Kuljeta mua harhaan

12. Tulppaaneja

MELINA

Keskiviikkoiltapäivänä mä seisoin väsyneenä kahvilan kassalla ja koitin olla ajattelematta yhtä tiettyä miestä. Nimittäin Jirkoa. Mä en tajunnut miksi aina menin ihastumaan kaiken maailman ongelmatapauksiin tai muuten vaan sellaisiin tyyppeihin, joista oli vaan harmia. Mä en ollut nähnyt Jirkoa sitten sen sunnuntaisen kohtaamisen ja hyvä vaan niin. Oli ehkä tosissaan vaan parempi, etten törmäisi siihen vähään aikaan. En tiedä mitä olin ajatellut kun olin tosissani kuvitellut, että meistä voisi tulla jotain. Mä en selvästikään ollut tapojeni vastaisesti ajatellut yhtään järjellä. Nyt kuitenkin ajattelin, vaikka tunteet sotivat vastaan sen mitä kykenivät.

"Mikäs sulla on?" Tiina kysyi ilmeisesti tajuten mun myrtyneen ilmeeni.

"Väsyttää", vastasin työkaverilleni ja sain tytön hymyilemään hitusen.

"Onks mieshuolia?" se kysyi samalla kun laittoi lisää kahvia tippumaan. Muutamat asiakkaat hörppivät kahvia ikkunapöydissä ja mä tuijottelin noita, vaikka tunsinkin Tiinan katseen.

"Ei oo", valehtelin ja väänsin kasvoille hymyn, "mä käväsen tupakalla, sä varmaan pärjäät täällä sen aikaa?" kysyin päästäkseni livistämään Tiinan uteliaan katseen alta. Tyttö nyökytteli ja soin tuolle vielä yhden hymyn, ennen kuin sujahdin takahuoneeseen ja sitä kautta takapihalle tupakoimaan.

Tiinan työvuoro loppui kuudelta ja sain viettää pari viimeistä tuntia yksikseni kassalla. Oli tosi hiljaista ja tekemisen puute sai mut vajoamaan ajatuksiini. Mä mietin Jirkoa, yllättäen, vaikka koitin olla miettimättä. Mä mietin olinko ollut sille liian tyly silloin sunnuntaina. Olisiko mun pitänyt antaa sen selittää? Toisaalta, mitä se olisi muuttanut? Mä olin oikeasti odottanut sunnuntaita ja sitä, että me mentäisiin yhdessä syömään, tavallaan treffeille, muta Jirko oli päättänyt juoda itsensä putkaan asti. Mun mielestä se oli loukkaavaa ja hemmetin raivostuttavaa. Eikö se voinut olla edes välillä kiskomatta päätä sekaisin?

"Katos, moi."

Heräsin ajatuksistani kuullessani ihan liian tutun äänen tiskin luota. Inhottava kylmä tunne puristui sisuskalujen ympärille kun käännyin ja kohtasin Topin vihreiden silmien katseen. Se oli pysytellyt poissa mun työpaikalta, onneksi, mutta ei näköjään enää. Mies virnisti ja kaatoi take away –kuppiin kahvia.

"Eiks täällä tervehditä asiakkaita?" Topi kysyi kun mä pysyttelin hiljaa.

"Mitä sä haluat?" sihahdin levottomana ja niin hiljaa, ettei nurkkapöydässä istuva vanhempi mies kuulisi.

"Kahvia, eikös tää kahvila ole?" Topi kysyi omahyväisesti hymyillen, "näin sitä sun poikaystävää lauantaina."

"Ei mulla oo poikaystävää", tuhahdin ja rukoilin mielessäni, että Topi häipyisi. Mua alkoi saman tien ahdistaa kun se oli samojen seinien sisällä mun kanssani. Luojan kiitos en ollut kahvilassa yksin, vaan nurkkapöydässä istui sentään yksi asiakas. Muutoin mua olisi ihan oikeasti saattanut pelottaa.

"Miten vaan", Topi kohautti olkiaan, "se kävi mun kimppuun."

Mä rypistin otsaani.

"Mitä sä selität?"

"Alkohan sua kiinnostaa", Topi virnisti ja hörppäsi kahviaan, "poliisit vei sen nistin onneks putkaan."

Mun sydän alkoi hakata vähän kovemmin kun syy Jirkon putkaan joutumiselle yllättäen löytyi.

"Ei Jirko oo mitään nisti", mun huulilta pääsi ja Topi kohotti kulmiaan.

"Vai Jirko sen sekopään nimi on."

"Jos sulla ei ollu muuta, niin mä pyydän sua poistumaan", sanoin mahdollisimman rauhallisesti, vaikka todellisuudessa hermostutti aivan hemmetisti. Topi kumartui tiskin yli lähemmäs mua.