2

214 18 0
                                    

Vernon

"Huhuu, Vernon. Tein meille ruokaa! Tai no... hain ruokaa. Mutta minä lämmitin sen" Soonyoung sanoo ravistellen minua. Herään säpsähtäen. Taisin tosiaan nukahtaa kun mietin puistossa näkemääni poikaa...

Kun pääsin keittiöön silmät edelleen hiukan unisena, näin kuinka Soonyoung oli hakenut luultavasti jostain ruokapaikasta nuudeleita, niiden lisäksi kanaa ja salaatiksi hän oli pessyt pari omenaa, jotka sitten oli pilkkonut. Naurahdin pienesti.

"Heh, oot sitten ihan omakätisesti tehnyt nuudelit ja pessyt pari omenaakin joukkoon" kiusoittelin. Soonyoung yritti olla mukamas loukkaantuneen näköinen.

"Äläs viiti. Tiiät ettei kumpikaan osaa tehdä ruokaa, paitsi juuri ja juuri nuudelit keittää" Soonyoung sanoi asettaen kanaa lautaselleni. Otin omenanpalasen ja aloin miettiä tämänpäiväistä. Että pitikin nukahtaa.

"Hei muuten, aioks saada unta viä tänä yönä? Kelloha on jo lähemmäs seittemää ja nukuit ehkä kaks tuntii" Soonyoung sanoi keskeyttäen ajatukseni. Hän ilmeisesti huomasi katkaisseen syvälliset mietteeni, joten hän vielä jatkoi.

"Aihh sori mä taisin keskeyttää sun ajatuksen" poika sanoi pahoittelevasti.

"Äh, ei se mitään. Ja luultavasti meen nukkuun ehkä joskus puoleltaöin, jos silloon saisin jo unta" vastasin ja haukkasin palan kanastani.

Soonyoung alkoi pian punastella hiukan. Kummaa, eihän hän kovin usein punastele.

"Tota... mietin tässä, siitä tämän päiväsestä... ku sielä oli se poikahh" hän sanoi ja henkäisi viimeisen sanan niin että sitä tuskin kuuli.

"Kuulehan nyt, on tosi ärsyttävää kun et sano asioita suoraan. Tiiän että oot homo, ja se ei oo mua koskaan haitannut. Mutta siitä pojasta?" Sanoin väliin, ja annoin sitten Soonhyungin jatkaa.

"Niin mä tiiän, mutta on joskus tosi vaikeeta sanoa joitain asioita. Anyway, tiiäks kuka se on?" Soonyoung sanoi ja nyt uskalsi jopa nostaa katseensa minuun. Punastuneisuus oli selvästi laskenut.

Pudistin päätäni. En tosiaankaan tiennyt. Enemmän minua kiinnostaa se poika, jonka näin siellä penkillä istumassa. Äh, miksi edes mietin tämmöistä. Katseemme vain kohtasivat, mitä siitä. Soonyoung on näemmä katsellut sitä poikaa enemmänkin, jonka kanssa se sinisilmäinen poika oli. Hohhoijjaa, aina tämmöstä rakkausdraamaa pitää kehkeytyä...

"Onks sul huomen treenit?" Kysyi Soonyoung. Nyökkäsin.

"Joo. Huomen päätetään ketkä pääsee niihi kisoihi" sanoin ja nousin samalla pöydästä.

"Kiitti ruuast" sanoin ja hymyilin pienesti Soonyoungille. Hänkin hymyili.

"Eipä mitään. Ja haittaisko sua jos tulisin sinne kentän reunalle kattoon ku pelaat. Ei oikeen muutakaan oo" hän kysäisi. Nyökkäsin jälleen.

"Totta kai! Älä sitte säikähdä jos en pääsekkään" sanoin sarkastisesti. Ystäväni naurahti.

"Noh sitten ei voi mitään" hän virnisti ja nousi itekkin pöydästä.

"Ainii, voi elämän kevät! Mun pitää ilmottaa Rosellekin että huomenna ei sit voida nähä. Se oli jo suunnitellu kaikkee huomiseks mutten muistanu koko futistreenejä" sanoin kyllästyneesti ja lähdin lompsimaan kohti omaa huonettani.

Otin puhelimesta Rosen numeron ja aloin kirjoittaa viestiä.

Minä
Moi. Tota niin tässä nyt kävi vähän sillä tavalla että mul on futistreenit huomenna, joten ei nähäkkään sitten...

Minua raivostutti selitellä asioita sen enempää, mutta Rose on joskus sellainen hapannaama että vetää herneen nenään pienimmästäkin asiasta. Vastaus tuli kuitenkin melkein heti.

Rose
Aijjaaha, et sitten yhtään aiemmin voinut sanoa? Oon varannut jo liput leffaankin ja sitte sanot ettet pääse.

Minä
Hei oon pahoillani, oikeesti. En vaan muistanut sanoo

Rose
No et tietenkään, kun olit niin silmät liimautuneena johonkin jätkään

Minä
Kuule, mennään sit ylihuomenna. Ostan sulle vaikka popparit korvaukseks

Kun vastausta ei enää tullut, olin jopa hieman helpottunut. Suhteemme ei enää ollut sellaista kuin ennen, muttei se koskaan ole kovin toiminutkaan

Ehkä huomenna asiat näyttäisivät paremmalta...

W: 535

Täst tuli nyt vähän yli 500 sanaa. 8) pitäkää kiva päivä, tai ilta tai millon nyt luettekaan xd

Pommi❤

Nameless love // Seventeen fanfictionWhere stories live. Discover now