Villi lapsi, paetaan huomiseen

Luku 15:"Voi kuule, kyllä tiedän."

Myöhemmin illalla, kun siskoni ja Jooan olivat lähteneet, olin yksin huoneessani ja mietin koska ja milloin olisi helpointa ja nopeinta toteuttaa suunnitelmani. En saanut mitään järkevää päähäni, joten lähdin kävelylle. Heitin nahkatakin päälleni ja lähdin kulkemaan katua alas, samalla kun kuuntelin musiikkia.

Nyt oli sunnutai. Kello oli 2 yöllä ja olin kävelyllä. Onneksi saisi olla vielä tämän päivän rauhassa ennen kuin menisin töihin ja yliopistolle. Huokaisin itsekseni ja pysähdyin katselemaan ympärilleni. Olin päätynyt rannalle.

Tuuli puhalsi hennosti ja rantaan lyöttäytyi pieniä aaltoja. Hiuksei heiluivat takanani. Yö oli niin hemmetin kaunis. Halusin olla yö. Se oli kaunis ympäri vuoden. Silloin oli rauhallista ja kukaan ei tullut sinua vastaan niin usein kuin päivällä. Aurinko ei ottanut silmiin ja talvella kylmyys oli purevampaa yöllä kuin päivällä. Rakastin yötä.

Takaani kuului kahinaa, mutta en kääntynyt katsomaan. Olkoon vaikka raiskaaja tai salamurhaaja tai molempia, en välittänyt. Olin edes hieman rauhassa, kun sain nähdä tämän maiseman. Se rauhoitti minua ja olisin mielelläni viettänyt aikaani kauemminkin rauhassa, mutta se pilattiin minulta.

Joku laski kätensä olkapäälleni ja katsoin, kuka oli uskaltanut tulla luokseni, enkä jostain syystä yllätynyt, kun näin Anttonin. Nostin hänelle kuitenkin kulmakarvaani.

"Mitä sä täällä teet? Stalkkaat mua läpi yön vai?", kysyin ja käännyin katsomaan taas merelle. Antton otti kätensä pois olkapäältäni ja hänkin kääntyi katsomaan merelle.

"Olin tulossa luoksesi, kun näin sinun lähtevän. Seurasin sinua tänne.", Antton vastasi. Huokaisin syvään. Hänen ei pitänyt nähdä minua. Olin ollut näkymätön kaikille muille paitsi siskolleni jo kuusi vuotta. Miksi Antton sitten näki minut? Miksi Antton vaikutti oikeasti minusta kiinnostuneelta? Miksi hän ylipäätään välitti? Miksi hän tuli aina vain takaisin, vaikka olin huonolla tuulella?

Minä halusin vastauksia, mutta en halunnut kysyä, koska se kertoisi Anttonille, että halusin tietää hänestä ja hänen ajatuksistaan enemmän.

"Vai niin.", vastasin lyhyesti. En halunnut puhua, koska se rikkoisi hetken rauhallisuuden. Antton ei kuitenkaan tajunnut tätä ja jatkoi puhumistaan.

"Kuule, mä tiiän mikä sun tilantees on. Ja haluun, et oot turvassa. Ja toivon, et haluut sitä itekin. En aio pakottaa sua mihinkään, mut haluun tietää susta enemmän. Joten, voisiks sä kertoo mulle ittestäs?", mietin hetken, ennen kuin avasin suuni ja kerroin hänelle jotain itsestäni.

"Nimeni on Astoria, pidän musiikista ja kirjoista. Asun siskoni kanssa, vaikka nykyään hän viettää enemmän aikaa poikaystävänsä Jooan luona, joten ole suurimman osan ajasta yksin. Minulla saattaa ola stalkkeri, joka seuraa minua kaikkialle ja haluaa tietää minusta mahdollisimman paljon. Hänen nimensä on Antton. Opiskelen yliopistossa ja olen töissä kirjastossa ja levykaupassa. Elämäni voisi olla paremminkin, mutta minkäs teet, kun en itse siihen voi oikein vaikuttaa. Onko muuta?", lopetin kertomiseni ja Anttonin katse oli tiukka, kun hän katsoi minua suoraan silmiin.

"Haluaisin tietää sinusta enemmän, en listausta niistä asioista jotka tiedän jo. Mikä on lempivärisi? Entä lempikirjasi? Minkä tyylistä musiikkia kuuntelet? Mikä on syntymäpäiväsi? Entä horoskooppisi?", Antton henkäisi ennen kuin katsoi minua uudestaan.

"Sanotko vastaukset vai lähdenkö pois tältä rannalta ja samalla loppuelämästäsi?", Antton antoi minulle kaksi mahdotonta vaihtoehtoa. Joko teen elämäni loppuelämäni hetkistä tylsiä ja olemattomia tai sitten kerron hänelle itsestäni ja yritän nauttia elämästäni.