Villi lapsi, paetaan huomiseen

Luku 11:"Nyt riitti."

Haluan ihan ensiksi sanoa, kun nukun minua ei saa hereille mikään ennen herätystä. Nukun niin syvään, että jos minulle puhuu tai jos minuun koskee, en reagoi mitenkään.

Seuraavana aamuna nimittän heräsin herätykseeni, mutta en saanut sitä pois päältä, koska jokin piti minusta kiinni. Murisin itsekseni, koska en vihaa mitään enempää kuin herätystä. Sen piipitys tai sävel mikä sitten onkaan ärsyttää minua enemmän kuin mikään muu.

Sen jälkeen, kun olin jollain ilveellä saanut herätyksen pois päältä käännyin ottamaan peiton pois päältäni, mutta melkein kirkaisin. Vyötäröni ympärillä oli käsi. Irrotin käden ja käännyin katsomaan kuka oli kanssani, koska en muistanut, että kukaan olisi ollut kanssani illalla. Huokaisin helpotuksesta ja turhautumisesta, kun huomasin, että käsi kuului Anttonille. Mitä hän täällä teki? Mutta sitten muistin, että hän oli tullut luokseni illalla. Mielestäni hänen piti nukkua lattialla eikä sängyssä minun kanssani.

En myöskään päässyt pois sängystä, koska sänkyni oli seinää vasten ja Antton oli minun ja pois pääsyni välissä. Huokaisin syvään, ihmetellen, miksi Antton ei ollut herännyt herätykseeni. Pudistin päätäni ja tein jotain, mitä en ajatellut koskaan tekeväni, mutta nyt minun oli pakko, koska muuten olisin pahasti myöhässä vuorostani.

Sain peiton jotenkin pois päältäni ja nousin nousin polvilleni sängylle. Varovasti nousin seisomaan sängylle ja niin lähelle Anttonia kuin uskalsin ja astuin hänen ylitseen lattialle. Otin toisen jalkani pois sängyltä ja olin laskemassa sitä lattialle, kun käsi tarttui siihen. Tällä kertaa kirkaisin ihan oikeasti ja Antton tartui paremmin jalkaani.

"Olisin kyllä väistänyt, jos olisit pyytänyt ", Antton virnuili. Mulkaisin häntä, ennen kuin riuhtaisin jalkani irti ja menin vaatekaapilleni, otin kasan vaatteita ja menin yläkerran vessaan. Helvetti, että minä vihasin häntä.

Puoli tuntia myöhemmin kävelin portaat alas ja keittiöön, josta löysin Anttonin ja avonaisia kaapistoja.

"Mitä helvettiä sä teet?", kysyin Anttonilta ja kävelin ympäri keittiötä sulkien kaapin ovia mennessäni.

"Etin aamupalaa. Ettekö sä ja su siskos syö mitään?", Antton kysyi ja katsoi minua, luovuttaen ruuan etsintänsä.

"Mun sisko viettää koko ajan enemmän ja enemmän aikaa Jooan luona ja mä syön aamupalan tai iltapalan täällä ja ehkä yhden ruuan päivässä. Yleensä nuudeleita tai omenan tai vastaavaa ", vastasin Anttonille, joka katsoi minua silmät pyöreinä hämmästyksestä.

"Ootsä tosissas? Sä et syö mitään kunnolla koko päivänä, seitsemänä päivänä viikos, noin neljä viikkoo kuukaudes ja kakstoist kuukautta vuodessa?", Antton jatkoi kyselyään ja minä vain nyökkäsin vastaukseksi. Olin ihan kunnossa, vaikka aluksi vaivasi ainainen nälkä, mutta siihen tottuu ajan kanssa.

"Nyt riitti. Ens yöks sä tuut mun luo ja syöt kunnolla koko huomisen. Syödään vaikka ulkona ja mä maksan, mut sun täytyy syödä kunnolla ", Antton sanoi, ottaen minua kiinni ja katsoen minua silmiin koko ajan. Hiukan hämmentyneenä ja säikähtäneenä Anttonin purkauksesta silmäni levisivät ja nyökin moneen kertaan.

Antton huokaisi ja päästi minusta irti. Hän pudisti päätään ja käveli pois keittiöstä jonnekin muualle taloon. Laskin katseeni lattiaan ja ihmettelin Anttonin reaktiota. Minä pärjäsin ja pysyin hengissä sen ruuan kanssa, jota söin. Olin syönyt vain silloin kuin oli pakko ja sen verran kuin oli pakko jo kuusi vuotta. Siitä lähtien, kun minun oli pitänyt ruveta työskentelemään kahdessa työssä joka päivä. Ei se minua haitanut. Olin muutenkin  aiva turha ja ilman tarkoitusta, joten ei sillä ollut väliä kuinka paljon tai vähän söin.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin olin talon ulkopuolella valmiina lähtöön Anttonin kanssa. Hän ojensi minulle kypärän tällä kertaa ja kohotin hänelle kulmakarvaani.

