Nameless love // Seventeen fanfiction

26

Jisoo/Joshua

Suljin puhelun ja hymähdin. Vernon. Oli. Idiootti. Ensin on jotenkin niin välinpitämätön ja sitten on kuin alkaisi tykätä minusta ja oikeastaan tunnustaakin jo melkein, kunnes jättää minut itkemään yksin eikä yritäkkään auttaa. Lopulta se vaan sitten itse itkee ja soittelee perään. Miksi se ylipäätään soittelee jos ei halua olla homo, tai edes tekemisissä kanssani?

Lähdin ulos lopulta sateeseen New Yorkin viileään ilmaan tuulettumaan. Ennen lähtöä sanoin tietenkin nopeat heipat.

Keltaiset taksit huristelivat ja kuljettivat kiireesti asiakkaitaan. En oikein osannut vieläkään kulkea täällä. Kieltäkin osasin hädin tuskin. Juuri ja juuri osasin sanoa 'hello' ja 'thank you' ja nekin olivat vasta pieni osa siitä, paljonko oikeasti tarvitsin. Kaikki perfektit ja sun muut sijamuodot ja verbit ja plää plää. Onneksi tätini puhui sujuvaa englantia. Opettakoon minua sitten.

Pääsin johonkin kahvilaan, ja astelin sisään kylmissäni ja märkänä. Kuuma kaakao tekisi nyt hyvää. Sainpahan ainakin kunnon kylmän suihkun. Toivottavasti välttyisin kuitenkin flunssalta.

"Good day, young man! Would you like to have a cup of coffee?" Joku myyjä kysyi minulta. Ymmärsin englantia joten kuten, mutta puhuminen olikin sitten aivan eri asia. Mietin hetken mitä joisin, kunnes päädyinkin vain tavalliseen kaakaohon ja kinkkuvoileipään.

"This and this" tokaisin ja osoitin sormellani ensin voileipää ja sitten kaakaokupin kuvaa. Nainen nyökkäsi ja alkoi laittaa kaakaota valumaan. Maksoin ostokseni, minkä jälkeen nainen pyysi minua istumaan pöytään odottamaan. Siispä istahdin huokaisten ikkunapöytään, ja tuijottelin pihalle. Ihmiset juoksivat suojiin ja sateenvarjojen kanssa kävelivät raippain askelin kohti määränpäitään. Olisipa minullakin oikeasti joku tavoite elämässä. Opinnot kesken, draamaa elämässä ja sen draaman aiheuttaja onkin se eräs nimeltä mainitsematon.

Vilkaisin nopeasti ovelle päin katsoakseni seinökelloa sen yläpuolella. Sivusilmällä pikavilkaisulla huomasin jonkun pojan tuijottavan minua vastakkaisen seinän pöydästä. Joku nuorehko, varmaan minun ikäiseni. En luonut katsettakaan tähän. Välttelin tuntemattoman silmiä parhaani mukaan.

Pian juomani ja leipäni tuotiin pöytään. Kiitin tarjoilijaa hymyillen. Hörpin juomaani hissukseen, mutta muukalaisen katse porautui vain syvemmin minuun. Sen pystyi melkein tuntemaan. Ahdistavaa.

Suorastaan hotkin välipalani ja nousin äkkiä pöydästä vieden astiat astiatelineeseen ja kiittäen vielä naismyyjää kumarruksen kera. Sitten melkein juoksin pihalle. Olin kiitollinen, että sade alkoi hieman jo hiipua, eikä loppujen lopuksi tullut kuin vain tihkua. Aurinko melkein pilkisti kerrostalojen takaa pilvien lomasta.

Hymyillen lähdin taapertamaan sitten taas johonkin suuntaan. En nyt jaksanut kauaskaan mennä, kun jo astuin jonkin vaatekaupan ovista sisään. Paljon mekkoja, paitoja ja kravatteja oli omissa osastoissaan. Suuntasin miesten puolelle, tietenkin. Katselin joitain paitoja, ruudullisia ja raidallisia. Nappasin pari mukaan ja menin sovituskoppeja kohti. Matkalla huomasin sen saman pojan seisovan siellä kravattihyllyjen joukossa. Miten se on täälläkin? Minua alkoi hieman pelottaa jo tuo tuntematon tyyppi, joten parin juoksuaskeleen myötä pääsin kopeille ja yksi oli onneksi vapaana. Menin sisään ja laitoin verhon visusti siihen eteen, ettei se tyyppi vain tulisi siihenkin toljottamaan. Tasasin hengitystä hetken aikaa, ja muutaman syväänhengityksen jälkeen aloinkin jo kokeilemaan paitoja kaikessa rauhassa. Toivottavasti se poika lähtisi pian.

Saatuani kokeiltua paitoja kurkistin nopeasti, oliko reitti selvä. Kun tuntematonta poikaa ei näkynyt, kipitin viemään paidat takaisin. En niihin viitsinyt rahaani käyttää.

Kun saavuin taas ulos parin vaatekauppakierroksen jälkeen, sää oli jo selkeä. Himmeä sateenkaari välkkyi vielä kaupungin yllä. Se, jos mikä, sai minut hymyilemään.

Päätin ostaa jäätelön. Vaniljanmakuinen oli se luotettavin. Istuin puiston puiselle penkille nautiskelemaan jäistä kermamössöäni. Penkki oli vielä hieman märkä, mutta vettähän se vain oli kuitenkin. Ketä oikeasti kiinnosti, vaikka olisikin näyttänyt minun laskeneen alleni?

Yhtäkkiä joku istui viereeni ihan kylkeeni kiinni. Säikähdin ja kehoni jännittyi minun suunnatessani katseeni vain visusti eteenpäin.

"Moi" outo ääni sanoi.

Köh vähä tämmöne täyteluku, ja kirjotusvirheitäkin varmaan on, sori siit xd kello on 00.41 c: