The Keys of the Worlds 4

Viides luku: Pixiekylässä osa 2

Ja silloin minä muistin. Katsoin Sarahia suoraan silmiin. Päässäni oli vain kaksi sanaa:

Fin Fish.

(Kertojana ns. kaikkitietävä kertoja)

Toisaalla Maron havahtui unestaan hereille. Oli kemian tunti ja he katsoivat jotakin vanhaa dokumenttia. Tai siis Minazuki katsoi. Muut käytännössä katsoen joko nukkuivat tai pelleilivät opettajan huomaamatta. Maron oli vielä hetki sitten kuulunut niihin nukkujiin. Mutta nyt hän oli täysin hereillä, eikä voinut ymmärtää näkemäänsä unta. Se oli ollut aivan järkyttävä! Unessa Suzu oli kadonnut johonkin ihmemaailmaan ja joku enkelin ja keijun sekoitus oli vanginnut hänet jonnekin. Pahinta kuitenkin oli, että tuo olento muistutti Finiä, ihmisenkokoista Finiä.

"Maron, kaikki ok?" Chiaki kysyi Maronilta huolestuneena.

"Öh, joo. Oon vaan vähän väsynyt", tyttö vastasi sivuuttaen pojan nopeasti. Sen sijaan hän kohdisti katseensa takana istuvaan tyttöön. Suzu näytti samalta kuin ennenkin, minkä täytyi tarkoittaa Maronin unen olleen pelkkä uni. Ei siis syytä pelkoon. Hän oli varmaankin vain väsynyt valvottuaan muutaman yön pohtiessaan yhden demonin valtaaman pojan kohtaloa. Pitäisikö Maronin viedä pojan demoni, vaikka se veisi pojan hengen?

Chiaki puolestaan oli hyvinkin virkeä pohtiessaan, millaista unta tyttö oli mahtanut nähdä. Olikohan Maronkin huomannut Suzun ja Masaton omituisen käytöksen? Chiaki ei uskaltanut kysyä asiasta, sillä hän pelkäsi vetävänsä tytön mukanaan johonkin vaaralliseen. Tai synkkään. Mutta ehkäpä Access tietäisi? Hän ei tosin taitaisi kertoa, kun ei ollut vielä oma-alotteisesti kertonut. Huoh.

Takaisin Pixiekylään ja Suzun ja Sarahin luokse.

"Fin Fish? Hah, mitä hänestä? Et kai? Ethän? Ei se voi olla mahdollista. Ei mitenkään", Sarah änkytti ällistyneenä.

"Usko tai älä. Mä tosiaan muistin kaiken Kamikaze Kaitou Jeanne - animesta. Ja nyt mä muistan sen Ulottuvuuden. Täysin. Niin, että kannattiko?" tuhahdin ärtyneenä.

"Eli siis mä aiheutin sun muistojen palaamisen? Voi hitto", tuo keijukainen kirosi.

"Sori, mut keijun ei sovi puhuu tollain", sihahdin pitäen katseeni tiukasti hänessä.

"Hmhp. Sano, mitä sanot, mut mulle sä et mahda mitään. Kato nyt itseäs; sä just ja just pystyt seisoon siinä", Sarah pilkkasi ylimielisenä.

"Mistä puheen ollen, mitä sä oot tehnyt mulle?"

"Etkö sä tajua? Ilma ja maa. Vastakohdat. Get the point, girl. Ei ole juuri mitään, millä ilma tuhottaisiin. Paitsi maa. Jonain päivänä sä ja sun rakkaaskin varmaan tapatte toisenne ja sinä päivänä mä aion olla paikan päällä!"

~~~

Sarah jätti minut pian omiin oloihini luolaan. Ilmeisesti hän laittoi sen ympärille vielä jonkun loitsun, sillä en löytänyt tietä luolasta ulos. En sitten millään. Tai sitten maa tosiaan imi voimiani niin paljon, etten enää edes löytäisi ulos, vaikka kuinka yrittäisin.

En voinut kuin odottaa Sarahin paluuta. Mutta onneksi Masato oli lähelleni.

... Tai siis mitä?!?

Masaton ki-energia oli tosiaan vahvistunut lähelläni. Mutta miten? En voinut vain kuvitella tätä, enhän?

"Masato? Kuuletko mua? Miss oot? Jos sä oot lähellä, tuu tänne pian; mä tarviin sua!" huusin epätoivoissani, mutta vain luolan seinät vastasivat minulle toistaen samaa virttä.

"Masatooo!!!" kiljuin uudelleen. Kunpa joku löytäisi minut pian täältä. Pian en enää edes näkisi mitään. Olin niin uupunut tähän.

