Villi lapsi, paetaan huomiseen

Luku 12:"Tiedätkös, en ole halannut ketää tällä tavalla muutamaan vuoteen."

Avasin silmäni ja huokaisin syvään. Istuin päiväni viimeisessä vuorossa levykaupassa ja olin älyttömän väsynyt. En myöskään ollut 'ehtinyt' syömään mitään päivän aikana ja tunsin jo pientä heikotusta. En ollut nähnyt Anttonia sitten ensimmäisen kirjastovuoroni ja se alkoi pikku hiljaa kaduttaa minua, kun ajattelin niitä ruokia Antton olisi voinut tarjota minulle. En olisi saanut ajatella niin, tiedän kyllä, että en saisi riipua kenestäkään tai kiintyä kehenkään enää tässä vaiheessa, mutta aloin pikku hiljaa alitajunassani ajatella, että oli jo liian myöhäistä. Antton oli pyörinyt koko päivän päässäni enkä voinut lakata ajattelemasta hänen kosketustaan ja sitä, miltä minusta oli tuntunut aamulla herätessäni hänen käsivarsiltaan. Olin siis kaiken kukkuraksi vihainen itselleni.

Huokaisin toistamiseen ja kohensin asentoani tuolilla tiskin takana.Olin selannut kaikki mahdolliset musiikkilehdet kannesta kanteen jo kerran tämän vuoron aikana, ja voin kertoa että musiikkikaupasta niitä löytyy satoja. Vuorostani oli muutenkin vain muutama minuutti jäljellä. Suljin silmäni vielä kerran ja huokaisin syvään. Olin helvetin väsynyt. Enkä edes tiedä syytä siihen.

Kello oven yläpuolella kilisi ja avasin silmäni ja huokaisin jälleen. Antton virnisti ja käveli luokseni tiskille.

"Täällähän sinä nukut vaikka töissähän su pitäis olla ", Antton tokaisi ja katsoin häntä väsyneesti.

"Anteeksi nyt, mut en jaksais sun höpinöit just nyt. Mulla on tarpeeks ongelmii muutenkin. Joten jos olisit kiltti ja...", en jaksanut enää puhua. Silmäni menivät väkisin kiinni, en saanut pidettyä niitä auki vaikka henkeäni olisi uhattu. Ei sillä, että se olisi ollut kauheaa, enneminkin helpotus, mutta...

"Astoria? Ei kai taas!", kuulin Anttonin äänen, mutta sanat eivät merkinneet mitään enkä saanut niistä mitään tolkkua pääni sisällä.

Yhtäkkiä henkäisin ja pomppasin seisomaan täysin heränneenä. Aloin täristä kautta altaan kylmyydestä ja vihasta. Se kusipää oli heittänyt vettä minun päälleni!

Käännyin katsomaan Anttonia täristen vihasta. Miten hän kehtaa! Nytkin hän vain virnuilee minulle, kun minä olen ihan märkänä hänen edessään. Ja tuo äskeinen kuulosti erittäin likaiselta....

"Nyt ku oon saanu sut märäks ja hereille, eiköhän jatketa matkaa mun luo, kosk mun mielestä sun vuoro loppu kaks minaa sit ", Antton sanoi, selvästikin hänen ajatuksensa yhtä kaksimielisinä kuin minunkin. Halusin pyyhkiä sen virneen pois hänen naamaltaan, joten kävi mielessäni läpi mitä tekisin. Sain täydellisen idean ja laitoin naamalleni virneen, joka kertoi Anttonille, että suunnittelin jotain. Anttonin ilme valahti hieman, kun hän tajusi aikeeni.

"Voidaan kyllä mennä sun luo, mut taidetaan mennä mun kautta, kosk mä tarviin uudet vaatteet", sanoin Anttonille ja käännyin ottamaan laukkuni tiskin alta.

Noin kymmenen minuutia myöhemmin olimme kotonani ja minä kiipesin portaita huoneeseeni. Antton oli jäänyt ulos odottamaan ja se sopi suunnitelmiini täydellisesti. Tiesin täsmälleen miten kostaisin Anttonille ja nyt siihen oli hyvä tilaisuus. Avasin vaatekaappini oven ja kaivoin hetken aikaa, ennen kuin löysin haluamani ja virnistin itsekseni. Antton pitäisi tästä kostosta todella paljon. Todella paljon....

Suljin ulko-oven ja käännyin Anttonia kohti, joka odotti nojaten vasten moottoripyöräänsä, puhelin kädessään. Jäin hetkeksi tuijottamaan Anttonia ja yhtäkkiä tunsin kauheaa kiintymystä häntä kohtaan. Halusin vain juosta Anttonin luokse ja halata häntä niin lujaa kuin mahdollista. Pudistin päätäni ajatuksilleni ja kävelin Anttonin luokse. Hän katsoi minua ja virnisti.

"Kestikin jo tarpeeks kauan. Hyppää kyytii ", Antton sanoi ja hyppäsi itse kyytiin. Pyöräytin silmiäni, koska tällä kertaa Antton ei taaskaan antanut minulle kypärää. Koittaisi jo päättää tarvitsenko kypärää vai en. Huokaisten hyppäsin Anttonin taakse, laitoin käteni hänen vyötärönsä ympärille ja painoin pääni hänen selkäänsä vasten. Antton jänittyi, mutta käynnisti moottorin ja lähti liikkeelle, kohti hänen asuntoaan.