Villi lapsi, paetaan huomiseen

Luku 14:"Oletko varma päätöksestäsi?"

Kun heräsin aamulla, ihmettelin miksi tyynyni laski ylös ja alas. Avasin silmäni ja tajusin, että tyynyni hengitti, joten se ei voinut olla tyyny. Seuraavaksi muistoni eilisestä tulivat rysäyksellä mieleeni ja nostin pääni ylös, nähdäkseni olinko yhdistänyt ajatukseni oikein. Henkäisin, kun näin, kenen päällä olin nukkunut. Antton.

Kömmin pois hänen päältään mahdollisimman varovasti ja hiljaa, jottei hän heräisi. Lähtöni olisi helpompi jos Antton nukkuisi. Venyttelin hieman, kun pääsin pois Anttonin päältä. Ei selvästikkään ollut mukava idea nukkua Anttonin päällä.

Hiivin eteiseen ja otin hupparini naulasta. Olin melkein jo ovella, kun käsi kiertyi ranteeni ympärille. Pyörähdin ympäri valmiina lyömään, kuka ikinä sitten olikaan ottanut minun ranteestani kiinni. Naamani oli ihan helvetin lähellä omaani. En ollut varautunut siihen, joten sydämeni alkoi pamppailla, mutta annoin sen olla ja katsoin Anttonia suoraan silmiin.

"Sä meinasit lähtee ilman et sanoit mulle mitään.", se ei ollut kysymys. Otin hieman tärisevän henkäyksen, koska olin pelästynyt Anttonin läheisyyttä ja avasin suuni.

"Niin ois ollu paras. Mun täytyy mennä kotii, siel oottaa iso pino laskuja maksettavana. Ja sä kuitenkin tarttet unta, joten oli paras vaihtoehto antaa sun viel nukkuu.", vastasin Anttonille, yrittäen saada sanojeni kuulostamaan hyvältä tekosyyltä. Antton katsoi hetken minua syvälle silmiin, ennen kuin veti minut lähemmäs ja halasi minua. Olin hetken aikaa jäätynyt, ennen kuin tajusin tilanteen ja halasin Anttonia takaisin. Lujaa.

"Kiitos et annoit mun syyä ja nukkuu tääl. Mä en voi kiittää sua tarpeeks.", kuiskasin Anttonin korvaan ja tunsi hänen värähtävän, mutta todennäköisesti vain kuvittelin sen.

"Sä tarvittit sitä. Turha kiittää. Mut ole hyvä joka tapaukses. Nähää jossain kohtaa.", Antton vastasi ennen kuin lähdin ensin hänen asunnostaan ja sitten ulos rakennuksesta kirpakkaan loppusyksyn säähän.

Kun saavuin kotiin, potkaisin kengät pois jalastani ja menin huoneeseeni. Oloni oli jotenkin stressaantunut, joten päätin käydä suihkussa. Suihkussa annoin ajatuksilleni vapauden mennä ihan mihin vain. Annoin ajatuksieni vain leijua asiasta toiseen.

Lopulta ajatukseni jäivät kiinni Anttoniin. Hänen käytöksensä oli niin kummallista. Hän oli tunnettu naistenmies maineestaan, mutta silti hän käyttäytyi niin helvetin hellästi minua kohtaan. Se hämmensi minua saatanasti. Miksi? Mikä minussa oli sellaista, että hän käyttäytyi miten käyttäytyi?

Huokaisin syvään ja astuin pois suihkusta. Kävelin huoneeseeni, ajatuksenani laittaa vaatteita päälleni, mutta ovikello soi. Puhahdin kypsyneesti, ennen kuin tassutin portaat alas ja ovelle. Kuvittelin, että ovella olis siskoni ja Jooa, mutta erehdyin hieman.

Antton seisoi oven edessä, selvästikin se, joka oli soittanut ovikelloa. Hänen takanaan seisoi Jooa ja siskoni oli Jooan vieressä, ja siskoni puhui jollekin tuntemattomalle miehelle.

Anttonin silmät suurenivat, kun hän kääntyi minua kohti ja huomasi, ettei päälläni ollut kuin ohut pyyhe. Anttonin silmät katsoivat ylös ja alas kehoani. Hän nielaisi ja käänsi päänsä pois päin, posket hieman punaisina.

Siinä vaiheessa, kun mietin pitäisikö minun virnistää ja kiusata Anttonia vai punastua itse, siskoni päätti kääntyä meitä kohti Jooan ja tuntemattoman miehen kanssa.

"Astoria Dorote Vanha-aho! Mitä hemmetiä sä meinaat?!", siskoni kärtsähti heti kun näki minut. Hän rullasi pyörätuoliaan lähemmäs minua, mutta unohti sen faktan että olin Astoria Vanha-aho, enkä koskaan jäänyt paikoilleni, uhkasi minua mikä tahansa. Joten tein ainoan mahdollisen asian.