Kuljeta mua harhaan

8. Ristiriitoja

MELINA

Istuin päivystysaulan kovalla penkillä ja selasin jotain turhanpäiväistä naistenlehteä sen enempää mitään lukematta. Mun ajatukset pyörivät yllättäen Jirkossa, enkä mä tiennyt olinko mä turhautunut siihen vai huolissaan siitä. Me ei oltu juurikaan puhuttu sen jälkeen kun mä olin heittänyt Jirkon vähemmän voimissaan olevan kaverin kotiinsa, joten mä en myöskään tiennyt miksi Jirkolla oli nenä mustana ja naama veressä. Mua ärsytti edelleen suunattomasti, että se oli ollut ihan valmis lähtemään rattiin, vaikkei ollut täysin selvin päin. Ja vieläpä jonkun kaverinsa huumekuvioiden takia. Ja mua ärsytti myös se, että se ei ollut meinannut suostua lähtemään päivystykseen. 

Mun olo tuntui hermostuneelta, enkä tiennyt mitä olisin ajatellut koko Jirkosta. Vielä eilisen katolla istuskelun ja suudelman jälkeen olin ajatellut, että antoi mennä vaan, mä olin ihastunut ja tykkäsin siitä, mutta enää en tiennyt mitä pitäisi ajatella. Kyllähän mä olin muodostanut tunteita sitä kohtaan, mutten tiennyt halusinko sekaantua tuollaiseen ihmiseen, jonka elämä oli ihan täysin toisenlaista kuin mun. Tai oliko mun millään tavalla järkevää sekaantua. Ei nimittäin varmaan ollut.

Huokaisten tyrkkäsin lehden takaisin telineeseen, nojauduin penkin selkänojaa vasten ja kaivoin kännykän taskustani. WhatsApp ilmoitteli viesteistä, joista yksi oli Joelilta ja kaksi meidän tyttöporukan ryhmäkeskustelusta. Siiri kyseli keilaamaan tänä iltana ja mä ilmoitin olevani töissä yhdeksään, joten en pääsisi. Joel sen sijaan kyseli kuulumisia ja sitä milloin nähtäisiin. Mä olin unohtanut sen Joelin bändin keikan kokonaan, vaikka olinkin muutama viikko sitten puoliksi lupautunut tulemaan ja nyt se leikkimielisesti vaati, että mä korvaisin asian sille jotenkin. Mä en varsinaisesti tiennyt olisinko halunnut nähdä koko Joelia, vaikka me oltiinkin sovittu, että pysyteltiin kavereita, eikä meistä kumpikaan mitään muuta halunnutkaan. 

Vastasin Joelille, että ehkä ensi viikolla jos työvuorot sallii ja se vastasi nopeasti, että ainahan työvuorot sen verran sallivat. Hymähdin itsekseni ja laitoin kännykän takaisin laukkuuni huomatessani vastaanottohuoneen oven aukeavan ja Jirkon astelevan aulaan. Verenvuoto oli tyrehtynyt ja nenä oli teipattu, kasvotkin olivat vähän vähemmän veren sotkemat. Se pyöritteli punaiseen tahriutunutta hupparia käsissään ja mä nousin kun sen katse osui mun kasvoihini. Se näytti tajuttoman hyvältä, vaikka nenä oli ihan tummunut ja kirosin ajatuksiani, sillä eikö mun nimenomaan pitänyt olla ärtynyt koko mieheen.

"Mitä se sanoi?" kysyin lopulta hetken hiljaisuuden jälkeen ja Jirko vilkaisi saamaansa paperia kohauttaen olkiaan.

"Siinä on murtuma, mut ei varmaan iso, pitää käydä viikon päästä näyttämässä kun toi turvotus on laskenu", se vastasi ja mä nyökyttelin.

"Okei, hyvä", vastasin jotenkin konemaisesti ja Jirko katsoi mua hetkisen, ennen kuin siirsi katseensa ovelle. Vilkaisin kännykkäni kelloa joka näytti vaille yhtä. Mun työvuoro alkaisi kolmelta, joten mikään suuri hoppu ei vielä ollut.

"Mennäänks?" Jirko kysyi ihmeellisen vaitealiaasti ja nostin katseeni siihen.

"Joo."

Me käveltiin päivystyksen ovista ulos auringonpaisteeseen ja kauempana olevalle parkkipaikalle. Mä pyörittelin pitkät hiukseni löysälle nutturalle ennen kuin istuin Jirkon isoveljen auton ratin taakse. En todellakaan olisi uskonut, että päätyisin tällaiseen tilanteeseen tänään, mutta jotenkin aina kun mä törmäsin Jirkoon, niin jotain odottamatonta tapahtui.

"Saitko sä mitään kipulääkettä siihen?" kysyin kääntäessäni auton pois parkkipaikalta. Katsahdin Jirkoon pikaisesti ja se vilkaisi mua harmailla silmillään. Mun ärtymys ja turhautuneisuus alkoi heltyä ihan hitusen.