lötkönä selässäni. Pojaksi hän oli suhteellisen kevyt, mutta voimille se otti. Jalkani tuntuivat makaronilta. Käteni alkoivat vapista. Tunsin palovammojen poltteen poskissani. Niitä tuli otsaanikin. Vesi kuitenkin viilensi niitä. Pahin kipu oli raajoissani. Jos nyt kaatuisin..se olisi meidän molempien varma loppu. Mutta olisiko se parempi kuolema.. Ei. Mikään kuolema ei ole hyvä. Viimein sain kaiteesta kiinni. Heilautin itseni, repun, Alfredin ja muut tavarat aidan yli. Satoi kaatamalla ja oli pimeää.

En ollut varma Alfredin kunnosta. Enkä omastanikaan. Kipu oli suuri. Siinä me makasimme. Minä kouristelin kivusta..yhtäkkiä auton valot vilahtivat jostakin. Yritin nousta..mutta pääni ei noussut. " A..apua.." Sanoin ja luovutin. Hivuttauduin lähemmäs Alfredia. Hänen kasvonsa..ne olivat kalpeat ja palovammoilla. " Alfred..." En tuntenut lämmintä hegähdystä..en mitään...oliko Alfred..oliko hän kuollut? Kyyneleet vierivät tielle.