Kuljeta mua harhaan

2. Huskysilmä

MELINA

Rosa höpötteli kuukausi sitten tapaamastaan miehestä mun kaataessa kahvia meidän molempien kuppeihin. Tyttö oli ilmaantunut yllättäen mun luokse hetki sitten, mikä oli hyvin Rosamaista. Sillä oli yleensä tapana ilmoittaa tulemisistaan siinä vaiheessa kun se oli jo matkalla. Ei mua tosin haitannut, Rosan seura kelpasi aina.

"Sun pitäs lähtee sen kaa treffeille tai jotain", esitin näkökantani Rosan miesasiaan samalla kun ojensin toisen muumimukeista tytölle ja istuin sohvalle.

"En mä tiiä uskallanko mä", se virnisti ja hörppäsi kahviaan.

"Rosa Aurora Salola ei uskalla lähteä treffeille, mitä ihmettä tämä on?" tönäisin ylisosiaalista kaveriani hellästi kylkeen ja hymyilin samalla kun laskin kupin olohuoneen pöydälle, "oikeesti, mitä sä siinä menetät?"

"No en varmaan mitään, mut pitkästä aikaa tuntuu, että mä oon tavannu jonkun oikeesti mielenkiintosen tyypin", Rosa selosti pyyhkäisten vaaleita hiuksiaan, "siks just jännittää."

Mä virnistin tytölle ja nostin jalat koukkuun alleni. Rosa oli varsinainen miestennielijä ja pysytellyt sinkkuna ties kuinka kauan kun kukaan ei vaan tuntunut kiinnostavan tarpeeksi.

"Siks just sun pitää mennä", vastasin ja Rosa hymyili leikkisästi.

"Niin kai", se tuumasi, "mites sä ja Joel?"

Mä hymähdin itsekseni.

"En mä tiedä, en mä usko että siitä tulee mitään."

"Mikä vika Mellu? Sehän on hyvännäköinen ja oikeesti fiksunoloinen tyyppi", Rosa yritti ja mä virnistin.

"En mä silti tiedä", vastasin hörpäten kahviani, "enkä mä muutenkaan jaksa mitään vakavaa nyt."

"Tekis hyvää Topin jälkeen."

"Topin jälkeen tekee hyvää olla vaan sinkkuna", vastasin ja Rosa kohautti olkiaan.

"Itepähän tiiät."

Ja mä todellakin tiesin. Se helvetti mitä mä kävin läpi ollessani sen sekopään kanssa yhdessä, sai mut todellakin pysyttelemään vaan kaukana kaikista miessotkuista. Mitä Joeliin tuli, niin me oltiin nähty keväällä aika paljon, mutta se oli jäänyt pitkälti säätämiseksi, sillä mä en varsinaisesti uskonut olevani kiinnostunut siitä muuta kuin kaverina. Topilla ei ollut sen asian kanssa mitään tekemistä, tuskin mä arastelisin jos eteen hyppäisi joku tosissaan mielenkiintoinen tyyppi, mitä Joel ei lopulta oikeastaan ollut. Mietteliäänä hörppäsin kahviani ja tunsin miten hyvä tuuli hitusen mureni kun Topi pyrki mieleen. Mua ahdisti ajatella koko tyyppiä ja vaikka meidän erosta oli vuoden päivät, niin silti se mies sai aikaan ahdistusta. Onneksi mä en ollut nähnyt sitä ihan hetkeen, vaikka kokoajan pelottikin milloin se ilmaantuisi mun oven taakse riehumaan ja uhkailemaan. Kun mä muutin pois meidän yhteisestä asunnosta, se löysi mut aika nopeasti, eikä jättänyt rauhaan. Nyt kun olin pari viikkoa sitten muuttanut tähän taloon, niin mä toivoin, että se pysyisi oikeasti poissa.

Rosa taisi tajuta mun ilmeen synkistyneen, niin kuin se tajusi aina, ja vaihtoi aiheen johonkin miesongelmia rennompaan. Niin kuin vaikka viikonloppuun ja juhlimiseen. Rosa oli rauhoittunut huomattavasti sitten teinivuosien bilettämisen, mutta nyt kun se oli vuosi takaperin aloittanut opiskelun ammattikorkeakoulussa, niin se juhlija-Rosa oli taas kaivautunut esiin. Itse en enää jaksanut niinkään roikkua baareissa, vaikka en kaksikymmentäkaksi-vuotiaana mikään vanha ollutkaan. Rosan kanssa oli kuitenkin yleensä vähintäänkin hauska lähteä juhlimaan. Siinä tytössä oli enemmän energiaa kuin kenessäkään ja muutamien drinkkien jälkeen sitä energiaa pursusi vielä satakertaa enemmän.