Ollaanko tämä kesä näin

Toinen luku

Kiharran viimeisenkin hiustupsun ja lasken kihartimen pöydälle sammuttaen sen. Suihkutan lakan nopeasti kiharrettujen hiusteni päälle ja pyyhkäisen muutaman roskan olkapäältäni. Vilkaisen peiliin ja hengähdän. Olen valmis.

* * *

Askellan rauhalliseen tahtiin kohti kirkkoa, selaten juuri ottamiani kuvia hääparista. Nyökkäilen hymyillen, kuvat onnistuivat hyvin ja Olivia tulevan aviomiehensä kanssa oli tyytyväinen niihin. Suljen kameran ja nostan pääni ylös. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta kirkon toiselta puolelta ja lävistää valollaan sen suuret ikkunat. Otan muutaman askeleen taaksepäin ja nostan kameran oikean silmäni kohdalle. Kuva kesäisestä hääpäivästä kirkkoineen tallentuu muistikortille.

Kuvauksien vuoksi saavun kirkkoon viimeisten joukossa. Hymyilen minua tervehtivälle vanhalle pariskunnalla ja jatkan matkaani kirkon etuosaan. Hymyni hyytyy vaisummaksi sitä mukaa, mitä lähemmäksi ensimmäisiä penkkirivejä saavun. Joona vilkaisee taakseen ja minut nähtyään hymyilee. Sydämeni hypähtää muutaman ylimääräisen lyönnin säikähdyksestä. Rauhoitun tajutessani sen olevan vain hyvä ystäväni. Silloin tällöin mieleni tekisi motata Joonaa siitä hyvästä, että hän muistuttaa niin paljon veljeään. Katseeni siirtyy hiljalleen Joonasta tuttuihin kasvonpiirteisiin. Miten ihminen voi pysyä täysin samannäköisenä kahden vuoden ajan. Jooan katse kääntyy vilkaisemaan hänen äitiään, joka nyökkää kuin merkin antaneena. Silmäni laajenavat kauhusta, kun nuori jääkiekkoilija nousee ja astuu kirkon käytävän puolelle. Jähmetyn paikalleni, kun vihreät silmät pyyhkäisevät kirkon läpi ja pysähtyvät lopulta minuun. Muutaman metrin päässä edessäni seisoo hämmentynyt mies, jonka kasvoilta luen halun sanoa jotain. Suljen raolleen jääneen suuni ja räplään jännittyneenä kameran virtapainiketta. Kameran näyttö välähtää valosta ja pimenee vuorotellen. Jooan katse lipuu koko kehoni läpi ja palautuu lopulta silmiini. Käännän ilmeettömän katseeni pois ja ohitan Jooan. En tiedä itkisinkö vai raivoaisin. Hän on kaikista ihmisistä juuri se, jota en olisi halunnut tänään nähdä. Enkä ikinä muulloinkaan. Silmäkulmasta huomaan Sonjan ja Joonan vilkuilevan vuoronperään minua ja Jooaa. Yritän nielaista kurkkuuni juuttuneen palan. Räpyttelen kyyneleet silmäkulmistani ja vapautan nyrkkiin painuneet käteni.

Valokuvaajan on helppo paeta katseita. Kun kirkon ovet avautuvat ja morsian veljensä kanssa astuu ensimmäiset askeleet, nostan kameran silmieni eteen. Urkujen tuttu marssi kajahtaa ilmoille. Näen jokaisen ihmisen kamerani kautta. Aikuisten hymyt, vanhusten liikuttuneet ilmeet ja ikävystyneet lapset. Kukaan ei kuitenkaan näe minua, se on yksi valokuvauksen hyvistä puolista. Lähennän käytävällä käveleviin sisaruksiin ja painan kameran laukaisinta muutaman kerran. Kiukkuissani puraisen huulipunan peittämää ylähuultani, kun kohtaan Jooan katseen kameran linssin läpi. Katse keskeytyy vasta nuoren miehen luovuttaessa sisarensa hänen tulevalle aviomiehelleen. Annan kameran sulkimen napsua koko tilaisuuden ajan enkä kiinnitä veljensä vieressä istuvaan jääkiekkoilijaan mitään huomiota. Kameran eteen sattuessa näen hänen hakevan katsekontaktia kanssani.

