Ollaanko tämä kesä näin

Kaksi vuotta sitten

Tuijotan kyynelsilmin alaspäin, katsomosta jäälle. Epätoivoisena yritän tavoittaa Jooan katsetta. Hän vastaa hymyssä suin haastattelijan kysymykseen eikä luo yläkatsomoon silmäystäkään. Annan katseeni valahtaa 19-vuotiaasta nuorukaisesta. Silmäni täyttyvät toistamiseen kyynelistä. Hallin meteli, kylmyys ja ilmapiiri alkavat ahdistaa ja minulle tulee pakottava tarve päästä pois. Silmäni osuvat haastattelusta toiseen siirtyvään Jooaan, joka kääntää katseensa pois minusta juuri, kun huomaan hänet. Lasken katseeni ja juoksen ulos hallista. Pyytelen anteeksi eteeni ilmestyviltä ihmisiltä ja luon kasvoille jonkin hymyntapaisen. Pääsen viimein ulos ja pystyn taas hengittämään. Alan itkeä. Istahdan oloa helpottaakseni lumiselle maalle, selkä vasten jääkiekkohallin seinää.

Tuntia myöhemmin seuraan kuinka tuoreet Suomen mestarit astuvat riemusta huutaen ulos. Nousen seisomaan ja ryntään pysäyttämään joukkueen hännillä tulevaa nuorta miestä. Astun hänen eteensä voimakkaasti tönäisten. Jooan katse kohoaa katsahtamaan minuun päin.
"Okei." tokaisen nieleskellen kurkkuuni kohonnutta palasta. Jooan katse kääntyy eikä hän puhu sanaakaan. Olen hetken ihan hiljaa ja annan silmieni lipua hänen kasvoillaan. Toivoisin voivani vielä kerran koskettaa tuota poskea ja tuntea lihasten liikkeen, kun hän hymyilee. Karistan ajatukset mielestäni ja avaan suuni.
"Me oltiin tunnettu ehkä kaks kuukautta, kun mä kysyin sulta, että etkö sä halua NHL:ään pelaamaan. Sun tarvis sanoa niille vaan yks sana ja pelaisit heti seuraavas pelis. Sä sanoit mulle, että et sä halua sitä. Sulle riittää tämä, mitä sulla nyt on. Mä... Mä uskoin sua. Mut ei sulle sitten näköjään rittänytkään..." selitän hiljaisella äänellä. Jooa ei katso minuun, sen sijaan hänen uhmakas olemuksensa laskeutuu hieman ja hän painaa päänsä maata kohden. En enää yritä luoda katsekontaktia välillemme. Sen sijaan pyyhin poskille valuneet kyyneleet ja puraisen huultani.
"Mä vaan halusin sanoa, että mä rakastan sua." kuiskaan kääntäen itse katseeni pois. Niiskaisen ryhdistäytyäkseni ja vilkaisen Jooaa. Hän katsoo minuun.
"Mäkin rakastin sua." Jooa sanoo lämpimämmin ja jatkaa muuttaen äänensävynsä välinpitämättömäksi: "Mutta se aika on jo ohi." Katson nuorta jääkiekkolupausta enkä pysty enää hallitsemaan kyyneliä. Käännähdän pois ja pihahdan vielä ilmoille yhden tuskin kuultavan lauseen: "Haista paska Jooa."