Villi lapsi, paetaan huomiseen

Luku 18"Oli aikani lähteä."

Huokaisin syvään samalla, kun kävin vaatekaappiani läpi. Olin saanut uuden ratkaisun ongelmaani ja tällä kertaa varmistin, että se onnistuisi.

Olin päättänyt lähteä. Pois tästä talosta ja kaupungista, jonnekin toisaalle. Aloitan elämäni täysin alusta. Nimeni ja menneisyyteni pysyy samana, mutta aloitin alusta. Se tulee viemään aikaa, mutta tarvitsin sitä tämän kaiken jälkeen.

Antton ei tiedä. En ole puhunut siskollenikaan kahteen viikkoon. Antton on 'asunut' kanssani viimeisen viikon ajan. Olin hänelle todella kiitollinen, mutta minun oli pakko päästä pois. Ja tiesin, että itsemurha ei ollut se ratkaisu, jota tarvitsin. Halusin elää, mutta erilaista elämää, kuin mikä minulla nyt oli. Elämäni oli mennyt sekaisin silloin, kun Sakari kompastui syliini ja se oli ollut pelkää alamäkeä sen jälkeen.

Olin takistanut kuinka paljon rahaa oli tililläni ja kun lisäsin siihen vähäiset säästöni, pärjäisin ehkä pari viikkoa omillani. Mutta talon hankinnan takia alle viikon. Ehkä kaksi päivää. Ensimmäinen tavoitteeni oli siis hankkia töitä.

Olin lähettänyt Anttonin kauppaan, koska hän alkoi saada pahoja oireita talosta ja ruoka alkoi loppua. Hän oli ollut poissa vasta vartin, muuta tiesin, että hänellä menisi ainakin tunti. Se oli enemmän kuin tarpeeksi aikaa minulle, kun kirjoitin hänelle kirjeen, pakkasin tavarani ja häipyä ensimmäisellä bussilla pois täältä. En niinkään välittänyt mihin, kunhan vain pääsisin pois.

Yhtäkkiä tajusin, että itkin. Pyyhin kyyneleeni ja laitoin matkalaukkuni kiinni, ennen kuin menin kirjoituspöydälleni ja kirjoitin kirjeen Anttonille. Toivoin ja jollain tapaa tiesin, että hän ymmärtäisi päätökseni. Hän tiesi, että tarvitsin tilaa ja että uusi alku auttaisi minua.

Allekirjoitin kirjeen ja laitoin sen mahdollisimman näkyvälle paikalle keittiön oveen. Aikaa oli vielä noin puoli tuntia ennen kuin Antton tuli takaisin, vaikka minun piti tietysti lähteä ennen sitä, päätin kulkea talon läpi vielä kerran. Olin elänyt täällä koko tähän astisen elämäni, joten halusin nähdä sen vielä viimeisen kerran.

Aloitin yläkerrasta, jotta voisin viimeisen kerran lähteä, kun pääsin alakertaan. Tiesin, että jos tulisin takaisin, tämä talo olisi kauan sitten jo hävitetty.

Kävin ensin yläkerran vessan läpi. Olin käyttänyt vessaa koko elämäni, koska huoneeni oli yläkerrassa. Se johtui ihan vain siitä, että kun siskoni oli syntynyt, vanhempamme olivat olleet vielä niin nuoria, että kun siskoni piti saada oma huone, he laittoivat hänet alakertaan saadakseen oman rauhan (yök). Kun minä synnyin, huoneeni laitettiin yläkertaan, koska muita huoneita ei ollut ja minulla oli lapsena ollut erilaisia nukkumisvaikeuksia, joten oli helpompi, jos olin lähellä vanhempiani.

Seuraavaksi kävelin omaan huoneeseeni. Tämä huone oli ollut minun turvapaikkani koko elämäni. Olin viettänyt hyviä ja huonoja hetkiä täällä vanhempieni, Sakarin, siskoni ja Anttoninkin kanssa. Oli hassu ajatella, että niin paljon muistoja mahtui vain muutaman metrin kokoiselle alueelle.

Olin jo kääntymässä ja lähtemässä, kun näin tietyn oven silmäkulmastani. Käännyin takaisin huoneeseeni ja kävelin ovelle. Otin henkeä ja astuin vanhempieni huoneeseen.

Laitoin valot päälle ja henkäisin. Huoneessa haisi tunkkaiselle, koska sitä ei oltu käytetty moneen vuoteen. Ovelta vasemmalla oli suhteellisen laaja ikkuna ja suoraa edessä oli äitini kirjahylly, joka oli vieläkin täynnä hänen lempkirjojaan. Kirjahyllyn oikealla puolella oli vanhempieni sänky ja huoneen oikealla seinustalla oli vanhempieni vaatekaappi.