"Ennen en tarvinnut kypärää ja nyt tarviin? Mitä järkeä...", mutisin itselleni ja Antton jäi tuijottamaan minua selvästi ajatuksissaan. Kohotin molempia kulmiani hänelle, mutta Antton ei selvästikkään huomannut sitä, koska muutaman sekunnin päästä hän kääntyi ja kiipesi moottoripyöränsä selkään. Ihmettelin hänen käytöstään, mutta en kyseenalaistanut sitä, kun kiipesin hänen taakseen ja laitoin käteni hänen vyötärönsä ympärille. Antton jännityi hetkeksi ennen kuin pikku hiljaa rentoutui kosketukseeni ja minulle tuli hermostunut olo. Miksi hän oli jännitynyt? Olinhan ennenkin ollut hänen kyydissään. Pyyhin sen pois mielestäni ja keskityin siihen, että olin menossa töihin.

Puoli tuntia myöhemmin olin mahdottoman ärsyyntynyt. Antton oli seurannut minua ympäri kirjastoa, kun minä tein töitä ja mutisi mitä syötävää hän tarjoisi minulle tänään ja huomenna. En kuullut puoliakaan niistä sanoista, kun hän sanoi ja se alkoi ärsyttää minua.

Kävelin varastohuoneeseen, jossa säilytettiin vanhoja kirjoja sekä kirjoja jotka odottivat aikaansa. Antton seurasi minua kuin koiranpentu omistajaansa ja huokaisin syvään, kun kuulin hänen mutinansa takaani. Helvetti vieköön, olisi edes hetken hiljaa.

"Ole hiljaa, helvetti vieköön!", käännyin Anttonia kohti ja huusin päin hänen naamansa. Antton säpsähti ja katsoi minua kysyvästi.

"Ole hiljaa? Minähän olen hiljaa....", Antton sanoi ja huokaisin syvään.

"Et ole, hitto! Mutiset niinku sun henkes riippuis siitä ja seuraat ku koiranpentu joka haluaa huomioo. Ole perkele vieköön hiljaa ja lakkaa seuraamasta mua!", ääneni nousi loppua kohti ja Antton tuijotti minua ennen kuin pieni puna kohosi hänen poskilleen.

Virnistin. Antton punastui, kun sanoi, että hän seuraa minua. Mahassani tuntui kiertoa ja outoja hypähdyksiä. Virne valui pois naamaltani. Olin tuntenut näin kerran aikaisemminkin ja se ei loppunut hyvin. Kuusi vuotta. En ollut valmis vielä. Tarvitsen enemmän aikaa! Sitä paitsi olisin kohta pois täältä, enkä halunnut että jäisin johon kuhun kiinni ennen sitä. On parempi, että alan pitää Anttoniin etäisyyttä tämän jälkeen. Antton ei saa tuntea mitään minua kohtaan, tai hänen käy samoin kuin vanhempieni ja siskoni. Se ei käy päinsä.

Kävelin ulos varastosta ja katsoin kelloa. Enää muutama tunti jäljellä vuoroani. Sitten voisin kiiruhtaa yliopistolle ja unohtaa tämän päivän kokonaan.

A/N: Moi! Sori, et ei tullu viime viikolla päivitystä ja aikaa surkee päivityst tääki oli... Mut mul ei oo kauheesti motivaatioo kirjottaa. Toivottavasti, ette suutu kauheesti.... Ja mä annan teille nyt mahdollisuuden päättää tän tarinan lopputuloksen! Kommentoi vaa minkä haluut ja se mikä saa eniten ääniä voittaa. Äänestys kestää yös aika kauan, ennen kuin mun täytyy ruveta käyttää lopputulosta, joten oo rohkee ja äänestää myös myöhemmin.

Haluatteko....

a) dramaattisen lopun

b) surullisen lopun

vai

c) jatko-osan mahdollisuus lopun?

kiitti jos äänestät suosikkias ja muistakaa kommentoida ajatuksianne ja muistakaa: ÄÄNESTYKSEN LOPPUTULOS KATSOTAAN VASTA LÄHEMPÄNÄ TARINAN LOPPUA! Eli jos löydät tämän myöhemmin eikä tarina oo vielä valmis, kannattaa äänestää, sillä sun ääni saatetaan laskea mukaan! Kiitti ja nähään ehkä taas ens viikolla!

Editoitu/tarkastettu