Ollaanko tämä kesä näin

Kolmastoista luku

Napsaisen voikukan varren poikki ja asettelen sen keräämäni kukkakimpun jatkoksi. Istun syrjäisen kallion päälle risti-istuntaan ja lasken kukat maahan eteeni. Alan lajitella niitä eri kasoihin värin mukaan. Huokaisen hiljaa katsellen lajittelemiani kukkia harmaalla kalliolla. Rapsutan lohkeilevilla kynsillä ohutta sammalta kallion pinnalta. Tappelen ajatuksissani kahden miehen välillä, tai itse ajatuksia vastaan. Älkää ymmärtäkö väärin, minulla ei ole minkäänlaista ongelmaa valita Jooan ja Roopen väliltä. Roope on kaikinpuolin mukava ja hyvätapainen. Hyvännäköinenkin vielä. Jooa on kuin yksi isovanhempieni vanhoista lehmistä, helvetin ärsyttävä.

Karistan ajatuksistani Jooan, joka pyrkii väkisin Roopen ohi ja otan puhelimen taskustani. Selaan osoitekirjasta Roopen nimen kohtaan ja katson sitä hetken. Nostan puhelimen korvalleni ja kuuntelen satunnaista tuuttausta. Perhoset lentelevät vatsassani jännityksestä.
"Moi", lempeä, rauhoittava ääni vastaa. Hymyilen pienesti.
"Hei. Onko suunnitelmia illaksi?" kysyn mennen suoraan asiaan.
"Riippuu vähän mitä sä oot suunnitellu?" kuuluu huvittunut vastaus. Naurahdan: "Juhlitaanporukalla juhannusta. Tulkaa Ilarin kans."
"Järjestit meille just tekemistä. Me tullaan." Leveä hymy valtaa kasvoni ja innostunut ääneni hyvästelee miehen. Kihisen riemusta ja totean itselleni olevani ihastunut. Naurahdan ääneen.
"En kai", mutisen hymy huulillani ja pujottelen kukista seppeleen. Kuulen mökin suunnalta naisten käskyttäviä ääniä. Nousen ylös ja suunnistan kulkuni takaisin kohti mökkiä. Polulla hyppiessäni asettelen seppeleen päähäni ja kiirehdan koivujen välistä mökin eteen.
"Tinja pliis tuu auttamaan! Sonja saa kohta hermoromahduksen", Joona huokaisee epätoivoisena. Miehet, totean itsekseni hymy huulilla.
"Joo mä tuun", sanon ja riennän mökkiin kadonneen Sonjan perään.


 Lasken viileät juomat käsistäni terassin pöydälle. Jooa astelee taakseni ja vilkaisee katsomaani suuntaan. Silmäni lipuvat auringon värittämällä järvellä ja laskeutuvat lopulta suurenevaan ihmisjoukkoon. Kaikki ovat mitä ilmeisimmin tervetulleita. Itse kutsuttuja on alle kymmenen, mutta en yllättynyt naapurimökkien asukkaiden saapuessa pihaan juomien kanssa. Heidät otettiin avosylin vastaan.
"Mä melkeen unohdin millasia tän porukan juhlat on", mies hymähtää korvaani. Värähdän lämmintä henkäystä. Pakenen poispäin tajutessani kuinka lähellä minua Jooa seisoo. Oikeaa korvaani lämmittää edelleen vihreäsilmäisen jääkiekkoilijan kevyt henkäys. Nostan katsettani itseäni pidempään mieheen vain nähdäkseni hennon perhosia lennättävän hymyn teräväpiirteisillä kasvoilla. Pyöritän päätäni karkottaakseni ajatukseni ja tuhahdan, kun muistan Jooan puhuneen minulle: "Ei meidän juhlia voi unohtaa." Muistelen viimejuhannuksen juhlia, jotka päättyivät omenavarkaisiin ja poliisien kotiin kyyditykseen. Uutena vuotena taas lähdimme ampulanssilla sairaalan Iidan luullessa silmiensä vaurioituneen raketeista. Vasta lääkärin ihmetellessä silmien olevan täysin kunnossa, Iida muisti vessassa käydessään ottaneensa piilolinssit pois. Vuodenvaihde ja raketit jäivät siis välistä, kun koko ystäväporukkamme oli lohduttamassa Iidaa, joka luuli sokeutuvansa.
"Siks mä sanoinkin melkein", Jooa naurahtaa hiljaa tuijottaen horisonttiin. Hiljaisuus jää vellomaan ympärillemme. Juhlivat ihmiset ja taustalla pauhaava musiikki pitävät huolen ettei hiljaista hetkeä tule hetkeen. Seuraan katseellani Sonjan ja Iidan yhtäkkistä innostusta. Silmäni pysähtyvät kahteen kutsumaani mieheen, jotka saavat ilmeeni kirkastumaan. Laskeudun portaat alas ja pysähdyn. Jokin saa minutkääntymään ja katsomaan portaille jäänyttä Jooaa. Hän katsoo minua tulkitsematon ilme kasvoillaan. Sydämeni hakkaa samalla, kun mietin miksen jatkanut matkaani ja jättänyt Jooaa huomiotta. Takaisin kääntyessäni luon kasvoilleni etäisesti hymyä muistuttavan tekohymyn. Harpon nopeasti kahden sivussa seisoskelen miehen luokse. Sonja hypähtää kaulaani.
"Tinja sun poikaystävä tuli", nainen hihittää. Päätäni pyöritellen kehotan ystävääni juomaan välillä muutaman lasin vettä alkoholin sijaan.
"Mä en tiennytkään seurustelevani", Roope naurahtaa minulle seuraten katseellaan ystävänsä kulkua Sonjan ja Iidan mukana.
"En mäkään", nauran katsahtaen miestä. Yllättävä ujous valtaa kehoni ja siirrän päätäni nähdäkseni juhlivat ihmiset. Roope on hiljaa, mutta pystyn tuntemaan katseen kasvoillani.
"Aika juhlat te ootte saanu pystyyn", yllättynyt ääni toteaa lopulta. Virnistän.
"Juhlat on meidän bravuuri", hymähdän alkaen selostaa naurua pidätellen vappuna järjestämiämme juhlia. Uskokaa tai älkää, ette halua kuulla.