Kävin huoneen monta kertaa katseellani läpi ja muistelin vanhempiani. Hetken päästä sain rohkeutta astua peremmälle huoneeseen. Kävelin ensin äitini kirjojen luo ja sivelin niitä. Ne olivat pölyn peittämiä, mutta yksi kirja ei ollut yhtä pölyinen kuin muut. Se kirja jota Antton oli pidellyt.

Ensin tunsin vihaa, koska Antton oli tullut huoneeseen ilman lupaa, mtta sitten se muuttui suruksi, kun tajusin kuinka ihana persoona Antton oli. Oli surku jättää hänet ja olisin halunnut tutustua häneen enemmän, mutta minun oli parempi päästä pois täältä. Ja Antton ansaitsi parempaa kuin mitä minä olin tällä hetkellä. Minun oli pakko uudistaa koko elämäni, jotta pystyisin hyväksymään menneisyyteni. Tässä kaupungissa oli liikaa muistutuksia menneestä, mikä tarkoitti sitä, että vanhat haavat pysyisivät auki, niin kauan kuin olin täällä.

Huokasin ja istuin äitini puolelle sänkyä. Jos keskityin tarpeeksi, pystyin tuntemaan äitini hymyn lämmön ja isäni parran, kun hän halasi minua. Kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin ja annoin niiden valua. Nousin sängyltä ja kävelin vanhempieni vaatekaapille.

Avasin kaapin oven ja jalkani hädin tuskin kannattivat minut. Se oli täynnä vanhempieni vaatteita. Niiden värit ja kuvat olivat jo haalistuneet, oltuaan monta vuotta käyttämättä, mutta tunnistin ne silti. Tunnistin isäni arvokkaimman puvun ja äitini lempikesäleningit.

Kävin vaatteet läpi ja päätin ottaa niistä muutaman mukaani. Tiesin, että siskoni heittäisi suurimman osan pois ja halusin itse säästää muutaman oman lempparini, joten otin kaapista muutaman paidan, parit housut ja muutaman hameen ja mekonkin. Jos aioin aloittaa alusta, miksen alkaisi käyttää mekkoja siinä sivussa.

Nappasin myös muutaman kirjan äitini kirjahyllystä ja pakkasin tavarat matkalaukkuuni, ennen kuin marssin portaat alas.

Siskoni huoneen kohdalla pysähdyin hetkeksi ennen kuin astuin sisään.  Siskoni oli aina ollut tarkka omasta yksityisyydestään, joten en ollut ollut hänen huoneessan kovin usein.

Muistin aseen, jonka olin laittanut paikalleen, kun Antton oli löytänyt minut. Kaivoin avaimet esille niiden kätköpaikasta ja polvistuin laatikoston eteen. Hieman tärisevin käsin avasin laatikon, josta olin löytänyt aseen.

Silmäni suurenivat, kun en nähnyt sitä. Ase ei ollut laatikossa. Alkushokin jälkeen arvelin, että Antton oli ottanut sen varmuuden vuoksi mukaansa. Hymyilin itsekseni. Antton oli niin ihana.

Vilkaisin rannekelloani ja melkein panikoin. Minulla oli enää kymmenen minuuttia jäljellä tunnista ja Antton voi tulla millä hetkellä hyvänsä takaisin. Kampesin itseni ylös, läimäisin laatikon kiinni ja heitin avaimet takaisin niide piilopaikkaan, ennen kui juoksin ulos siskoni huoneesta suoraan eteiseen.

Vilkaisin keittiöön, jossa en ollut vielä käynyt, mutta aikaa ei ollut. Nappasin matkalaukkuni ja säntäsin ulos ovesta viimeisen kerran.

Vilkaisin taloa takanani. Oli aikani lähteä.

A/N: Heippa! Tää o nyt vika luku, mut epilogi on vielä tulossa. Ehkä jopa tänään tai viikon aikana...... :). Oon tosi ilonen, et ootte tykänny täst tarinasta iin paljon ku ootte, mä en todellakaan oottanu tälläsii lukuja, ku mä alotin. Mulle ois riittäny muutama kymmenen katselu kertaa, mut ei. Se on jo tuhansissa! Kiitos ihan älyttömästi!!

Lisää infoa jatkosta tulee epilogin lopussa ja epilogi ei todellakaa oo niin pitkä ku nää luvut. Se on vaa noin sivun verran, et sen lukemiseen ei mee ku ehkä muutama sekunti. Mut me nähään vielä kerran tän tarinan parissa ja saatte samalla tietää tulevaisuuden suunnitelmista ;).

Heippa nyt toistaseks, ja muistakaa kertoo mielipiteenne tästä kappaleesta! Jos näätte kirjotusvirheitä, kommentoikaa nii mä korjaan!

Editoitu/tarkastettu