Ollaanko tämä kesä näin

Kahdestoista luku

Sora kolisee auton pohjaan, liukuessamme eteenpäin soratiellä. Vieressäni istuva mies aukaisee suunsa sanoakseen jotain, mutta sulkee sen pian. Tiedän hänen kauhistelevan ajotyyliäni ja soran kolinaa allamme. Puristan rattia kämmenien välissä entistä lujempaa ja mietin miten jouduin tähän tilanteeseen. Vieressäni apukuskin paikalla istuu mies, jonka ei pidä siinä olla. Sivusilmällä näen Jooan aukaisevan suunsa uudelleen. Hammasta purren toivon hänen olevan hiljaa. Turha toivo, ajattelen, kun ensimmäiset sanat katkaisevat hiljaisuuden.
"Käänny tästä",Jooa sanoo viittoen kädellään oikealle. Kulmiani kurtisten hiljennän vauhtiani hieman: "Ei tästä pidä vielä kääntyä."
"Mä oon ajanut tän reitin muutaman kerran useemmin kuin sä, käänny nyt vaan", mies hymähtää katsellen ohitse siintä vääristeystä. Pieni huokaus karkaa hänen huuliltaan.
"Mistä sä tiiät montako kertaa mä oon ajanut tän reitin viimesen kahden vuoden aikana?!" kivahdan kiukkuisena. Jääkiekkoilijaa vilkaistessani huomaan hänen hätkähtävän sanojani.
"En mä tiedäkään. Arvelisin ettet kovin monta kertaa, meidän olis oikeesti pitäny kääntyä edellisestä", Jooa tokaisee rauhallisesti, tietä hajamielisesti katsellen. Hiljenen hetkeksi. Ajan tietä toista kertaa koko elämäni aikana, edellisestä kerrasta on muutama päivä.
"Mun", korjaan jotain sanoakseni. En takuulla kerro Jooalle kuinka monesti olen reitin kulkenut.
"Nimenomaan sun..." Jooa mutisee hiljaa takaraivo minuun päin kääntyneenä. Mulkaisen miehen niskaa ja mietin mistä ihmeestä aion kauppaan ajaa. Se on myös Jooan seuraava kysymys. Minua alkaa ärsyttää. Mieleeni nousee muisto kahden vuoden takaa.
"Mä tarkotin joka sanaa", tuhahdan ajatukseni ääneen.
"Mistä sä puhut?" Jooan kysyy hämmentyneenä. Silmät seuraavat herkeämättä kasvojeni liikkeitä.
"Siitä kun sä lähdit", mumisen. Miksi avasin suuni?
"Mit-", Jooa ihmettelee. Keskeytän miehen: "Mä sanoin vihaavani sua." Vieressäni on hetken hiljaista.
"Ristiriitasta", Jooa mutisee mietteliäänä.
"Ei kai sitä voi kovin monella tapaa ymmärtää." pyöräytän silmiäni katse tiukasti tiessä.
"Sä sanoit, että sä vihaat mua. Ja vaan minuuttia aiemmin, että rakastat", Jooa muistuttaa. Nuolaisen kuivuneita huuliani.
"Ensin mä rakastin, sit mä vihasin. Jälkeenpäin oon vaan vihannut", sihahdan hiljaa.
"Mä en usko sua", Jooa sanoo yllätyksekseni. Minulta kestää hetki koota sanani.
"Ei se mikään uskon asia olekaan, täyttä totta."
"Älä valehtele."
"En mä osaa valehdella."
"Et niin", Jooan hymähtää nojaten takaraivoaan auton penkkiin. Puren hampaita yhteen.
"Ole hiljaa", mumisen heikolla äänellä keksimättä mitään parempaa sanottavaa.
"Vaan jos sä pysähdyt nyt ja päästät mut rattiin", Jooa sanoo tiukasti. Painan jarrua ja luovutan. Ajakoon.

Tehtävänjako on hyvin selkeä, Jooa tekee ostokset ja minä pidän huolta ostoskärryistä. Seuraan muutaman minuutin jäljessä grilliruokia etsivää miestä. Pysähdyn parin metrin päähän hänestä ja nojaudun turhautuneena kärryihin. Kyykkyyn jäänytJooa vilkaisee minua.
"Tekisit säkin jotain", hän ehdottaa kulmiaan kohottaen. Okei, tehtävänjako ei ehkä ollut aivan yksimielinen. Jooa nappaa hyllystä valitsemansa juuston ja nousee ylös. Silmäni suurenevat.
"Ei me kyllä tota oteta!" älähdän kiertäen kärryn päästäkseni miehen eteen.
"Miksei? Mä tykkään tästä." Jooa puolustautuu nostaen juuston käsieni ulottumattomiin.
"Mutta mä en", murahdan ja kurottaudun yrittääkseni saada paketin käteeni: "Et säkään tykkää tosta."
"Ihmiset muuttuu, Tinja rakas", Jooa virnistää päätään kallistaen. Mutristan huuliani ärtyneenä.
"Mä-. " aloitan ja hyppään saadakseni juuston käteeni.
"En oo mikään rakas!" mutisen loputkin lauseestani ja saan otteen juustopaketista. Jooa irrottaa kätensä katsellen hänen edessään heiluttamaani juustoa. Päätään pudistellen mies ottaa kärryt itselleen ja toteaa tehtävänjaon kääntyneen toisin päin. Mutristan huuliani tyytymättömänä ja riennän lopulta nurkan taakse kadonneen miehen luo.

Matka takaisin mökille alkaa hiljaisena. Istun apukuskin paikalla kasvot ikkunaan päin. Maisema vilisee silmissä ja päätäni alkaa särkemään. Nojaan kyynerpään ovea vasten käsi poskellani ja suljen silmät. Ajatuksissani hymisen kuulokkeista kantautuvaa laulua ja huomaamattani heilutan päätä kevyesti musiikin tahtiin. Kaikki muu katoaa ympäriltäni ja hetken tuntuu kuin olisin yksin. Pystyn kuvitella Jooan hymyilevän sanojensa saatteeksi: "Sä et oo muuttunu yhtään."
"Ihmiset muuttuu, niinhän sä sanoit", mutisen vain hiljaa kiinnittämättä sen enempää vieressäni istuvaan mieheen huomiota.
"Jotkin asiat ei muutu", Jooa sanoo. En vastaa. Yritän sulkea miehen mielestäni ja keskittyä musiikkiin. Ei tästä tule mitään, ajattelen ja kiskaisen kuulokkeet korvistani. Kieritän nappikuulokkeita sormieni ympärillä edestakaisin. Huokaisen hiljaa ja lasken kädet kuulokkeineen syliini. Katselen männyn oksien liikettä kevyessä tuulessa, kun auto kääntyy mökin pihaan. Jooa sammuttaa auton ja istuu hetken paikoillaan. Odotan jännittyneenä hänen seuraavaa liikettään. Mies irrottaa avaimet ja ojentaa ne minulle. Lasken käden alle ja hätkähdän avainnipun tipahtaessa kilisten sormieni päälle. Sitten tulee hiljaista, kumpikin istuu liikkumatta autossa eteensä tuijottaen.
"Hengissä", Jooa henkäisee lopulta ja astuu ulos autosta. Päästän ilman keuhkoistani vapautuneena.