Nameless love // Seventeen fanfiction

20

Soonyoung

Naureskelimme Jihoonin ja Seungkwanin kanssa jollekkin ylihuonolle vitsille, kun ovi kävi. Vernon tuli sisälle, mutta pikemminkin rynnäten, kuin miten normaalisti. Hänen ilmeensä kertoi, että asiat Joshuan kanssa olivat ilmeisesti menneet hieman mönkään. Ennen kunnolla sisälle tuloaan hän vilkaisi vielä pihalle. Ilmeisesti Jisoon perään.

"No? Mites meni?" Kysyin varovasti Vernonin tullessa olohuoneeseen. Hänen ilmeensä oli tyhjä, ja surullinen. Kuin millä hetkellä hyvänsä purskahtaisi itkuun. Hän hoiperteli luoksemme ja joi minun juomani kupista.

"Jaha no saat kyllä hakee uuet limsat" sanoin huokaisten. Vernon kuitenkin vain lähti jatkamaan matkaansa kohti omaa huonettaan katsomatta meihin päinkään.

"Hansol Vernon Chwe! Nyt kuuntelet!" Huudahdin ärtyneesti. En jaksa tämmöistä mykkäkoulua ilman selityksiä. Jihoonkin taisi säikähtää hieman. Vernon puristi kätensä ensin nyrkkiin mutta sitten rentoutti kätensä. Lopulta hän kääntyi ympäri.

"No?" Hän vain tiuskaisi.

"Voitko vastata kysymykseeni?" Kysyin ehkä hieman liian tökerösti. Näkeehän sen ettei pojalla ole kaikki hyvin, mutta meille on turha pitää mykkäkoulua kun emme edes tiedä syytä.

"Josh... kkää must..." hän mumisi niin hiljaa etten kuullut kun vain pieniä sanan pätkiä.

"Anteeksi?"

"JOSHUA TYKKÄÄ MUSTA! MÄ TYKKÄÄN SIITÄ! MUT MÄ EN VAAN AIO HYVÄKSYÄ ITTEÄNI JOS TYKKÄÄN SIITÄ!" Vernon yhtäkkiä huusi niin että itsekkin hieman hätkähdin yhtäkkistä äänentulvaa. Hän seisoi siinä muutaman sekunnin kuin reaktiota odottaen, mutta syöksyikin sitten omaan huoneeseensa. Mököttämään varmastikkin. Ja huutamaan ilmat pihalle tyynyynsä sekä itkemään, itkemään, itkemään.

"Mähän sanoin että ne on rakastuneita..." Seungkwan tokaisi yhtäkkiä. Katsoin häntä kummaksuen.

"Niih, sitähän me emme ole huomanneetkaan" totesin näsäviisaasti.

"Meen puhuun sille" sanoin ja nousin ylös. Jihoon kuitenkin tarrasi hihaani.

"Ei... mä meen..." hän sanoi hiljaa. Nyt vasta kummaksuvan ilmeen teinkin.

"Miks ihmees?"

"Koska se ei halua puhua sulle juuri nyt" Jihoon totesi hiljaa ja lähti kohti Vernonin huonetta. Katsoin vain hänen peräänsä. Mikäs minä olen vastaan sanomaan.

Jisoo/ Joshua

Heräsin jossain oudossa paikassa. Oudoissa hajuissa. Räpyttelin silmiäni ja liikautin kehoani hieman. Tajusin päälläni olevat pyyhkeet ja peitot.

"Mmmh... missä olen?" Mumisin hiljaa.

"Huoh.. mun kotona" tuttu ääni vastasi. Liian tuttu. Räväytin silmäni auki ja huomasin Mingyun istuvan vieressäni. Hänen kasvoillaan oli kiusaantunut, pahoitteleva mutta samalla huolestunut ilme.

"Mingyu? Miks mä täällä oon? Miks sä täällä oot? Kuinka näin pääsi käymään!?" Kyselin hätääntyneellä äänellä. Minua hieman pelotti olla Mingyun kanssa kahdestaan. En tiedä miksi. Tai ehkä siksi, että hän jätti poikaystävänsä ja on kateellinen koska tällä on toinen poikaystävä ja aikoo kostaa minun kauttani! Voi luoja!

"Heeeiheihei elä ny hätäänny! En mä sua tänne tuonut koska olisin kateellinen tai mitään, vaan siksi, että sä olit pulassa ja tarvittit apua. Tässä tilanteessa mun pitäs päinvastoin kysyä, että miks sä olit siellä ulkona, sateessa, kylmässä. Mitä oikee aattelit?" Mingyu selitti ja kyseli. Tunsin piston sydämessäni muistellessani mitä oli tapahtunut. Se riita ja Vernonin sanat.

"Äh ei sun tarvii tietää..." vastasin tuijottaen kattoon.

"Ei kai se liity Jihooniin?" Toinen kysyi ääni huolesta pullollaan. Loin tähän oudoksuvan katseen.

"Öö mitäs se sun persettäs enää kutittaa?" Kysyin. Mingyun ilme muuttui hetkessä entistä kiusaantuneemmaksi ja pahoittelevammaksi.

"Mä...en oo tainnu kertoo sulle... t-tai siis... mä kun... tota... koska olit sen kans... j-ja luulin että se jotenki oli sun kans yhes ja kek-keksin tekosyyn mutta olen vasta vähän aikaa sitten tajunnut, että jätin sen koska olin vaam mustasukkainen ja itsekäs... mut... mut ei mulla oo siihen enää mahollisuuksia" Mingyu änkytti ja katsoi maahan ihan maansa myyneenä.

"Jep. Ei tosiaankaan" vastasin kylmästi ja jatkoin taas kattoon katselua.

"Kuulostat ihan Vernonilta..." Mingyu yhtäkkiä tokaisi ja katsoi minuun. Tunsin punan nousevan poskilleni.

"E-enkä!" Änkytin. Nyt jos koskaan, älä murru tähän paikkaan.

"Ahaaaa!! Nyt tajuan! Olit sielä pihalla Vernonin takia! Niin tietty!" Tuo sanoi oikein tietävästi.

"Häh? Mistä tiedät?" Kysyin hämilläni.

"Kyllä ny tyhmempikin tajuais. Sielä Vernonin kotipihalla itkit ja nyt änkytät heti jos sen nimen vaa mainitteekin. Äläs kuule yritä!" Mingyu sanoi ja pökkäsi minua hellästi. Huokaisin. Tiesin sortuvani tähän hetkenä minä hyvänsä.

"Kuule, vaikken ookkaan mikään rakkausasiantuntija, yhden ohjeen sanon. Pidä rakkaudestas kiinni, äläkä päästä irti. Koska sitte ku päästät, et saa sitä koskaan takasin. Mulla on kokemusta.." Toinen sanoi erittäin tietävästi mutta samalla surullisesti. Pysyin vain hiljaa ja aloin miettiä tämän sanoja.

"Mä aion lähteä takaisin"

Words: 667

-pommi täälä terve!