~~~

"Nggh", havahduin luolan ulkopuolelta kuuluviin ääniin. Olisiko se Sarah vai joku muu?

" Sarah? Sinäkö siellä?" kuiskasin varovasti tilannetta tunnustellen.

"Hmh. Arvasin, että siellä olisi joku; minä tiesin sen koko ajan! Muut eivät vain halunneet uskoa minua!" kuului ulkopuolelta voitonriemuinen ääni, "Siirry hieman kauemmas seinämästä; rikon sen nyt."

Tottelin ääntä sen enempää vastustelematta ja jäin odottamaan tulevaa. Sydänalaani jo hieman kutkutti odotuksesta. Aivan kuin... jotakin olisi tapahtumassa. Jotakin suurempaa.

Ja niin luolan seinämä murtui päästäen tuulen virtaamaan kasvoillani jälleen. Pikku hiljaa aloin jälleen nähdä ympärilleni. Olonikin alkoi jo olla parempi, kun vihdoin sain nostettua katseeni pelastajaani, pieneen Pixieen.

"Kiitos, sä tosiaan pelastit mut. En tiiä, kuinka kauan olisin enää jaksanut", lausuin kiitollisena. Tunsin lämmön kulkevan lävitseni katsellessani tuota pientä, mutta niin vahvaa olentoa.

"Ei kestä kiittää. Itse asiassa minä taidan olla se, joka pelastettiin. Olen näet vihdoin tainnut löytää oman paikkani. Joten siis. Saanko olla Pixiesi, uskollinen apurisi?" Pixie kuiskasi katsellen minua peitellyn innostuneena.

"Et. Mutta ystäväni saat olla, mikäli mäkin voin olla sun ystäväs", vastasin hymyillen saaden Pixienkin hymyilemään:

"Oikeesti?!? Tottakai!! Entä otatko sä mut mukaasi matkallesi?"

"Jos sä vain haluut niin tottakai! Ja muuten millä nimellä saan kutsua sua?" kysyin nousten haparoiden seisomaan.

"Olen Guardiana, mutta haluisin tulla kutsutuksi Lindinä", hän lausahti mietteliäänä.

"Selvä, sitten sä oot mulle Lind. Ja mä oon muuten Suzu."

~~~

Juttelimme Lindin kanssa ummet ja lammet. Tältä siis tuntui löytää oma Pixiensä, sielunsiskonsa.

"Mitä?!? Onko rakkaasi vaarassa? Sittenhän meidän pitää kiirehtiä pelastamaan häntä!!" Lind huudahti säikähtäneenä.

Ja niin me lähdimme kiiruusti Pixiekylään, jossa Lind hyvästeli kyläläisensä ja kuningatar auttoi meitä luomaan reitin takaisin Kaitou Jeannen Ulottuvuuteen.

Enkä minä tällä kertaa unohtanut Kaitou Jeannesta takaisin saamiani animemuistoja. Ei, muistin ne selkeästi. Ja ikävä kyllä, pelkäsin tämän todellisuuden kulkevan jossakin määrin samalla kaavalla.

Ainakin tiesin nyt varmaksi, kehen voisi luottaa ja kehen ei.

-----
Heipsuti veiii!! Täällä taas uutta lukua! Mitäpäs murmeleilla on viikonlopuksi suunnitelmia? 😄💗 Mä ajattelin vähän kirjotella ja opiskella matikkaa😅 toi jälkimmäinen voi tosin jäädä pienemmälle huomiolle. 😅😅 Mutta niin hyvää viikonloppua kaikille, ootte ihania! 💕

Sallaww

/fixed/