Villi lapsi, paetaan huomiseen

Luku 17:"Sä oot niin kaunis."

Istuin huoneessani sängylläni ja tuijotin ovea, joka vei vanhempieni huoneeseen. Antton oli alakerrassa keittämässä kahvia.

Tiesin, että minun pitäisi selittää päätökseni hänelle. Hän oli vieläkin valkoinen kuin lakana, nähtyään minut ase ohimollani, valmiina ampumaan. Tilanne oli ollut absurdi. En ollut kuullut, kun ulko-ovi oli käynyt ja juuri kun olin valmis heittämään kaiken pois ase otetaan pois kädestäni ja täysin tunteista pökerryksissä oleva Antton tuijottaa minua. Varmaan eniten kauhistuneena, olinhan aamulla ollut iloinen ja pirteän oloinen.

Antton taisi olla pahemmassa jamassa tilanteen suhteen kuin minä. Itse olin pökerryksissä siitä, että joku oli saanut tietää mitä pääni sisällä tapahtui ja mitä olin ajatellut jo kuukausia. Aamulla Antton oli ollut vähällä pelastaa minut, mutta työnsikin minut laidan yli, vain pelastaakseen minut uudestaan.

Nyt minun täytyisi kertoa tarinani ja miten päädyin tähän jamaan. Menneisyyteni oli alunperin valoisa, lapsuuteni oli valoisa. Mutta kuuden vuoden takaiset muistot olivat vielä raakoina mielessä, joten en tiedä pystynkö avautumaan, mutta minun on pakko. Voin räjähtää, ellen kerro Anttonille ja tiedän etten voi valehdella. Antton ansaitsee totuuden.

Huoneen oveen koputetaan ja Antton astuu sisälle kantaen tarjotinta, jolla oli pari kuppia kahvia ja pari omenaa. En ole oikein syömistuulella, mutta kahvi on pelastukseni. Ehkä se auttaisi minua kertomaan Anttonille kaiken.

"Haluat varmaan kuulla kaiken", rikoin hiljaisuuden ja Antton vilkaisi minua, ennen kuin nyökkäsi pienesti. Hän oli huolissaan, sen verran tiesin. Mutta miksi? Sitä en tiedä. Kaipa sitä on automaattisesti huolissaan, kun saa jonkun kiinni melkein posauttamasta aivojaan pihalle. Mitäköhän Antton olisi tehnyt, jos olisin ehtinyt tekemään sen?

"No, mistäs aloittaisin? Se on pitkä tarina, joten kaipa aloitan ihan alusta. Mutta tiedä yksi juttu; en meinannut tehdä sitä, koska minusta tuntui ulkopuoliselta tai yksinäiseltä tai muuta, vaan koska kaikki on alunperin minun - äh, ei sillä ole väliä. " Otin kahvikupin käteeni ja huokaisin. Tämä kestäisi hetken.

"Kaikki alkoi siitä, kun oli viimeinen viikko koulua, sen viikon jälkeen pääsisin pois yläasteelta ja pääsisin opiskelemaan siihen lukioon, johon olin eniten halunnut ja ystäväni olisivat kanssani. Sitten koulupihalla törmäsin poikaan, joka sanoi nimekseen Sakari. Hän vaikutti täydelliseltä ja kun hän pyysi minua hengaamaan kanssaan, tietysti suostuin. Hän saattoi minut kotiin ja kaikki tuntui vieläkin ihanammalta, kun joku oli kiinnostunut minusta ensimmäisen kerran elämäni aikana. ", otin hörpyn kahvistani ja näin Anttonin tuijottavan minua silmäkulmastani. Hän ei ollut sanonut mitään sen jälkeen kun oli löytänyt minut. Olen kuitenkin varma, että hän musertaa minut sanoillaan, kun kuulee mitä olen tehnyt.

"Kun koulu loppui, emme nähneet enää päivittäin, mutta hän soitti minulle aina silloin tällöin ja menisimme jäätelölle tai kävelemään. Olin tohkeissani, sillä en ollut aikaisemmin ollut niin lähellä poikaa ja mahdollista seurustelusuhdetta. Ystäväni olivat yhtä innostuneita puolestani, mutta kaikki muuttui kesän aikana. En jaksanut pitää heihin yhteyttä, en nähnyt heitä lainkaan ja vietin kaiken aikani Sakarin kanssa. Olin niin hurmioitunut hänen seurastaan, että unohdin kaiken muun maailman.", pysähdyin hetkeksi muistelemaan miltä se oli tuntunut. Joku oli ensimmäistä kertaa kanssani ja vaikutti aidosti kiinnostuneelta. Olin jopa harkinnut mekkojen ja hameiden käyttöä, mutta se unohtui, kun Sakari pyysi minua tyttöystäväkseen.

"Kesän lopulla Sakari pyysi minua tyttöystäväkseen ja minä suostuin. Olin oppinut tykkäämään hänestä ja hän vaikutti tosiaan kiinnostuneelta, ainakin sen perusteella, että halusi viettää kaiken mahdollisen ajan kanssani.

Seurustelimme kaksi vuotta onnellisesti, tai niin ainakin luulin. Sakarista oli tullut koko ajan omistavampi ja pian hän omi minut täysin itselleen. Hän ei halunnut että vietän aikaani edes perheeni kanssa ja hermostui jo siitä, kun joku muu poika katsoikin minun suuntaani. Emme tehneet muuta kuin puhuimme ja vietimme aikaa yhdessä.", muistin miten onnellinen olin, kun joku halusin antaa minulle niin paljon huomiota. Olin aina ollut näkymätön, vaikka pukeuduinkin omalla tavallani ja kaikki se huomio mitä Sakari minulle antoi oli huummaannuttavaa.