Love //Finnish (TAUOLLA)

17. 'Olen lumoutunut'

Pieni info tähän alkuun:
Olen yrittänyt tehä joka viikko uuden osan, mutta nyt kun alkaa koulut niin en välttämättä ehdi/jaksa tehdä joka viikko... mutta yritän mahdollisimman usein!
Teen ainakin tämän Loven loppuun saakka! En halua jättää tätä todellakaan kesken!
Että lukuja voi tulla nyt jatkossa vähän harvemmin, myös ehkä lyhyempiä osia...mutta toivottavasti ymmärrätte. Kiitos. Nyt itse tarinaan! <3
______________________________________

Istumme pienessä söpössä kahvilassa sisällä. Minä, Rosa ja hänen vanhempansa.
Aurinko paistaa mukavasti sisälle, mutta ei liikaa.
Ostin aamupalakseni ihanan croisantin ja tupremehun.
En juo kahvia, niin kuin Rosa ja hänen vanhempansa.
Olemme melkein puolessa välissä matkaamme.
Olemme ehtineet tehdä vaikka mitä! Mutta tekemistä vielä riittää!
Kumpa saisin olla täällä ikuisesti. Voisin jäädä tänne.

Hörppäsen mehuni ja lähden katselemaan yksin lähistölle maisemia.
Rosa ei jaksa vain katsella, on pakko ostaa tai tehdä jotain.

Kaikkialla on kivoja kojuja mistä tekisin ostaa kaikkea!
Sit seuraavassa hetkessä tulee isoja kauppoja vastaan. Niihin en mene, meilpäin niitä on!

Katselen merkki aurinkolaseja, jotka eivät maksa oikeastaan hirveästi mitään! Tarvisinkin uudet lasit, kun vanhat on niin vanhat...
Peilailen itseäni peilistä.
Naamassani on varmaan miljoona näppylää kaikista herkuista.
Katselen pelisitä naamaani tarkemmin ja nypin ihoani ja huomaan takana vähän kauempana tutun ihmisen...
Hänet.
Joonaksen.
Hän katselee jotakin kauppaa.
Käännän katseeni pois. Jätän aurinkolasit siihen.
Lähden varovaisesti pois päin.
Toistan mielessäni "älä näe minua, älä näe minua, älä vain näe minua!"
Joku koskettaa olkapäätäni.
"Vittu" toistelen mielessäni.
Käännyn ja siinä hän on silmieni edessä Joonas. Hymyilen.
"Hei katoinki, että näytät itseltäsi."
"Joo minähän tässä..." ompa kiusallista ajattelen.
"Susta ei oo kuullunu mitään... lähit vain pois sillo..." sanon.
"Joo mulla oli yks juttu, jonka tajusin sillon..."
"Et si mulle voinu kertoa sitä... vaan lähit..."
"Joo sori oikeesti se oli semmone yks juttu vain...voin korvata sen sulle... Tuu munkaa ny nii korvaan sen!"
"Nooh... empäs ny tiiä..."
"Hah tule ny!"
Joonas ojentaa kätensä minulle.
Ääh. En haluaisi mennä hänen kanssaan, mutta...
Otan hänen kädestään kiinni.
"Parempi olla hyvä korvaus."
"Se on."

________

Joonas johdattaa minut kahden pyörän luo.
"Oletko tosissasi? Tänne saakka kävelimme näin kauan? Pääsen kyllä kotonakin pyöräilemään!"
"Hei vähän luottoa! Menemme pyörällä yhteen paikkaan! Luota muhun sä tuut tykkäämään siitä!"
"No eipä tässä taida olla muita vaihtoehtoja..."
Laitamme kypärät päähän. Laukun laitan pyörän koriin.
Onneksi olin laittanut farkkushortsit jalkaan, enkä mekkoa.
Lähdemme ajamaan jonnekkin... Joonas edellä. Hyvä vain.
Hän ei voi tuijottaa minua, kun en aja edessä. Mutta en edes oasisi ajaa täällä yhtään mihinkään.

Matkamme sujuu hyvin, vaikka puhetta kummaltakaan ei oikein tule. Muutaman kysymyksen Joonas kysyy matkamme aikana. Esim: jaksatko vielä? Haluatko pitää tauon?
Tottakai jaksan! Ei mitään taukoja!
Haluaisin kyllä oikeasti, että olisimme jo perillä... pyöräily alkaa jo vähäsen kyllästyttymään...olemme ehkä just puol tuntia pyöräilly. Kokoaja täytyy väistää ihmisiä. Täytyy olla kauhean valppaana.

Joonaksen näkökulmasta
Kohta olemme perillä, aivan juuri.
Muistinkohan oikean reitin?
Pitäisikö meidän palata vain takaisin?
Mitä Mirandakin musta ajattelee...
Haluan onnistua.

"Kohta olemme perillä!" Huudan.
"Loistavaa!" Miranda huutaa hengästyneenä.
Taidan muistaa tämän paikan...
Olemme oikeassa paikassa! Jes!