Ollaanko tämä kesä näin

Kuudes luku

Tuttu puheensorina valtaa mökin, istuutuessamme pöydän ääreen syömään. Ojennan lautastani Iidan tarjoutuessa antamaan ruokaa. Paloittelen sitkeää lihaa hiljaa, kuunnellen toisella korvalla ystävieni iloista jutustelua. Oloni on rentoutunut ja tyytyväinen.
"Mitä me täällä koko viikko oikein tehdään?" Iida kysyy katsellen vuorotellen meitä kaikkia.
"Ollaan?" Joona tokaisee toinen kulma kysyvästi koholla. Iida pyöräyttää silmiään.
"Siis pidetäänkö me juhannuspippalot?" Iida kysyy tarkentaen alkuperäistä kysymystään. Ilmeeni muuttuu torjuvaksi.
"Hei joo! Totta kai pidetään!" Sonja kiljuu innoissaan. Juhannusbileet ovat viimeinen asia mitä tällä viikolla haluan.
"Ja Tinja, turha laittaa vastaan", Iida sanoo liioitellun mairean hymyn kera. Huokaisen alistuneena.

"Mooi jätkät!" ovelle ilmestynyt Erik huutaa alkoholitölkki kädessään. Nauran vapautuneena ja heilautan laiskasti kättäni tervehdykseksi. Sonja ja Iida valittavat Erikin nimittäessä meitä yleisesti jätkiksi. Minä vain nauran Joonan mukana, kahden vuoden aikana Erikin nimityksiin on ehtinyt tottua. Tuijottaessani Erikin kädessä lepäävää tölkkiä, jään miettimään onko hän ajanut itse autolla vai onko joku heittänyt hänet.
"Millä sä tulit?" esitän mietteeni ääneen. Erik ei ehdi kuin kääntää katseensa minuun.
"Mun kyytis", kuuluu tuttu ääni ja pian oven suuhun ilmestyvä henkilö saa värin pakenemaan kasvoiltani. Jooa vilkaisee minua toinen suupieli varovasti koholla. Katseen kääntyessä pois minusta, hänen suunsa kohoaa leveään hymyyn. Pöydän ympärillä istuva porukka nousee seisomaan ja mökki täyttyy iloisen yllättyneestä jutustelusta. Itse istun vain hiljaa pöydän äärellä tuijottaen tyhjää lautastani. Sorkin kertakäyttöveitsellä salaatista erotettuja oliiveja.
"Kuka siivoo keittiön?" Sonjan haluton ääni kantautuu luokseni. Nostan pääni ylös jättäen oliivit pyörimään lautaselleni.
"Mä voin", tarjoudun kiireesti. Sonja katsoo minua ja hymyilee lopulta kiitollisena. Jätän huomiotta veljesten minua tutkailevat silmät ja aloitan kertakäyttöastioiden pinoamisen. Minä inhoan siivoamista.

Vilkuilen laiturille siirtyneitä ihmisiä ja heidän käsissään olevia tölkkejä. Pysäytän pöytää pyyhkivän käteni ja lysähdän penkille istumaan. Heitän keittiörätin mielenosoituksellisesti pöydän toiseen päähän. Nostan kyynerpäät eteeni ja painan pään käsieni päälle. Hieron otsaa etusormillani ja yritän karkottaa uhkaavasti lähenevän päänsäryn.
"Tinja hei... Ootsä ihan kunnos?" Iidan hiljainen ääni kysyy. Suljen silmät ja kerään hymyn huulilleni ennen kuin nostan pääni. Ystäväni seisoo ovenkarmiin päätään nojaten huolestunut ilme kasvoillaan. Nyökkään pienesti hymyillen. Hymy ja ulkoa pyrkivä valo aiheuttavat vain päänsäryn pahenemisen.
"Päätä vaan särkee", kuiskaan silmät tiukasti sulkien. Iida istuutuu viereeni ja kietoon kädet ympärilleni. Annan pääni laskeutua tytön olkapäätä vasten: "Kiitos Iida".
"Mistä?" hän kysyy. Hetken hiljaisuuden jälkeen saan suuni uudelleen auki.
"Että sä oot Iida, mun kaveri ja maailman ihanin ihminen".
"Ihan milloin vaan", nuori nainen kuiskaa tiukentaen halaustaan. Mietin vain, miten ihmeessä selviän järjissäni koko viikon. Ensimmäinen viisitoista minuuttia on kulunut ja päätäni särkee jo. Iidan käsien suojasta näen nauravan porukan tanssivan rennosti musiikin tahtiin. Ehkä on aika yrittää nostaa suojamuurit takaisin paikoilleen.