* * *

"Tinja, ootsä okei?" Sonja suhisee korvani vieressä. Huokaisen raskaasti ja vastaan: "Rauhotu, mä oon tosi okei". Sivuutan Sonjan epäilevän katseen istumalla lähimmälle tuolille. Korkokengät painavat jalkojani ikävästi. Potkin ne pois huoahtaen helpottuneena. Lasken kameran eteeni pöydälle iloisena, että virallinen ohjelmalista alkaa olla lopuillaan. Muistikortille on kertynyt jo lähemmäs tuhat kuvaa ja alan olla todella väsynyt. Hälinä ympäriltäni häviää pikku hiljaa ja erotan mikrofoniin puhuvan kaason äänen.
"Yllätys hääparille! Jooa, ole hyvä", kaaso naurahtaa rennosti. Kohotan kulkakarvojani ja vilkaisen Sonjaa juuri kun hän katsoo minuun.
"Mitä..." Sonja aloittaa ja hiljentää ääntään loppua kohden. Jooa nousee pienelle lavalle kitaran kanssa.
"Laulaja Jooa!" Sonja kiljaisee innoissaan. Häävieraat alkavat nauraa samalla, kun itse sähähdän mahdollisimman hiljaa: "Sonja!" Joona saapuu luoksemme ja halaa tuolilla istuvaa Sonjaa takaapäin. Nainen kikattaa hiljaa ja kääntää päätään antaakseen suukon poikaystävälleen. Tuijotan tiiviisti kameraani kuunnellen toisella korvalla mikrofoniin puhuvaa Jooaa. Vastahakoisesti otan kameran käteeni valmiina ottamaan muutaman kuvan hääparin valokuva-albumiin. Nousen ylös tuoliltani ja etsin paremman paikan syrjemmästä. Jään kuuntelemaan kitaran kevyttä ääntä ja miehen rauhallista laulua, jonka olen kuullut viimeksi kaksi vuotta sitten.

"Niin se on, minä taivun voimasta aaltojen
Niin se nyt on, että laituri haaveeksi jää..."

Ilmeettömänä kuuntelen laulun ensimmäisiä sanoja. Osa juhlaväestä on alkanut tanssimaan ja annan silmieni lipua heidän tanssinsa mukana. Hymyilen kevyesti katsoessani Joonan olkapäällä lepäävää päätä. Ystäväni suu on hymyssä ja silmät kevyesti ummessa, he näyttävät onnellisilta. Olivia istuu miehensä käsivarsien suojassa, rakastuneet katseet toisissaan. Otan muutaman kuvan molemmista pareista ja nostan katseeni laulun esittäjään juuri, kun kertosäe alkaa.

"Kukaan ei koskaan voi sun paikkaa ottaa
Kukaan ei mun maailmasta tee kauniimpaa
Kukaan ei koskaan voi sun paikkaa ottaa
Kukaan ei mun maailmasta tee kauniimpaa"

Laulun sanat tulvivat miehen suusta. Hänen katseensa siirtyy katon reunasta suoraan minuun. Ymmälläni annan silmieni hakeutua Jooaan. Pieneksi hetkeksi menetän suojamuurini hallinnan. Kymmenen sekunnin ajan vain katson ja kuuntelen. Kun kyynel alkaa pyrkiä ulos toisesta silmäkulmastani, hätkähdän ja kerään itseni. Lasken katseeni nuolaisten alahuultani. Asetan kameran kasvojeni suojaksi. Kukaan ei saa koskaan tietää kyyneleestä, joka hitaasti laskeutuu poskeani pitkin alas ja pysähtyy kameran hihnaan.