Villi lapsi, paetaan huomiseen

Luku 10:"Et ole ennen nähnyt naisen alastonta selkää?"

Huokaisin syvään, kun suljin lokeroni oven ja kävelin pois kirjaston henkilökunnan tiloista. Vielä yksi, muutaman tunnin vuoro ja sitten pääsisin kotiin nukkumaan ennen huomista. Viikko oli vasta alussa ja olin jo nyt enemmän kuin väsynyt.

Juuri kun pääsin ovesta ulos ja käännyin oikealle kohti oikotietä, joka vie nopeammin levykaupan luo, joku otti kiinni kädestäni ja läimäisi minut päin kirjaston seinää. En nähnyt kuka piirittäjäni oli, mutta tunsin hänen hengityksensä kaulallani. Nostin jalkani, valmiina potkaisemaan häntä sinne, minne aurinko ei paista, kun hän avasi suunsa.

"Älä edes yritä ", sydämeni hypähti tahtomattani, kun kuulin hänen äänensä ja jäädyin täysin, kun vain sekuntteja myöhemmin tunsin jotain märkää kaulallani. Hengitykseni tiheentyi ja polkaisin häntä jalkaan niinkuin olin tehnyt muutama viikko sitten.

Antton hengähti ja etääntyi vain sen verran, että sain itse itseni vapaaksi ja käännyin häntä kohti raivoissani. Tai olin raivoissani, mutta raivoni ei ollut samalla tavalla syvää, millaista olin ennen tuntenut, vaan sydämeni hakkasi vieläkin liian lujaa ja olin hengästynyt ilman syytä. Ja se pienikin raivo mitä minulla oli, oli  kohdattu minua itseni kohti. Anttonilla ei ollut minuun mitään vaikutusta, ei ollut eikä tule olemaan, vakuutin itselleni.

Mikä minua myös pelotti oli se, että Anttonin teko oli antanut minulle täysin päinvastaisia tunteita, kuin mitä olin odottanut. Olin luullut, että moinen läheisyys olisi aiheuttanut  minulle muistoja, joita en halunnut kaivaa esiin enää enempää, mutta vaikutus oli ollut päinvastainen. Se pelotti minua enemmän kuin mikään oli pelottanut minua melkein kuuteen vuoteen.

Antton oli taas täydessä pituudessaan ja katsoi minua pieni virne naamallaan. Purin hampaani yhteen ja pidätin omaa hymynkarettani, joka uhkasi tulla kuoreni ulkopuolelle.

"Mennääs sitte. En usko, et haluut myöhästyy viimesestä vuorostas ", Antton sanoi ja tuli luokseni odottaen, että lähden kulkemaan hänen kanssaan. Hän ei ojentanut minulle kättään, ei yrittänyt työntää minua eteenpäin, ei mitään. Hän vain seisoi edessäni ja odotti pienen hymyn kanssa, että koska lähdemme liikkumaan.

Tuhahdin, ennen kuin käännyin poispäin kirjastosta ja lähdin kulkemaan kapeaa hiekkapolkua eteenpäin, Antton perässäni.

Kun pääsimme levykaupan luo, käännyi katsomaan Anttonia, ärsyyntyneenä hänen viheltelyynsä ja siihen, että hän seurasi minua joka paikkaan. Ainakin levykaupalle asti.

"Miks helvetissä sä seuraat mua?", ääneni oli täynnä ärtymystä, mutta joko Antton ei kuullut tai ei välittänyt, sillä hän vain hymyili minulle.

"Haluun pelata sun kans yhtä pelii, joko työaikanas tai sen jälkeen ", hän vastasi ja katsoi minua silmiin. Huokaisin ja painelin sisälle levykauppaan, juuri ajoissa näkemään, että Sara oli lähdössä. Antton astui sisälle perässäni ja nyökkäsi Saralle, joka virnisti takaisin.

"Jaaha, oot löytäny ittelles petikaverin, vai? No pitäkää hauskaa, mut jättäkää tiski rauhaan. Muutki työskentelee täällä ", Sara ilmoitti, ennen kuin lähti ulos kaupasta, jättäen minut ärsyyntyneenä liian huvittuneen Anttonin kanssa. Huokaisin jälleen kerran ja vein laukkuni takahuoneeseen.

Noin puolituntia vuorooni ja olin istumassa tiskillä kuuntelemassa, kun Antton selasi levyjä läpi samalla kun hiljainen musiikki soi taustalla. Päästin ulos lamaantuneen huokaisun, kun hävisin sisäisen taistelun itseäni vastaan.

"Mikä se peli oli, mitä halusit kokeilla?", kysyin Anttonilta ja kuulin hänen lähestyvät askeleensa.

"Kakskyt kysymystä ", nostin katseeni lehdestä, jota selailin ja nostin kulmakarvaani Anttonille.