Ollaanko tämä kesä näin

Yhdeksäs luku

Seuraan ystävieni siirtymistä nukkumaan. Erik sammui jo tunti sitten sänkyyn ja naurava Iida kuiskaa meille nyt hyvät yöt pyöräyttäen leikkisästi silmiään: "Ihan ku jostain perinteisestä suomikomediasta. Aviomies kiertää kavereiden kans kilpaa baareja ja vaimo hoitaa kiltisti lapsia kotona."
"Miinustettuna lapset ja häät", naurahdan hiljaa. Päätään pyöritellen Iida katoaa makuuhuoneeseen ja jään kahden Jooan kanssa. Sohvan toisessa päässä makoileva mies tuijottaa tv:tä keskittyneenä. Vanhasta televisiosta tulee jokin amerikkalainen toimintaelokuva. Peitän haukotuksen käsilläni ja suuntaan kohti yläkertaan johtavia portaita. Nousen ne ylös ja vedän oven kiinni perässäni. Vaihdan ylleni ison t-paidan ja kaivaudun peiton alle. Ovi aukeaa ja Jooa astuu sisään. Istun keskellä sänkyäni vilkuillen jääkiekkoilijaa vaivihkaa. Minusta piittaamatta hän riisuu päällysvaatteensa. Pakotan silmäni irtautumaan urheilijan kropasta ja asetun makuulle selkä Jooaan päin. On lähes hiljaista. Huoneessa kuuluu vain kahden ihmisen tasainen hengitys ja peiton kahina.
"Meidän on pakko jutella Tinja", Jooa lopulta sanoo. Suljen silmäni enkä tee elettäkään aloittaakseni jutustelua. Jooan peitto kahisee, kun hän kääntyy selälleen.
"Mä tiiän ettet sä nuku. Juteltais nyt", mies huokaisee. Avaan suljetut silmäni ja käännyn itsekin selälleni.
"Ei mulla oo sulle asiaa", tuhahdan ja käännän päätäni sen verran, että näen Jooan. Kaihtimien raosta tulevat ilta-auringon säteet valaisevat puolet hänen kasvoistaan. Jooa katsoo minuun tarkkaillen.
"Mulla on", hän sanoo totisena. Nielaisen hiljaisessa huoneessa.
"Mä en halua kuulla", tiuskaisen saaden sen kuulostamaan vain epätoivoiselta pihinältä.
"Ennemmin tai myöhemmin meidän pitää jutella", Jooa sanoo pieni ärtymys äänessään. Tuhahdan kuuluvasti ja käännyn kyljelleni, kasvot seinää kohti. Jooa on viimeinen ihminen, jonka kanssa haluan puhua. Kahden vuoden takaiset tapahtumat ovat liian arkoja puhuttavaksi.
"Mä jäin, sä lähdit. Loppu, ja piste", kuiskaan vielä. Vaikka miehen ei olisi kommenttiani tarvinnut kuulla, hän kuitenkin vastaa.
"Sä jäit, mä lähdin", Jooa toistaa hiljaa. Odotan viimeistä sanaa, mutta sitä ei tule. Mieleni tekee katsoa takanani makaavaa miestä. Hillitsen itseni ja suljen vain silmäni. Viimeinen sana on tärkeä, loppu.

* * *

 Onko väärin katsella nukkuvaa ihmistä? Kysymys pyörii päässäni, kun tarkkailen jääkiekkoilijan nukkuvaa olemusta. Silmäni liukuvat miehen poskelta leukaan, silmästä silmään. Muistot käsistä hänen niskassaan tulevat ryminällä mieleeni. Pieni värähdys ja hento hymy. Uhkaavasti keinuva vene ja ajan pysähtyminen. Vaikka vihaan tuota ihmistä, toivon silti, että jokin olisi mennyt toisin kaksi vuotta sitten. Ihan vain sen vuoksi, että vihaaminen on yllättävän kuluttavaa. Kohottaudun istualleni ja lasken kädet syliini. Tutkailen katseellani lohjenneita kynsiä ja repeytyneitä kynsinauhoja. Rusehtavan värinen lakka on rapistunut pois ja kynnet ovat kasvaneet muutaman millin pituutta. Mietin miten pääsen ulos huoneesta. Muutaman metrin päässä oleva ovi näyttää houkuttavalta ja mieleni tekisi rynnätä siitä äkkiä ulos. Vilkaisen vuoronperään maassa makaavaa kassia ja nukkuvaa miestä. Kiskon peiton paremmin päälleni ja hivuttaudun sängyn jalkopäähän. Kurkotan kassia kohti ja nappaan sen syliini. Katsahdan kertaalleen Jooaa. Hampaitani narskuttaen heitän peiton sivuun ja riennän ovelle. Se paukahtaa kovaa kiinni perässäni. Puen nopeasti vaatteet päälleni heittäen laukun nojatuolille. Ehdin laskeutua muutaman portaan, kun vähäpukeinen Jooa kurkistaa ovesta.
"Ei tarvii herättää kaikkia", hän tuhahtaa ja paukauttaa oven uudelleen kiinni. Äänekäs kolahdus jää kaikumaan huoneeseen.
"Kuin myös", mutisen itsekseni.