Kuljeta mua harhaan

10. Aamu

A/N: tähän väliin isoiso kiitos ihan kaikille lukijoille ja erityisesti teille jotka äänestätte ja kommentoitte, antaa inspistä aivan huikeen paljon! Ootte ihania  ❤

*

MELINA

Vaikken mä ollut juonut eilisiltana edes erityisen paljon, niin päänsärky nakutteli kalloa aamulla herätessä. Huokaisten käännyin kyljeltä selälleni ja käänsin katseeni sängyn toiselle puolella tuhisevaan mieheen. Mun mahanpohjaa kutkutteli hitusen kun mä katsoin Jirkon t-paidan peittämää selkää, enkä voinut olla miettimättä miten kultainen tuo mies ihan tosissaan oli. Silmiä kirveli ja tiesin katsomattakin, että ripsarit olivat varmasti pitkin poskia kun en ollut eilen jaksanut pestä kasvojani.

Kirvelevät silmät toivat mieleen Topin, johon oli törmännyt baarin pihalla ja joka oli päättänyt lähteä seuraamaan mua, vaikka mä olin sanonut sille, että antaisi mun olla. Mä pelkäsin sitä miestä ihan tajuttomasti. Jirko sen sijaan – mä en tiennyt mitä olisin ajatellut kaikesta mitä meidän välillä tapahtui. Mä tunsin sitä kohtaan enemmän kuin uskalsin edes itselleni myöntää ja vaikka järki koitti huutaa pään sisällä, niin eilenkin tunteet olivat huutaneet vielä kovempaa ja peitonneet järjen alleen. Mun mahanpohjaa kutkutteli kun mä mietin meidän eilisiä suudelmia, jotka olisivat kaiketi johtaneet paljon pidemmälle, ellen mä olisi laittanut peliä poikki.

Kohottauduin istumaan ja vilkaisin seinällä roikkuvaa kelloa, joka näytti vähän yli kahtatoista. Mua ei oikeastaan hävettänyt eilinen, vaikka inhosinkin itkemistä toisten nähden – Jirko oli jotenkin ollut niin vilpittömän huolehtivainen, että mun sydäntä lämmitti. Se ei ollut kysellyt liikoja tai kaikonnut paikalta, vaan pysytellyt siinä ja pitänyt lähellä. Jotenkin se oli tajunnut, että juuri sellaista mä olinkin tarvinnut.

Pyyhkäisin hiuksia korvan taakse ja etsin lattialla lojuvan laukun pohjalta pienen peilin, jonka kautta kohtasin katseeni. Silmät olivat hitusen turvonneet itkemisestä ja silmämeikki oli sotkeutunut poskille, enkä mä tosiaan näyttänyt ihan hehkeimmältä. Mietin, että kävisin pesemässä kasvoni ennen kuin Jirko heräisi, ettei se näkisi mua tällaisena, mutta en ehtinyt. Sängyn toisessa päässä liikahti ja kun käänsin katseeni siihen suuntaan, niin huomasin Jirkon haukottelevan ja kääntyvän kyljelleen mua päin. Sen leuka oli tosi sininen ja mua harmitti, että se oli saanut osansa Topin sekoilusta.

”Huomenta”, se sanoi ja sen ääni oli vähän käheä. Mä vilkaisin sitä hyvin nopeasti, ennen kuin käänsin katseeni pois.

”Huomenta”, vastasin pyyhkäisen kasvojani, ”saitko sä nukuttua?”

”Joo, kyl mä lopulta”, se vastasi ja kampesi itsensä istumaan, ”mikä olo?”

”Päätä vähän särkee.”

”Entäs muuten?”

Mä vilkaisin Jirkoa, joka katseli mua kysyvästi.

”Ihan hyvä”, vastasin varovasti, ”kiitos siitä eilisestä.”

”Ei tarvii kiitellä”, Jirko sanoi ja sen käsi hipaisi huomaamattomasti mun omaani. Mun sydän hakkasi hitusen kovemmin Jirkon ollessa siinä ihan lähellä, näin selvin päin se tuntui paljon kutkuttavammalta kuin eilen pienessä maistissa.

Viidentoista minuutin kuluttua seisoin suihkun alla silmät kiinni ja hieroin shampoota hiuksistani. Poskea aristi vähän, mutta lopulta Topi ei ollut lyönyt kamalan kovasti, ennemminkin varoittavasti. Silloin kun se oli ollut oikeasti mulle vihainen, niin se oli lyönyt paljon kovemmin. Eikä vain avokämmenellä. Eikä vain kerran. Suihkussa vietetyn pitkän tovin jälkeen vilkaisin meikittömiä kasvojani peilistä ja kiersin suuren kylpypyyhkeen ympärilleni astellessani pois kylppäristä. Päänsärky näytti heltyneen pelkällä suihkussa käynnillä. Vilkaisin olohuoneeseen ja huomasin Jirkon istuvan sohvalla tupakka-askia kädessään pyöritellen.