Ollaanko tämä kesä näin

Neljäs luku

Häistä on aikaa muutama viikko. Olivia katselee kannettavaltani viidensadan kuvan diaesitystä nyökkäillen tyytyväisen oloisena. Istun häntä vastapäätä tarkkaillen jokaista naisen ilmettä. Valokuvaajan ammatissa oppii lukemaan ihmisten ilmeistä milloin hän on tyytyväinen, milloin vähemmän tyytyväinen.
"Jooa katsoo suoraan kameraan täs kuvas", Olivia naurahtaa vilkaisten nopeasti minua. Kurottaudun katsomaan tietokoneen ruutua. Kylmät väreet kulkevat selkääni pitkin, kun näen kuvan Jooasta ja muistan poskellani vierineen kyyneleen. Kuvan ottaminen oli pelkkä lavastus, pakomatka pois todellisuudesta. Diaesitys päättyy hyvin pian Jooan kuvan jälkeen ja kysyn Olivialta jännittyneenä: "Mitä pidit?" Olivian hymy levenee entisestään.
"Kaikki kuvat oli aivan ihania! Onneks just sä kuvasit meidän häät", Olivia sanoo innoissaan. Myhäilen iloisena ja kiitän. Ammatin parhain puoli on ehdottomasti tyytyväinen asiakas. Silloin tietää ansainneensa rahat.

"Millanen fiilis sulle jäi häistä?" Olivia kysyy hetken hiljaisuuden jälkeen laskien kannettavani näytön alas. Naisen vaaleanruskeat hiukset kehystävät ystävällistä ilmettä ja pehmentävät teräviä kasvonpiirteitä. En tiennyt mitä vastata, valokuvaus oli vienyt kaiken huomioni.
"Valokuvaus vei paljon huomiota mut... Todella mukavat häät. Vaikutti ihan teidännäköisiltä", vastasin lopulta varovasti hymyillen. Mielessäni huokaisin, enkö mitään muuta keksinyt. Olivia kuitenkin vain nauraa: "Ymmärrän. Työtäsihän sä siellä teit". Nyökkään naurahtaen. Olivian seurassa on yhtä helppo olla kuin Joonankin.

* * *

Puheensorina ja lasten iloiset kiljahdukset soivat pitkin isoa hiekkarantaa. Seuraan muiden tekemisiä lämpimän veden seasta .Kaksi poikaa juoksee mehujäät kädessään vesirajassa samalla, kun joku nainen yrittää epätoivoisesti huutaa heitä pois sieltä. Rannan toisessa päässä pelataan lentopalloa aivan omanlaisilla säännöillä. Hymyillen ja päätäni pudistellen kahlaan vedestä rannalle ja suuntaan kaveriporukkamme luokse.
"Onko se lämmintä?" Iida kysyy epäileväisenä. Nyökkään: "Sinne vaan!". Erik ponkaisee pystyyn ja tarjoaa kättään avuksi vastahakoiselle ystävällemme. Ojennan itsekin käteni Iidalle.
"Okei okei!" nainen nauraa ja antaa toisen kätensä Erikille, toisen minulle. Iidan päästessä jalkeille irrotan käteni ja hoputan kahta kaveriani vettä kohti. Valtaan Iidan paikan itselleni kääntyen katsomaan aurinkoa ottavaan Sonjaan: "Eikö Joona päässyt?"
"Sillä on jotain muuta menoa", hän vastaa silmät suljettuina. Nyökkään hyväksyvästi, vaikka Sonja ei sitä näekään. Nojaan taaksepäin käsieni varaan ja tihrustan järvelle päin. Iida seisoo vesirajassa kädet suojelevasti ympärillään. Suupieleni kohoaa virnistykseen samaan aikaan, kun Erik katoaa laiturin päältä veden alle. Näen Iidan pyörittävän päätään tiheään tahtiin.
"Meillä on varmaan maailman paras kaveriporukka", kuulen Sonjan toteavan takaani.
"Niimpä", hymisen hiljaa. Muistot muutosta ja ystävyytemme alusta nousevat mieleeni. Muutin Tampereelle kolme vuotta sitten valmistuttuani ja muodostimme puoli vuotta myöhemmin tiiviin kaveriporukan. Minä, Sonja, Iida, Joona, Erik sekä Jooa. Kaikki ei aina mene niinkuin kuvittelee.